Hae
Hannamaria

406 – Vuosi 2015 2/2

Tämän postauksen oli tarkoitus tulla ulos jo eilen, mutta illan vietin sopivasti järkyttävän päänsäryn kourissa eikä mistään tullut mitään. Ensimmäinen yö ennen töihin paluuta meni sekin pyöriessä, onneksi nyt helpottaa. Jatketaan siis loppuvuoden kertauksen parissa, tuohon puoleen vuoteen mahtuikin aika paljon kaikkea!

Heinäkuussa vietin ansaittua kesälomaa kolmisen viikkoa. Lomaan mahtui mm. reissu Ähtäriin ja Tuuriin. ♦ Hiukan ahdistusta hiustenkasvatusprosessissa, tuntui ettei projekti etene tai kehity mihinkään. ♦ Tuunasin neljä pinnatuolia ja ruokapöydän. ♦ Käväistiin pienellä lomareissulla miehekkeen kanssa Helsingissä ja vietettiin paljon aikaa Chaplinissa. ♦ Kirjoitin semisuuren arvion ja ohjeet miten suojata herkkää ihoa auringolta. ♦ Vietin paljon aikaa salilla ja ulkona mm. pyöräillen.

Elokuussa kävin Helsingissä Blogipolun lanseerauspippaloissa. ♦ JKL-BLOGIT syntyi. ♦ Urban Decay lanseerattiin Suomessa. ♦ Saatiin Jullin kaveri käymään Keski-Suomessa ja vietettiin paljonkin aikaa yhdessä. ♦ Kemuilin Lutakossa Eppu Normaalien tahtiin. ♦ Palasin töihin.

Syyskuussa vietettiin useammat synttärit. ♦ Kävin Ween Maan Wiljaa -elomarkkinoilla. ♦ Kokkailin nuudeleita hiukan erilaisella tavalla. ♦ Työporukka oli Suomessa jälleen ja vietettiin kiva viikko yhdessä, joka huipentui reissuun Varjolan tilalle. ♦ Kuvailin sumua. ♦ Aloiteltiin JKL-BLOGIEN ja Adtractionin kanssa bloggaajatapahtuman suunnittelua. ♦ Intoilin LivBoxin bloggaajaboxista! ♦ Tein melko paljon freelancerhommia. ♦ Loppukuusta kävin JVA:n järjestämässä bloggaajatapahtumassa tässä Jyväskylässä.

Lokakuussa musta tehtiin haastattelu JVA:n asukaslehteen JKL-BLOGIEN puolesta samalla, kun kerrottiin itse tapahtumasta. ♦ Tehtiin päiväreissu Helsinkiin I Love me -messuille. ♦ Tein herkullisia sämpylöitä (joita tein itse asiassa nyt joululoman aikaan peräti kahdesti!). ♦ Esittelin meidän asunnon yläkerran osassa 1. ♦ Ihastelin uusia meikkejä, mm. Isadoran syyskokoelmaa. ♦ Kävin kampaajalla ja hiuksista tuli punakuparit. SYRÄN EDELLEEN. ♦ Kävin myös optikolla piilarisovituksessa.

Marraskuu meni ihan hujauksessa ohi. ♦ Tein suht paljon töitä. ♦ Muistin silti pitää vapaata; kävin kuun vaihteessa Indiedaysin Inspiration Dayssa ja Haunted Circus -teemaisissa Bloggers’ Awardseissa. ♦ Seuraavana viikkona kävin Bernerin bloggaajapäivässä Helsingissä nopealla päiväreissulla. ♦ Vietettiin Isänpäivää kahvitellen. ♦ Rakastuin Ginger Joehen. ♦ Kävimme bloggaajaporukalla JKL-BLOGIEN ja Greatdaysin sponssaamana pelaamassa huoneestapakopeliä Mysteerissä. ♦ Järkkäilin hiukan lisää blogipippaloita. ♦ Kirjoitin himoitusta Anastasia Beverly Hillsin Contour Kitistä.  ♦ Vietettiin meidän ekaa vuosipäivää – ja ostettiin sen kunniaksi yhteisenä lahjana PS4 ’meille molemmille’ ;D

Joulukuu. Voi Joulukuu. Tulit ja menit ihan liian nopeasti, mielelläni olisin pitänyt lomaa vielä hetken. ♦ Kuitenkin; Otin osaa Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteriin, jossa arvoin pari kappaletta Muumimukeja. ♦ Järjestin ja juhlin blogipikkujouluja JKL-BLOGIEN ja Adtractionin järkkäämänä Bohossa. ♦ Aloitin viimein mun markkinointiassarin ammattitutkinnon lopputyötä. ♦ Vietin ihanan jouluaaton kotona ja kotikotona. ♦ Jaoin muutamat paketointi-ideat blogissa. ♦ Ostin ja sain ihania joululahjoja. ♦ Kävin loppukuusta sovittamassa uusia silmälaseja Instrussa, jotka meni Instrun lahjakortin piikkiin. ♦ Vietin vuodenvaihdetta melko rauhallisissa merkeissä, ei tullut edes rakuja kuvattua. ♦ Relasin.

Eipä siitä yhtään lyhempi tullut kuin edellisestä, pidempi vaan 😀 Mutta nyt on vuosi 2015 paketissa ja voi keskittyä täysillä tähän vuoteen. Monta postausaihetta onkin jo varastossa ja kuvausta vailla, paljon on kauneusjuttuja mutta mukaan mahtuu muutakin. Innolla odotan mitä vuosi tuo tullessaan 🙂 Ja btw, suuri osa näistä ja muista kuvista löytyy Instagramista @hannamariaw, jos kiinnostaapi seurata sieltä!

Mitä toivotte tulevaan vuoteen mahtuvan?

405 – Vuosi 2015 1/2

Vielä kerkiää! Viime vuonna aloitettu hyvä tapa (postaus 1, postaus 2) saa nyt jatkoa kun kasaan viime vuoden tapahtumat kahteen postaukseen. Jouduin taas kaivautumaan viime vuoden postauksiin todella paljon etenkin alkuvuoden osalta jotta muistan mitä tapahtui. 2015 tuntui menevän niin hujauksessa ohi ettei meinannut millään pysyä perässä. Viime vuosi, olokee hyvät!


Tammikuussa tarvittiin lisätilaa, sillä mieheke muutti Vaajakosken yksiöön asumaan ♦ Pohdin omaa painoani (ja etenkin sen nousua) ♦ Ärsyynnyin siihen, etten päässyt pelaamaan lentopalloa venähtäneen (?) peukaloni takia ♦ Ihastuin BeautyBlenderiin ja sen aikaansaamaan lopputulokseen ♦ Painotin blogiani entistä enemmän kauneuspainotteiseksi blogiksi ♦ Aloitin kunnolla opiskelut markkinointiassistentin ammattitutkinnon parissa.

Helmikuussa parantelin vielä aknekuurin jälkeisiä arpia poskissa uuden ihonhoitorutiinin avulla. ♦ Päästin teidät asuntokierrokselle Vaajakosken asuntoon. ♦ Opettelin uuden ruokalajin; superhelpon paellan.  ♦ Kävelin monesti töihin ja kuvailin upeita auringonlaskuja. ♦ Pidin kirpparipöytää. ♦ Vietin 21v syntymäpäiviä töissä ja myöhemmin kakun ääressä. ♦ En tehnyt erityisesti mitään uutta.

Maaliskuu oli kuu, jossa tapahtuikin työn ja koulun ulkopuolella jotakin – toisin sanoen heräsin kaamoksesta. ♦ Kävin siis Helsingissä parissa ’palaverissa’. ♦ Majoituin ihanaan Original Sokos Hotel Helsinkiin ja iloitsin kylpyammeesta. ♦ Löysin lempparikuorinnan, joka harmikseni taidettiin lopettaa. ♦ Etsimme kuumeisesti uutta asuntoa ja löysimme etsimämme! ♦ Sanoin vanhalle tietokoneelle hyvästit 4 vuoden jälkeen. ♦ Söin hyvin ja palailin pikku hiljaa lentopallon pariin.

Huhtikuussa työporukka tuli Suomeen ja kävin testaamassa kaksi eri huoneestapakopeliä joita Jyväskylästä löytyy. ♦ Mamma vietti viisikymppisiään ja niitä juhlistettiin. ♦ Otin pitkästä aikaa ripsipidennykset. ♦ Kokeilin bataattiranskalaisia (ei nousseet mun lemppareiksi). ♦ Kirjoitin Pääsiäisen viestosta Espanjassa. ♦ Jaoin parhaat muuttovinkit, sillä muutorumba oli pahimmillaan.

Toukokuussa oli pikkuveikan valmistujaiset, joten juhlat vaan jatkui. ♦ Olin blogikirppistelemässä Veturitalleilla. ♦ Pohdin keinoja punaisen värin ylläpitoon. ♦ Asetuimme taloksi ja pidimme tuparit.  Jaoin arkiasun ja otin nahkatakin käyttöön. ♦ Postasin 100 ideaa äitienpäiväksi (jolloin nautittiin tuota herkullista juustokakkua). ♦ Kävin ja muokkailin työpaikan promokuvia. ♦ Tein päiväreissun Helsinkiin Anskun blogisynttäreille.

Kesäkuussa aloitin Kuntoportilla treenaamisen ja sain painoa hyvin alas ja kuntoa kohennettua. ♦ Kävimme Iskelmäfestareilla, jotka yllätti positiivisesti. Meidän eka kunnon tapahtuma jossa käydään yhdessä 🙂 ♦ Kokeilin erilaista juhannusmeikkiä ja vietin juhannuksen suht. rauhallisesti. ♦ Vietin muutenkin rauhallisen kuun keskittyen treenaamiseen ja töihin.

Huhhuh. Nyt kun vuotta käy läpi huomaa että on siihen aika paljon juttua mahtunut. Ja syksyyn on näemmä mahtunut vielä enemmän. Mutta käsitellään niitä seuraavassa postauksessa 🙂 Koitan pitää ensi osan hiukan tiiviimpänä mikäli mahdollista. Kivoja juttuja on kyllä tänä vuonna tapahtunut, pitää vain tulevaisuudessa muistaa pysähtyä ne tajuamaan ja kimputua pois siitä tylsästä arjesta.

Mikä oli teidän vuoden lempihetki?