Hae
Hannamaria

284 – Uuteen kotiin: IKEA edition

Kuten olen täällä pariin otteeseen ainakin maininnut, on muutto kuun loppupuolella edessä. Pakkaamisen aloitin tuossa jo tiistaina, mutta vielä on melkein kaikki pakkaamatta (sain vasta keittiön paremmat asitiat + kirjat pakattua…).Nyt nokka kuitenkin kohti IKEA-suosikkeja, jotka voisin uuteen kotiimme ottaa.

Nykyiseen asuntoon piti jo jonkinlainen ’rekki’ hommata mutta tulin tulokseen, että se ei tänne sovi. Tulevassa asunnossa on kuitenkin niin tilaa kuin tyyliäkin näille valkoisille kupeille, karmeille ja kaikelle ihanalle tilpehöörille varsinkin tästä FINTORP-sarjasta.

Viinilasit kaipaisi pientä päivitystä (ne nykyään kun ovat mamman vanhat) ja aterimia pitäisi ostaa hiukan lisää jotta ne kävisi edes suurin osa yhteen. Piirasvuokakin olisi hyvä olla… Kaikkein tärkein olisi kuitenkin tuo tarjoiluvaunu/apupöytä! Musta tuntuu, että tämä sopisi siihen yhteen nurkkaan erittäin hyvin, ellei sitä paikkaa sitten valtaa keittiöjakkara. Olisi erittäin hyvä paikka mm. viininen ja sellaisen pienen tavaran säilytykseen!

Makkariin ja alakertaan olisi tarkoitus hommata ainakin suuri kokovartalopeili, yläkertaan eteiseen sitten hiukan pienempi. Makkariin olisi tarkoitus (tai ainakin mie kuvittelin) hommata jossain vaiheessa uusia petivaatteita ja nämä kaksi, RÖDBINKA ja BOLLTISTEL olisi erittäin hyvät vaihtoehdot.

Löytyykö teiltä kyseisiä tuotteita kotoa? Päätyykö jokin näistä teidänkin ostoslistalle?

222 – tattoofever

En tiedä (tai no oikeasti tiedän…), mistä tälläinen yht. äkkinen tatskakuume on tullut, mutta jotenkin koko ajan tekee mieli ottaa joko käteen tai jalkaan jonkinlainen pieni nuoli tai graafinen kuvio. Tai sitten kukkia hartiaan. Näistä saa aina haaveilla, mutta mulla on juurikin se vaikeus että en osaa päättää mitä ja mihin. Tatuoinnit on aina kiehtoneet, mutta nyt sekin innostus on nostanut päätään. I wonder why…

(kuva), (kuva), (kuva), (kuva), (kuva), (kuva)

Joka tapauksessa ajattelin tehdä listauksen tällä hetkellä eniten kiehtovista tatuoinneista. Haluan kuitenkin että tatuoinnillani on joku kunnon ajatus takana, joten siksi en kuitenkaan mitään ole vielä hetkeen ottamassa. Jos sitä itse väsäisi jotakin kaunista joku kaunis päivä ja hommaisi sen ihoonsa kiinni. Maybe. Näistä kuitenkin tällä hetkellä jokainen on sellainen, jonka voisin ottaa. Etenkin tuo puu ja ruusu kolmion sisässä, ne on mun lempparit.

Mitä mieltä olette näistä?

Interested in tattoos? Well I am! I have no idea (or I do have a hunch) where all of this is coming from, but don’t worry, I’m not going to take a tattoo any time soon. I want my tattoo to have a meaning or an idea behind it and not having just a pretty picture on my skin. These are just ideas, but maybe some day 🙂