Hae
Hannamaria

467 – Projekti: Hiukset – Kasvatusprojektin puolipitkä vaihe

Hiustenkasvatusprojektin jatko-lähtötilanne – tyvikasvua reilu parin senti verran, sävy haalistunut etenkin haparoista latvoista punaisesta oranssiin. Ei minkäänlaista mallia ja latvat todella huonossa kunnossa. Kampaajalla käyty värjäyksessä & leikkuttamassa viimeksi Lokakuun puolella. Karu näky toisin sanottuna. Aikaisemmat Hiusprojektin välivaihekuvat aivan lyhyestä tähän snadisti puolipitkään näkee täältä.

Projekti: Hiukset - ennen, kevät 2016 Projekti: Hiukset - ennen, kevät 2016

Swarchkopf Color Live XXL -punainen väripurkki päähän (yksi riitti vielä, huhhuh!) ja kampaajakäynti teki ihmeitä. Värjäys tehtiin kotona ja on tuosta Lokakuusta asti tehtykin, mutta latvoja oli pitänyt käydä leikkuuttamassa jo pitkään ja viimeinkin, samalla kun tautoitavaksi mentiin, kävin seinän toisella puolella Kampaamo Lumossa varaamassa itselleni ajan latvojen leikkuuseen.

Projekti: Hiukset - jälkeen, kesä 2016 Projekti: Hiukset - jälkeen, kesä 2016 Projekti: Hiukset - jälkeen, kesä 2016Projekti: Hiukset - jälkeen, kesä 2016

Vieläkin näkyy latvoissa hiukan vaaleampaa ja etenkin tuota oranssimpaan taittavaa kohtaa, mutta se on ihan hauska vivahde (tottakai kuvausvalo vaikuttaa asiaan hiukan). Latvat tasattiin ja niistä lähtikin sellainen kiva pari-kolme senttiä pois puhtaasti huonoa latvaa. Nyt hiukset ovat helpot harjata läpi ja latva on todella paljon parempikuntoista. Tätä latvojen siistimistä kasvatusprojektin aikana pitkittää aivan liian pitkään, vaikka se loppujen lopuksi ei ole iso vaiva käyttää n. tuntia siellä kampaajalla parempien hiusten parissa. Tukka näyttää nyt tuuheammalta eikä ohuista hiirenhännistä ole tietoakaan.

Tässä mietinkin, että mikä se on sellainen OK-väli käydä leikkuuttamassa huonoja latvoja joku pari senttiä pois näin kasvatusvaiheessa. Jokainen, tai etes joka toinen kuukausi ei tulisi välttämättä mieleen, sillä eihän hiukset siinä ajassa kerkeä kasvaa niin paljon että olisi pari senttiä järkeä käydä napsaisemassa pois. Toisaalta tälläinen 7-8 kuukauttakaan ei ole toimiva, sillä ainakin omat latvat kerkeää vallata kaksihaaraiset siinä ajassa ja joudutaan ottamaan näinkin paljon pois.

Onko teillä tiettyä aikaväliä jolloin käytte kampaajalla?

392 – Luonnonkiharan hiuksen taltuttajat by Kérastase

Sain vähän aikaa sitten testiin Kérastase Elixir Ultime -sarjan vasta lanseerattuja uutuuksia – normaaleille ja hennoille hiuksille tarkoitetun Kérastase Elixin Ultime Beautifying Oil Mist -öljysuihkeen, värjätyille ja käsitellyille hiuksille suunnatun Kérastase Elixin Ultime hiusöljyn sekä todella siloittavan ja kosteuttavan Kérastase Elixir Ultime Beautifying Conditioner -hoitoaineen. Olen nyt kaikkia testannut hetken ja löytänyt parhaan kombon tämän luonnonkiharan tukkani taltuttajaksi!

Tehän tiedätte millainen mun tukka on – luonnonkihara ja karhea ilman järjen häivää. Olen viimeinkin löytänyt kombon jolla tämäkin kuontalo saadaan kuriin ja näyttämään ’oikeilta’ hiuksilta näin kampaamokäyntienkin välissä. Tämä lopputulos on saavutettu kahdella näistä tuotteista, uudella värjätyille suunnatulla hiusöljyllä sekä upealla hoitoaineella.

Tämä Kérastase Elixir Ultime Beautifying Conditioner -hoitoaine heilahti ihan kerta heitolla ykköseksi ja ohi minkään muun hoitoaineen. En ole koskaan törmännyt näin ihanasti siloittavaan, hyvältä tuoksuvaan ja helposti levittyvään hoitoaineeseen! Tuotteen sisältämän Oléo Complex -teknologian ansiosta se ei kuitenkaan latista käytettäessä ohueenkaan hiukseen, lähinnä tekee niistä helposti käsiteltävät ja sileät. Tämä saa aikaan myös uskomattoman kiillon, jollaista en muista ole saanut tähän karheaankuontaloon.

Tämä hoitoaine on myös tosi riittoisa, mun hiukan ylikasvaneeseen puolipitkään tukkaan menee todella vähän ainetta kerralla sillä tämä levittyy niin helposti hiukseen. Parhaan lopputuloksen tuntuu saavan kun kampaa sen kunnolla pyyhekuiviin hiuksiin ja antaa vaikuttaa muutaman minuutin.

Rakastuin tähän ikihyviksi ja en löydä sitä teille linkattavaksi mistään nettikaupasta! Mitä ihmettä teen kun tämä loppuu kun en löydä tätä mistään… Jos törmäätte tähän jossakin verkkokaupassa tai liikkeessä niin hihkaiskaa!! Ovh:si on kuitenkin ilmoitettu n. 40€.

Tämä Elixir Ultime Beautifying Oil Mist on* ollut minulla vähiten käytössä, sillä se on tarkoitettu hennoille hiuksille – ja kuten aiemmin kerroin en sellaisia omista. Mies kokeili tätä muutaman kerran partaansa ja taisi tykästyä, vielä kun ei omaa partaöljyä ole niin tämä on OK korvike.

Tämä on erittäin kevyt öljy, jonka suihke on hienojakoinen ja joka on erittäin helppo levittää joko pyyhekuivaan tai kuivaan hiukseen. Kuten kaikissa öljyissä, tässäkin kannattaa olla erittäin tarkkana ettei annostele kerralla liikaa – aina on helpompi lisätä kuin ottaa pois. Yhdella suihkauksella per puoli on hyvä aloittaa. Tuotetta pitää ravistaa ennen levitystä – suihkauta öljyä joko kädelle tai hiuksiin, yksi suihkaus per puoli on hyvä aloittaa. Määrä riippuu toki hiukan hiuksen pituudesta ja paksuudesta. Ovh on hiukan auki 30€.

Ja sitten mun uuden lempparikombon jälkimmäinen osuus – Elixir Ultime hiusöljy värjätyille hiuksille*. Tämä siloittaa kuin unelma ja tekee hiuksista todella kiiltävät. Tämä yhdistettynä edellä mainittuun hoitoaineeseen niin avot! Hiuksista tulee todella helposti käsiteltävät ja pehmeät. Värikin kirkastuu hetkessä. Tätä en kovin kevyille hiuksille suosittelisi, on sen verran tuhdimpaa tavaraa kuin yllämainittu siskonsa. Minun paksuihin, luonnonkihariin ja hiukan yli olkapäille ulottuviin hiuksiin menee yksi pumpullinen, joten tuote on todella riittoisa. Ovh on piirun verran auki 30€.

Nämä tuotteet kun yhdistää vielä joko värjätyille hiuksille tarkoitettuun shampooseen tai miksei kosteuttavaankin shampooseen niin avot! Ja kun muistaa tottakai käyttää tehohoitoja silloin tällöin (n. kerran viikossa) niin nämäkin tuotteet pääsevät loistamaan.


Millä kombolla te hoidatte hiuksianne?

Tuotteet saatu testiin blogin kautta.