Hae
Hannamaria

JAMK Brändikärjen opintojen, kolmen työn, blogin ja vapaa-ajan yhdistäminen

Yritän tehdä tästä postauksesta ja elämänkuvastani tällä kertaa mahdollisimman yksinkertaisen jotta saatte mahdollisimman selkeän kuvan siitä, mitä opiskelen, mitä teen työkseni, miten ajoitan bloggaamiseni sekä millä tavalla yritän vielä viettää vapaa-aikaakin avopuolison sekä mahdollisen liikunnan parissa. Muistelen tehneeni viime keväänä useammankin postauksen työ- ja opintojuttuihin liittyen ja ne saivat ihan hyvän vastaanoton, joten jatketaan samalla linjalla ja koittakaa pysyä perässä!

Opintojen, kahden työn, blogin ja vapaa-ajan yhdistäminen - tulevan syksyn suunnitelmia Opintojen, kahden työn, blogin ja vapaa-ajan yhdistäminen - tulevan syksyn suunnitelmia

Kolme osa-aikatyötä

LinkedIn -profiiliani seuraavat tietävätkin, että sain hetki sitten jälleen yhden duunipaikan lisää. Olen tuosta kertonut hiukan jo täällä blogissa aiemminkin, mutta selvennyksen vuoksi; minulla on yksi osa-aikatyö jota pidän päätulonlähteenäni ja josta tykkään erityisesti siksi, että työnkuva on melko yksinkertainen ja helppo vaativuustasoltaan palkkaan nähden. Teen siis pääosin arki- ja viikonloppuiltaisin verkkomyyjänä töitä neuvoen ihmisiä tuotteiden valinnassa ja tilaamisessa, näin yksinkertaisesti sanottuna. Meillä on mahtava työporukka ja koska olen nollasopparilla töissä, saan melko vapaasti päättää milloin olen töissä ja milloin en jättäen työvuorotoiveita järjestelmäämme ja minulle laitetaan vuorot sen mukaan mitä olen ylös laittanut. Yleensä teen 1-4 vuoroa viikossa opintojen ohella.

Toinen työjuttuni jonka vasta elokuun alussa aloitin, on Kellot.fi -verkkokaupan asiakaspalvelussa ja somen vastaavana. Kyseessä on kelloihin ja etenkin rannekelloihin erikoistuva verkkokauppa, jonka hoitamiseen käytän muutaman tunnin viikossa riippuen myös omasta aikataulusta. Tätä työtä voin tehdä milloin haluan ja missä haluan ollen vastuussa itse koko Suomen asiakaspalvelusta sekä somen päivittämisestä takanani olevan tuen kanssa. Nyt syksyllä muutetaan erilaiselle alustalle koko verkkokauppa joka tarkoittaa valikoiman laajenemista entisestään, uusien kampanjoiden lanseeraamista sekä muutenkin suurempaa aktivoitumista. Brändeinä on mm. Daniel Wellington, Swiss Military Hanowa, Triwa, WeWood, Citizen, Suunto, Seiko sekä moni muu.

Kolmas työni on freelancerin duunit graafisena suunnittelijana, valokuvaajana, somehändlääjänä, verkkosivujen huoltajana & pystyttäjänä sekä sisällöntuottajana. Olen tehnyt käännöksiä verkkokaupoille, pysyttänyt useammat WordPress -sivut ja jatkanut niiden huoltoa, luonut sisältöä eri alan yritysten kanaville, tehnyt paljon sekä printti- että digipuolen töitä graafisena suunnittelijana, ollut valokuvaajana useammassa projektissa ja tehnyt paljon markkinoinnin suunnittelua. Teen näitä edelleen vielä kaiken muun ohessa silloin kun tarvetta on, mutta tätä puolta bisneksistä en erityisemmin enää mainosta, vaan duuneja tulee muiden juttujen kautta. Portfolio on olemassa, mutta päivittämättä viimeisen vuoden ajalta ja menenkin sillä mitä muutamat vakkarityypit tilailee. Saa muuten laittaa tilausta tulemaan mikäli tarvetta friikulle on!

Opintojen, kahden työn, blogin ja vapaa-ajan yhdistäminen - tulevan syksyn suunnitelmia Opintojen, kahden työn, blogin ja vapaa-ajan yhdistäminen - tulevan syksyn suunnitelmia

Syksyn opinnot JAMK Brändikärjessä

Nyt maanantaina aloitin jälleen lukukauden JAMKissa täällä Jyväskylässä Liiketalouden opintojen parissa ja etenkin Brändikärjessä. Brändikärki oli itselleni pienen pohdinnan takana, sillä olin kahden vaiheilla sen ja Myyntikärjen välillä päättäen kuitenkin että tuo myyntipuoli ei ole ihan sitä mua enkä tykkäisi pelkästä myyntityöstä juurikaan. Näiden yhdistelmä onkin itselleni paras ja olen Brändikärjen opintojen lisäksi ottanut jonkin verran myyntipuolen kursseja ja tulen nämä kaksi yhdistämään tulevaisuudessakin.

Olen siis toisen vuoden opiskelija ja voin rehellisesti sanoa, että en ollut niin innoissani palaamassa koulun penkkiin. Minulla on yhteensä 6 kurssia tälle syksylle, joista 4 on kontaktikursseja ja 2 verkossa tapahtuvia. Yhteensä kursseja piti olla 7, mutta yksi siirrettiin opettajan toimesta ensi keväälle. Tänä syksynä opiskelen myyntityötä, asiakasymmärrystä, markkinoinnin suunnittelua, somen käyttöä yrityksen mainonnassa, asiakaskokemusjohtamista sekä varsinaista työenglantia. Kontakteja on ma-to yhteensä n. 2h päivässä, mutta kurssien kautta tulleet projektit täyttävätkin loput kontaktivapaat ajat päivästä.

Aion kirjoittaa vielä tarkemmin opinnoistani ja Brändikärjestä yleisesti mutta nyt ensimmäisen päivän jälkeen voin sanoa, että olen ihan uudenlaisella innolla mukana tulevan syksyn opinnoissa vaikka itse aloittaminen meinasikin olla tuskaista. Kärkeen kuuluu myös työharjoittelu sekä mielellään myös vaihtoon lähteminen, jonka puolesta käynkin melko kamppailua kohdemaasta (Britit sekä Saksa kiinnostaa eniten). Aion todennäköisesti kirjoitella tästä vielä enemmän etenkin mikäli teitä kiinnostaa aiheesta kuulla!

Kuvat: lvhti

Opintojen, kahden työn, blogin ja vapaa-ajan yhdistäminen - tulevan syksyn suunnitelmia Opintojen, kahden työn, blogin ja vapaa-ajan yhdistäminen - tulevan syksyn suunnitelmia

Vapaa-aika, liikunta ja bloggaaminen

Tämä onkin itselleni se vaikein josta kirjoittaa ja josta avata ajatuksia, sillä ne ovat vielä itsellenikin hiukan hämän peitossa. Nautin niin paljon siitä mitä teen työkseni ja pidän siitä mitä tällä hetkellä opiskelen, että vapaa-aika meinaa hiukan hämärtyä. Bloggaaminen on jätettävä tänä syksynä hiukan vähemmälle todennäköisesti ja pitäydyttävä 3-4 postauksen viikkotahdissa, jotta en jää jälkeen muissa elämän osa-alueissa ja pystyn viettämään vapaa-aikaakin avomiehen, kavereiden ja liikunnan parissa.

Liikunnan pyrin etenkin alkusyksystä ottamaan mukaan arjen hyötyliikuntana, sillä koulu- ja työmatkat yhteenlaskettuna pelkkää pyöräilyä on n. 15 kilometrin verran päivässä. Kun talvi tulee aion ottaa vielä vahvemmin kuntosalin mukaan pyöräilyn jäädessä pois ja pyrin käymään joko puntilla tai ryhmäliikuntatunneilla vähintään kaksi kertaa viikossa. Kuitenkin, olen sitä mieltä että hyvinvoinnin kannalta itselleni on tärkeintä pitää ruokarytmi järkevänä, juhliminen minimissä ja ottaa kaikki mahdollinen irti hyötyliikunnasta pyöräilyn ja kävelyn parissa.

En ole vielä aivan varma miten paljon vapaa-aikaa varsinaisesti minulla tulee olemaan, mutta toivon että pystymme pitäämään avopuolison kanssa vähintään yhden päivän viikossa jossa keskitytään ainoastaan toiseen. Ja vaikka se ei olisikaan kokonainen päivä, olisi se edes puolikas päivä tai isompi hetki elokuvan tai ruoan parissa. Molemmilla on työt ja nyt Jullilla vielä tulevan yrityksen aloittelu ja vauhtiinsaanti, joten yhteinen aika tulee olemaan hiukan kortilla. Aion lukea itse taas viime keväänä kirjoittamani ohjeet nopeaan rentoutumiseen ja ottaa omista neuvoistani vaarin jotta itse löydän sellaisen kultaisen keskitien.

Phuuh, siinäpä romaaninpoikainen! Kertokaa ihmeessä mikäli jokin näistä osa-alueista kiinnostaa enemmän kuin toinen, niin lähden niitä purkamaan pikku hiljaa pienenmpiin postauksiin! Tämä koontipostaus on kuitenkin hyvä läpileikkaus siitä mitä nyt teen ja mitä tulen taas tulevan syksyn töiden ja opiskeluiden puolesta tekemään.

Millainen teidän syksy tulee olemaan?

 

498 – My fall shoe favorites

Syksy tuo mukanaan aina vähintään yhden uuden kenkäparin ja tänä syksynä kenkäkaappiin on löytänytkin tiensä kahdet uudet nahkakengät. Olen oikeastaan pieni kenkähamsteri ja meiltä löytyykin useampi pari kenkiä – ei toki niin paljon kuin voisi, niissäkin yleensä laatu korvaa itsellä määrän. Tosin tennarit on eri asia, niitä menee kesällä yleensä yhdet tai kahdet sillä edes Vansit tai Converset ei kestä yhtä kesää kauempaa. Mutta syys- ja talvikengät ovat sitten sellaiset, joihin sijoitetaan. Viime vuonna sain itselleni talveksi uudet Timberlandit, tänä vuonna panostin syksyn kenkiin.

Vagabond Ellos premium

Syyskengissä itselle on tärkeää, että ne pitävät jalat lämpöisinä, kuivina ja ovat tukevat. Tennarikausi rajoittuu itselläni melko pitkälti alkusyksyyn ja ilmojen viilentyessä kaipaan hiukan tukevampia kenkiä. Näitä molempia pareja yhdistää se, että niissä on todella jämäkkä pohjallinen, ne ovat aitoa nahkaa ja muotoutuvat jalkaan hetkisen jälkeen erittäin hyvin.

Vagabond Ellos premiumVagabond Ellos premium

Ensimmäisenä esittelyssä nämä Ellos Premium -sarjan Phoenix Fringe -loaferit, jotka sain hetki sitten Ellokselta. Olen nyt hetkisen näitä jalkaan mukauttanut ja pääsivätpä ne jo viralliseen tilaisuuteenkin jalkaan. Koko on aika passeli ja ulkomuoto vielä kivempi. Iskee vain pieni asukriisi että mitä näin ’hienojen’ kenkien kanssa voi pukea! Tässäkin tosin maltti muussa asussa saattaa olla hyvä, sillä kengät itsessään ovat niin koristeelliset. Onneksi luokalta ja kaveripiiristä löytyy übervaateihmisiä, joilta kysyä neuvoa.

Matala kanta takaa sen, että kengillä jaksaa kävellä. Nämäkään eivät ole aivan ’maassa kiinni’, vaan niissä löytyy pohjaa sentin parin verran joten kylmä maa ei pääse palelluttamaan jalkoja. Lisälämpöä saa pohjallisilla, täytyy katsoa tarvitsevatko nämä sellaiset jossain vaiheessa.

Vagabond Ellos premiumVagabond Ellos premiumVagabond Ellos premium

Unelmaheräteostos, jonka tein saksalaisen kaverini ollessa täällä Suomessa viimeistä iltaa. Käytiin teekupposella ja päätettiin vielä hetki kiertää kauppoja ennen sulkemisaikaa odotellessa juoksijoita lenkiltä. Satuttiin Sokkarille ja katse kiinnittyi viime hetkellä näihin Vagabond Grace -kenkiin. Muista viime syksynä katselleeni jotakin saman tyyppistä mallia Vagabondilta, mutta jättäneeni ne ostamatta. Nyt kun rahatilanne oli ok, kengät sujahti jalkaan heittämällä ja sai olon tuntumaan hyvältä, oli ne pakko kiikuttaa kassan kautta kotiin. Kunnon voimakengät.

Täällä flunssa vielä jyllää eikä meinaa hellittää. Onneksi koulussa alkaa arki pikku hiljaa löytyä vaikka jokainen viikko onkin erilainen. Tulevalla viikolla ei ole pippaloita joista joutuisin jäämään pois flunssan takia joten voi keskittyä hyvillä mielin koulunkäyntiin ja paranemiseen. WordPressin kanssa on myös pientä probleemaa, en saa postausta tehdessä ja kuvia asettaessa gallerian esikatselua toimimaan vaan joudun mutkan kautta lisäämään postaukset kuviin. Rasittavaa, mutta koitetaan korjata onkkelma pois päiväjärjestyksestä!

Onko teillä syyskenkäsuosikkeja?

Ellos Premium Phoenix Fringe -loaferit lunastettu blogin kautta saadulla lahjakortilla.