Hae
Hannamaria

94 – !!!

Uusi ystävä tuli eilen postissa! En kerennyt sen puolituntisen aikana jonka vietin töistä tulemisen ja salille lähtemisen välillä tutustua ystävääni kunnolla, mutta tänä iltana on aikaa se tehdä! Oi että en malta odotta!!!


Today I’ll get to know my new friend mister Olympus OM-D EM-5 😉

93 – heiaheia week 50

Yhdeksäisen tuntia tuli viime viikolla liikuttua. Ainut vaan että ne jakaantui kolmelle päivälle eikä esimerkiksi viikonloppuna tullut tehtyä mitään. Toisaalta hölläilyviikonloppu tuli tarpeeseen. Tällä viikolla aion noiden kertojen lisäksi käydä vähintään yhden kerran enemmän salilla jotta saan kunnon salitreenit vedettyä – ennen treenejä tehty salitreeni tulee aina vedettyä kevyemmin jotta jaksaa juosta ja pelata harjoituksissa vielä.

Maanantai – Kuntosali 35min, Lentopallo 3h 45min
Torstai – Kuntosali 40min, Lentopallo 3h 5min
Perjantai – Lentopallo, 1h 30min

Tällä viikolla on myöskin hiukan katsottava ruokavalion perään sillä viime viikko ja viikonloppu tuli mentyä aivan päin persausta. Ja kaikkihan tietää että joulun aika on hankalaa, ihanaa ruokaa tulee jokaisesta tuutista ja on hankala kieltäytyä siitä suklaasta. Koitan silti tehdä parhaani joulun aikanakin, katsotaan tuloksia sitten loman jälkeen. 
Ja liikunnastakaan en luovu kokonaan, sillä ainakin 28. joulukuuta on tiedossa puulaakiturnaus Kuopiossa jonne ollaan naisten kanssa lähdössä. Jään siitä Misterin kanssa vielä yöksi Kuopioon ja tutustutaan hiukan siihenkin kaupunkiin paremmin. Toivottavasti kerkeän ennen tuota päivää ainakin kerran koskea palloon, muuten voi olla hiukan tahmeaa tuo peli!
Let’s see what Christmas brings along…