Keskiviikkona tuli kuusi viikkoa selkäleikkauksesta. Tuo aika vain hujahti ohitse mutta olen todella iloinen, että selkäleikkauksesta kuntoutuminen on edennyt nyt sitä tahtia kuin se on. Enemmänkin olisi voinut tapahtua, mutta hoputtamalla ei tule hyvää joten koitan maltaa mieli. Mitä kaikkea sitten on tapahtunut?

Nopeana kertauksena: mulla leikattiin alaselästä kahdesta eri nikamavälistä kaksi eri pullistumaa sekä hoidettiin jo edennyttä selkäydinkanavan ahtaumaa (selkäydin tai hermo on puristuksissa aiheuttaen säteilyä). Vaiva kerkesi olla läsnä 4,5 vuotta ja alkoi jo säteilemään pitkin vasenta jalkaani sekä toki alaselässä. Elokuussa leikkauslähetteeni laitettiin työterveydestä kiireellisenä keskussairaalaan. Leikkaus oli 16.9.2020 ja olin siitä sairaslomalla neljä viikkoa.

Löydät kaikki selkänongelmiin liittyvät postaukset Selkäongelmat -tagin alta.

60% työaika marraskuun loppuun

Kävin juuri ennen kuukauden sairaslomani loppumista 12.10. Mehiläisessä työterveyslääkärillä, jonka kanssa tehtiin yhdessä arvio mun työhönpaluusta. En halunnut enää olla täysin sairaslomalla sillä kävely ja seisominen onnistui suht OK, mutta en myöskään kokenut olevani valmis täysipäiväiseen työhön. 

Näin ollen päädyimme siihen, että teen 60% työaikaa Kelan osasairauspäivärahan turvin marraskuun loppuun. Pääsen jälleen työelämään kiinni (ja hoitamaan tuotelanseerausta heti palattuani) mutta aikaa jää myös kuntoutumiselle. Olen onnekas, sillä työpaikalla ymmärrettiin tämä todella hyvin ja siellä otettiinkin asenne, että ”mieluummin kerralla kuntoon hitaammin kuin kohta uudelleen saikulle”. Ja olen samaa mieltä.

Ensimmäiset päivät saikun jälkeen töiden parissa tuntui todella raskaalta, samoin vielä iso osa ensimmäisestä täydestä viikosta (ekalla viikolla työpäiviä oli 2kpl, sen jälkeen heti täydet viisi päivää). Tällä viikolla fiilis on ollut kuitenkin jo paljon parempi ja olen pystynyt myös istumaan työpöydän ääressä pieniä hetkiä seisomisen sijaan. Vielä tarvitsen lepoa kesken päivän aina silloin tällöin, mutta se on aivan OK.

Kuntoutumiseen Tukea fysioterapiasta

Selkäleikkauksesta kuntoutuminen muuten on mennyt aivan OK. Tänä maanantaina oli ensimmäinen kerta kun vesijuostessa tai kävelylenkillä ei vasempaan jalkaan heijastellut enää puutumista tai kihelmöintiä juuri ollenkaan, mikä on aivan törkeän iso steppi! Pystyn pikku hiljaa istumaa entistä pidempiä aikoja ja puuhailemaankin enemmän. Suuria taakkoja en vielä uskalla nostaa, mutta esim. ruokakaupassa käynti kevyiden ostosten kanssa näyttää nyt onnistuvan – isompien ostosten kannon jätän kyllä silti edelleen muille.

Olen tähän asti päässyt käymään kahdesti työfysioterapeutilla, joka on antanut mulle liikkeitä keskivartalon vahvistukseen sekä venytyksiin. Soitin myös tällä viikolla vakuutusyhtiöön ja tiedustelin sitä, saanko lääkärin kirjoittaman lähetteen turvin käydä vakuutusyhtiön maksamana vielä yksityisellä fysioterapiassa ja se on onneksi mahdollista. Pääsen siis käymään vielä vesifysioterapiassa, jota mulle työfyssari suositteli!

Vielä on kuitenkin työtä siinä, että leikkauksen tieltä irralleen revitty lihas palautuu, viimeiset turvotukset laskee haavan ympäriltä sekä vasemmasta jalasta. Olen tehnyt paljon töitä sen eteen, että keskirkoppa ja vasemman jalan lihakset vahvistuvat ja tuo työ on onneksi alkanut näkymään jo omassa jaksamisessa. Siinä vaiheessa kun kantakävely onnistuu, tiedän että kuntoutumisen kanssa ollaan melko valmiita.

Tarkemmin etenemistä olen dokumentoinut Instagramini kohokohtiin, joita itse asiassa on tästä hommasta jo osa 1 ja osa 2.

Kuvat: Minnean muruja

Lääkkeetön ja kivuton elämä, jonka luulin olevan mahdotonta

Olin niin tottunut siihen, että lääkkeet oli jo osa jokapäiväistä elämää että tuntuu melko hullulta elää ilman niitä. Pystyin parin päivän jälkeen tiputtamaan Panacodin pois laskuista, 600mg Buranan kolme kertaa päivässä n. 1-2 viikkoa leikkauksen jälkeen ja hermokipulääke Neurontin alettiin tiputtamaan asteittain pois kahden viikon jälkeen. Nyt olen ollut ilman säännöllisiä lääkkeitä n. kolme viikkoa ja olo on tuon osalta mahtava.

Toki mikäli kropassa on kipuja, otan silloin tällöin vielä Buranaa aivan normaalisti. Olen kuitenkin joutunut ilahduttavan vähän noita syömään, tälläkin viikolla vain yhden pääkipuun, joka ei liity selkäleikkaukseen mitenkään. Töitä on vielä kuitenkin jäljellä ja kuten yksi työterveyslääkäri sanoi, jos ensi Juhannukseen mennessä kaikki ongelmat ja jälkityö on selätetty, ollaan hyvällä mallilla.

Silti en voisi tällä hetkellä olla onnellisempi tästä lähestulkoon kivuttomasta olotilasta. Varominen ja (ajoittain hidas) kuntoutuminen ei mua haittaa, sillä olen tekemisiäni joutunut varomaan viimeiset 4,5 vuotta selän mentyä ensimmäisen kerran joten hetki sen päälle ei tunnu enää miltään. Painokaan ei ole noussut sen kummemmin, vaan jojoilee edelleen siinä samassa pisteessä kuin ennen leikkausta.

Se täytyy kyllä sanoa, etten odottanut aivan noin suurta arpea alaselkääni. Odotin perinteistä parin kolmen sentin arpea, mutta koska noita pullistumia leikattiin kaksi ja ahtaumaa hoidettiin, tuli arven mitaksi n. 7,5 senttiä. En osaa asiaa nähdä kuitenkaan negatiivisena, mulle se heijastuu ikuisesti kivun poistaneena, positiivisena kokemuksena. 

Oletteko te olleet tyytyväisiä omiin leikkauksiin / kuntoutumisiinne?

Seuraa minua: Instagram / Facebook

Tutustu Suhteellista Podcastiin – asiaa ihmissuhteista ja ilmiöistä niiden ympärillä.

Lue myös:
Selkäleikkauksesta toipuminen on alkanut
Mummoksi 26-vuotiaana (välilevyn pullistuma nuorella -edition)
Kaikki Selkäongelmat -tagin alla olevat postaukset

Mulle tää ”Voiko puolison kanssa puhua eksistä?” -asia oli ja on edelleen aivan päivänselvä asia. Meidän keskustellessa asiasta oivalsin kuitenkin, että olin jotenkin omassa kuplassani tässäkin asiassa aika vahvasti.

Mulla on entisiä tällä hetkellä kaksi kappaletta ja itse asiassa tän podijakson nauhoituksen jälkeen käytiin nykyisen poikaystävän kanssa lisää keskustelua aiheen tiimoilta. Hän ei edes tiennyt että tämmöinen jakso on tulossa (eikä varmaan näitä edes kuuntele, buahahaa), joten tavallaan osa asioista joita tässä puhun on ”vanhentunutta” ja samaan aikaan edelleen tosi relevanttia. Rajansa kaikella!

Meri oli osittain samoilla linjoilla entisistä puhumisessa, niiden tapaamisessa ja yheydenpidossa, mutta osittain myös ihmetteli mun kantoja asiaan. Oon eroasioista ja elämästä muutenkin kirjoittanut täällä aika avoimesti aikoinaan, joten en ymmärrä miksi sitä pitäisi sulkea kumppanilta.

Tässä jaksossa puhutaan mm. seuraavista jutuista: Montako kummallakin on entisiä, tietääkö kumpikaan nykyisen puolisonsa entisistä, voiko niistä puhua nykyisen puolison kanssa ja miksi etenkin Hanna haluaa tietää ja keskustella nykyisen entisistä enemmänkin? Loppubiisinä Merin valinta, Ida Paulin ja Kalle Lindrothin ”Hullu exä”.

Ja hey, äänikirjoista tykkäävät nyt korvat hörölle! Uudet *Nextory käyttäjät saavat 30 päivän ilmaisen kokeilujakson käyttämällä rekisteröityessä koodia ”Suhteellista”! Pääset rekisteröitymään kys palveluun *täältä.

Kuuntele podcastia:

Spotify
Anchor.fm
Apple Podcast

Seuraa Instagramissa @suhteellistapodcast

Mitä mieltä sinä oot, voiko puolison kanssa puhua eksistä?