Hae
Hannamaria

Selkäleikkauksesta toipuminen on alkanut

Kyllä vain, selkäleikkauksesta toipuminen on alkanut. Viime keskiviikkona meikäläisen selkä räjäytettiin auki ja homma hoidettiin pois alta. Siitä asti oon parannellut selkää ja ollut saikulla, joka jatkuu vielä hyvän tovin. Jos selän historia on mennyt ohi, allaolevan kategorian sekä tämän ”Mulla on huomenna selkäleikkaus!” -postauksen kautta pääset paremmin jyvälle.

Löydät kaikki selkänongelmiin liittyvät postaukset Selkäongelmat -tagin alta.

selkäleikkaus Leikkauksesta toipuminen

Leikkauspäivä meni äkkiä

Mun piti olla sairaalalla klo 10 aamulla vastaanotossa. Jätin kaikki kamppeet niille tarkoitettuun lokeroon silmälaseja myöden (joita ilmeisesti olisin saanut pitää, kukaan ei vain muistanut sanoa), vaihdoin päälle sairaalavaatteet ja istahdin odottelemaan. Olin edellisenä iltana käynyt poistattamassa lävistykset ja jätin muut korvakorut kotiin, joten niistä ei onneksi tarttenut huolehtia. Kynnet sain ihme kyllä pitää, onneksi!

Pääsin hoitajan haastatteluun joskus yhdentoista aikaan ja hän sanoi prosessin olevan pikkuisen myöhässä. Tämä ei minua siinä vaiheessa enää haitannut, sillä mitäpä sitä tuossa tilanteessa tekee muuta kuin odottelee. Leikkaukseen pääsin vasta joskus puoli kahden-kahden maissa, joten kyllä sitä sai hetken odotella. Onneksi en jännittänyt ilman lääkkeitä ja hoitajalta saatujen lääkkeiden kanssa vielä vähemmän, kivut olivat ärsyttävämmät kuin jännitys.

Heräilin leikkauksen jälkeen joskus neljän ja viiden välillä. Muistan jonkun kysyneen kelloa viiden jälkeen ja olin siihen mennessä ollut pikkuisen pökerryksissä jo. Heräsin selälläni ja ensimmäinen paniikkifiilis iski että ”mun pitäisi olla lepoasennossa kyljeltään!”. Sen jälkeen muistin että niin, nyt siellä ei ole enää hermo puristuksissa ja selällään oleminen on OK.

Jaloilleen jo samana iltana

Heräämöstä mut siirrettiin päiväkirurgian(?) puolelle viettämään yö. Sain onneksi sieltä jääpalapussin arpikohdan päällä pidettäväksi, jotta särky hiukan hellitti. Muuten kipuja ei juuri ollutkaan, paikat olivat vain todella turtana – ja toki mulla oli tossa vaiheessa vielä kovia kipulääkkeitä veressä.

Ensimmäisen kerran mut pistettiin kävelemään jo samana iltana about klo 22 aikaan. Sängyn reunalle pääsy meinasi olla todella vaikeaa ja jaloilleen nousu vielä heikompi suoritus. Hoitajan kanssa kuitenkin käpöteltiin menemään kohti WC:tä, mutta puolimatkassa tuon n. 20m matkalla piti toisen hoitajan tulla tukemaan toisesta kädestä – vasen jalka oli melko hutera ja kävelin vanhan tottumuksen mukaan vasen lonkka ulos työnnettynä.

Toisen kerran mut herätettiin käymään WC:ssä n. klo 2-3 välillä yöllä, joten unta ei tullut juuri nimeksikään. Tuolloin kävely sujui jo hiukan paremmin sillä lonkka ei työntynyt niin paljon vasemmalle, mutta silti todella heikosti ja hoitajan tuella. Siitä sitten taas unille ja heräsin joskus seitsemän tai kahdeksan aikaan aamulla jolloin mut siirrettiin sängyn kera vielä aulaan odottelemaan kotiuttamista.

Kotiin pääsin torstaina n. klo 10 aikaan aamulla isän hakemana. Hän käytti mua vielä apteekissa jotta saatiin haettua lääkkeet, jonka jälkeen tultiin tähän kotiin ja hän jäi vielä yöksi lähtien perjantaina kotikotiin. Yty Voutilainen kyllä hemmotteli ja haki sushia sekä paisteli muikkuja meille torstai-illalle, parasta!

selkäleikkaus Leikkauksesta toipuminen

Seuraavaksi lepoa ja kuntoutumista

Selkäleikkauksesta toipuminen alkaa sillä, että katsoo vihkosesta ohjeita kuinka toimia. Käytiin fyssarin kanssa tietyt liikkeet ja venytykset läpi joita alan tekemään heti kun pystyn, mielellään vähintään parin päivän sisään aina kasvattaen määriä joita tehdä.

Selkä kaipaa tällä hetkellä suuresti lepoa, mutta samaan aikaan ei saa jäädä laakereilleen lepäämään jotta kroppa ei jäykisty. Oonkin nyt elänyt rytmiä aamulääkkeet, aamujumpat, välikuolema maaten, päivälääkkeet ja päiväjumpat, välikuolema ja jos illalla vielä jaksaa niin jumppaan lisää. Päivän kolmannen lääkesetin otan hiukan ennenkö menen nukkumaan.

selkäleikkaus Leikkauksesta toipuminen

Kävely vanhin voitehista

Jotkut eivät tarvitse keppejä elääkseen selkäleikkauksen jälkeen, mutta itse koen ne tärkeänä henkisenä turvana. On ollut ihana huomata itsestä se, että kropan kanssa olo helpottuu päivä päivältä. Keskikropan voimattomuus ja ”turtana” olo hälvenee päivä päivältä (vaikkakin on suuresti läsnä vielä näin kuudentena päivänä leukkauksen jälkeen) ja kävely alkaa pikku hiljaa sujua paremmin ja paremmin.

Nyt pystyn kotona hoitamaan köpöttelyn jo ilman sauvoja, sillä tässä yksiössä on aina jotain mihin nojautua jos tarve vaatii. Kun lähden asunnosta ulos, kuten maanantaina käymään postissa Mamma Voutilaisen kanssa, en todellakaan lähde ilman keppejä minnekään. Kävelin niin pitkään vinossa ja heikolla jalalla, että henkinenkään puoli ei ihan tuosta noin vaan luota vieläkin heikkoon ja turvoksissa olevaan jalkaan.

Täällä siis ollaan ja elellään. Edelleen väsyn aivan tuhottoman nopeasti ja  pienet arkiset arjen askareet saa aikaan loppupäivän voimattoman olon. Osaltaan lääkkeet aiheuttavat väsymystä, mutta isoin osa tulee varmasti kropan omasta tarpeesta.

Varasin ompleiden poistoajan ensi viikon maanantaille 28.9. päivä, samoin lääkärin tapaamisen. Olin yllättynyt miten nopeaan ompeleet jo poistetaan, sillä kuvittelin niille olevan tarvetta pidempään. Lääkärin kanssa katsotaan tarvitseeko saikkua jatkaa, sillä nyt se kestää vain kaksi viikkoa leikkauspäivästä alkaen – keskussairaalan fyssari sanoi että näin suuren leikkausmäärän jälkeen 2vko ei riitä, mutta oman kunnon mukaan mennään täysin.

Mulla on onneksi suht hyvin sisältöä valmiina blogia varten ja joitakin videoita tehtynä IG:tä varten, joten niistä ei tarvitse ressailla. Oon onneksi päässyt myös irti työjutuista ihan OK, vaikka heti viime torstaina kävinkin hiukan juttelemassa Teamsissa. HUPS! Mutta muuten oon päässyt hyvin irti, lupaan!

Jaan enemmän päivittäisiä tuntemuksia ja mm. lääkemääriä sekä niiden vähentämistä yms Instagramin puolella @hannamariaw joten seuraa mua siellä. Tallennan kaikki tähän yhteen kohokohtaan talteen.

Sun parhaat vinkit leikkauksesta toipumiseen?

Mulla on huomenna selkäleikkaus!

Jep, se on viimein todellista – selkäleikkaus. Kirjoitin viimeisimmässä koosteessa, että mulla on lääkäriaika selän kunnon ja sen tulevaisuuden arvioimiseksi. Kävin keskussairaalalla kirurgian polilla keskiviikkona 2.9. ja seuraavana päivänä mulla olikin leikkausaika varattu kahden viikon päähän eli 16.9.

Löydät kaikki selkänongelmiin liittyvät postaukset Selkäongelmat -tagin alta.

Kirurgi kertoi lisäarviota

Tähän alkuun on heti muuten annettava Jyväskylän Mehiläisen työterveyteen kiitosta. Kukaan julkisen puolen lääkäri ei kolmen vuoden aikana ottanu vaivoja kunnolla tosissaan. Nyt vasta viime syksynä ja tänä kesänä työterveydessä asia on otettu vakavasti.

Menin kirurgian polille (en ortopediselle niinkö ensin luulin) sen tiedon perusteella jota mulle oli työterveydessä kerrottu. Suurin osa tästä pitkin paikkaansa ja multa leikataan pois kaksi ”prolapsia” eli pullistumaa. Tämän lisäksi tehdään ”dekompressiota”, eli vapautetaan tilaa hermoille olla.

Lääkäri nimittäin käynnillä näytti mulle myös toisesta kulmasta otettua kuvaa, jossa alkoi näkyä hänen mukaansa ”uutta sisäänpäinkasvavaa luutumaa rangasta”. Eli hermo jäävät entistä kovempaan puristukseen tuon takia. Diagnoosina olikin ”Selkärankakanavan ahtauma” ja kiireellisyysaste R1 eli leikkaukseen mahd. pian jonojen salliessa.

Ensin tuli järkytys, sitten helpotus

Pyysin leikkauspäivää niin, että saisin töissä viikon verran varoaikaa. Meillä on sentyylinen työnkuva, että joku täytyy kouluttaa tekemään ne sun duunin pakolliset osat samalla kun muu kehitystyö jää tauolle. Selkä olisi leikattu jo heti varauspuhelua seuraavalla viikolla mutta koin, että 4,5 vuoden jälkeen voin odottaa lisäviikon sen antaessa mulle pikkuisen enemmän mielenrauhaa töiden ja elämän järjestelyn puolesta.

Keskiviikkona kun tulin lääkäristä en tehny mitään muuta koko iltana kun itkin. Itkin ja tein sotasuunnitelmaa sekä töihin, että blogin ja friikkutyön puolesta. Tiesin itestäni sen, etten tuu saamaan unta ellen hoida noita ajatuksia paperille ja onneks tein sen, sillä tuona yönä nukuin todella paljon paremmin kuin pitkään aikaan – vaikkakin vain vähän.

Torstaina mun piti kertoa työpaikalla pomolle asiasta. Huijarisyndrooma nosti päätään, sillä olin juuri tiistaina saanut tietää palkankorotuksesta ja nyt olisin jäämässä saikulle. Tuo oli vielä varmistunut keskiviikko-iltana ja esihenkilö sanoi tästä vasta torstaina kun keskusteltiin että olinko kerennyt katsoa mailin – no en ollut! Käytiin kuitenkin asia läpi, tehtiin gameplan ja oli aivan totta se, että ei palkankorotus ja sairasloma kulje käsi kädessä tai sulje toisiaan pois – se oli taas vain mun päässä. Hauska muuten, että sairaalalta soitettiin ajanvarauksesta samaan aikaan kun mulla oli pomon kanssa palaveri ja saatiin yhdessä tietää mun leikkauspäivä ensimmäisenä.

Torstainakin olin siis vielä aika itkuinen ja herkillä asian suhteen. Tunteisiin sekottui pelkoa, helpotusta, jännitystä sekä jo pikkuisen iloakin kaiken sen nyyhkyttelyn keskellä. Sain vielä puhuttua parhaalle kaverille sekä poikaystävälle asiaa läpi ja fiilis alkoi pikku hiljaa kääntyä iloksi. Perjantai olikin jo aivan uusi päivä ja saatiin myös työpaikalla asioita eteenpäin mm. sairasloman osilta.

Kuvat: Minnean muruja

Saikku-Hansu on täällä

Tai no vasta keskiviikosta alkaen. En ole koskaan ollut näin pitkällä sairaslomalla ja pakko myöntää, jännittää pikkuisen että miten kuntoudun ja kuinka saan ajan kulumaan. Paikalleen kun ei saa kuitenkaan jäädä, mutta rehkiä ei saa vaan kuntoutumisen pitää olla venyttelyä, pientä kävelyä ja muuta useamman kerran päivässä.

En saa istua ainakaan kuukauteen leikkauksen jälkeen useamman tunnin verran, kumarrella saatika nostella mitään painavaa – tässä suhteessa mikään ei kyllä muutu, sillä en ole ole noita voinut tehdä pitkään aikaan. Mitään apuvälineitä ei tule tarvita leikkauksen jälkeen, vaan kävelyn ja pukemisen yms tulisi sujua itse ongelmitta.

Kukaan ei voi vielä tietää miten pitkän saikun joudun pitämään. Vähintään kaksi viikkoa tuleman olemaan päivätöistä poissa, mutta kukaan ei voi tietää onko se vain tuo ajanjakso vai kenties parisen kuukautta. Mun täytyykin siis saada mahdollisimman paljon sisältöä blogiin valmiiksi ja toteuttaa töissäkin kaikki mahdollinen mitä voin, jotta voin hyvillä mielin jäädä saikulle. Haluan nimittäin keskittyä lepoon enkä stressaamaan mm. sisällöntuotannosta, joten kuvailen ja kirjoitan ennakkoon niin paljon kuin voin.

*****

Semmoista! En olisi koskaan sarjassakin kilpaa pelanneena lentopallojunnuna ja 4-6 kertaa viikossa aikoinaan urheilleena uskonut, että 26-vuotiaana joudun selkäleikkaukseen. Kaikki sukurasitteet toki oli (isältä leikattu pullistuma kahdesti, vaivaa setää jatkuvasti, mummolla oli osteoporoosi yms), mutta ei sitä silti omalle kohdalle uskonut – nuorena teki niin paljon sen eteen ettei samaan tilanteeseen joudu mutta niin sitä tässä vaan ollaan.

Toivon tuon leikkauksen jälkeen ”kipuvapaata” elämää. Toki kivun tyyli vain muuttuu alkuun, mutta odotan jo sitä päivää kun voin mennä ilman jatkuvaa puutumista, säteilyä ja kipua. Ehkä sitä joskus vielä pääsee lentopalloonkin kiinni, kuka tietää – isäni ainakin pääsi. Vesijuoksemaankin pääsyä odotan, sitä kun ei tietenkään voi tehdä ennen haavojen paranemista.

Onko teitä koskaan leikattu?