Hae
Hannamaria

Virstanpylväs: Vuosi selkäleikkauksesta & puoli vuotta revähdyksestä

Pitkään löi pää tyhjää tämän aiheen tiimoilta, sillä en ollut ollenkaan varma mitä näistä kahdesta haluan enää sanoa. Mennyt kevät oli melko vaikeaa aikaa repeymän kanssa, vaikka selkä alkoikin olla jo kunnossa. Siihen päälle kun lykättiin henkinen puoli ja koronarajoitukset, oli fiilis ylipäätään osaksi heikko. Nyt olo on kuitenkin paljon parempi kaikilta osin.

Kertauksena: Keskiviikkona 16.9.2020 leikattiin kaksi välilevynpullistumaa eri väleistä alaselästä ja hoidettiin ahtaumaa. Selkä oli oireillut 4,5 vuotta ja pahiten keväästä 2020 lähtien alkaen säteilemään vasempaan jalkaan.

Keväällä 2021, noin puoli vuotta leikkauksesta, repesi oikea pakara sen yläosasta n. 2,5 millin matkalta liitoksistaan sen yläosasta. Fysioterapiasta huolimatta tuo oireili jonkin verran vielä alkukesästäkin, mutta ollut nyt n. heinäkuun alusta asti oireeton.

Löydät kaikki selkänongelmiin liittyvät postaukset Selkäongelmat -tagin alta.

Kaiko Clothing Midnight Garden haalari

Onko tämä nyt Hanna 2.0?

Hyvinvoinnista bloggaava kollegani Henriikka nimesi hyvin lihavuusleikkauksensa aloittavan Henriikka 2.0 -elämän. Tuo oli mielestäni todella hyvin sanottu, sillä nyt selkäleikkauksen ja repeämisen jälkeen fiilis on viimeinkin fyysisesti terve. Ei hyväkuntoinen, mutta päivittäisissä askareissa kunnolla toimiva ja ilman kipua eteenpäin liikkuva.

Elämäntapamuutos sai buustia muutenkin Suurin Muutos -valmennuksen ruokaohjeista sekä käymäni kehonkoostumusmittauksen tiimoilta. Ruokaohjeet ovat olleet kultaa ja olen oppinut mm. sen, että söin aivan liian vähän päivän aikana – perusaineenvaihduntani (eli pelkällä persiillä sohvalla istuminen) tarvitsee vähintään sen 1850 kcal ja monena päivänä söin alle tuon mittauksieni mukaan aivan huomaamatta. Jännä homma että viikonloppuna tuli ahdettua napa täyteen.

Kehonkoostumusmittaus oli aika lailla sitä mitä oletinkin, eli sieltä ei tullut yllätyksiä. Positiivista oli viskeraalisen rasvan oleminen normaalin rajoissa (sitä pelkäsin eniten) ja lihasmassan säilyminen aiempaan verrattuna, negatiivista tietenkin rasvan määrä ja kehon kuivuus. Tämä antoi buustia jatkaa etiäpäin parempien valintojen kanssa!

Takki – Vila (2019)
Haalari – Kaiko Clothing, Midnight Garden (2021)
Kengät – Lainassa Meriltä (kuvasi myös kuvat!)

Koko loppuelämä töitä

Vaikka fiilis on nyt fyysisesti terve, ei se tarkoita että työt loppuvat – kropan fyysisestä kunnosta huolenpidon täytyy jatkua koko elämän. Huomaan kevään repeämän jälkeen keskivartaloni olevan heikentynyt jälleen ja aerobinen kunto on todella matala.

Varovaisuutta erinäköisissä ääriasioissa ja liikkeissä harjoitan siis edelleen, mutta vain ns. ”maalaisjärjen puitteissa.” Eli olen esimerkiksi aavistuksen varovaisempi kovissa kiertoliikkeissä, selän notkon kanssa ja muussa joka saattaisi aiheuttaa uusia ongelmia.

Näistä ei kuitenkaan ole kuin suunta ylöspäin. Olen viimein löytänyt Turun suunnalta oman henkisen kuntosalin, jonka vakkarikortti täytyisi käydä lunastamassa. Kun flunssakausi väistyy, houkuttelen miehen jälleen sulkapallokentille mukaan. Keväällä tekisi mieli aloittaa golf-kurssin kautta viheriöillä köpöttely, mikäli selkä sallii kiertoliikkeen.

*****

Jatkossa päivittelen kuulumisia pääosin Hyvinvointi-tagin taakse, ellei selän kanssa tule jotakin hyvin spesifiä joka vaatii Selkäongelmat-tagin käytön.

Kuinka teidän fyysinen terveys tällä hetkellä voi?

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook

Seuraa Hannamaria Mediaa: Instagram / Facebook / LinkedIn

Lue myös:
Puoli vuotta selkäleikkauksesta – miten palautuminen on edennyt?
Elämäntapamuutos otti takapakkia – isosti

Lue kaikki aiheen Selkäongelmat -postaukset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.