Hae
Hannamaria
Kaupallinen yhteistyö

Noli Herttoniemi: Väliaikainen koti Helsingissä

Kaupallinen yhteistyö: Noli Studios

Lattiaremontin ajankohdan varmistuessa oli aika miettiä mihin suuntaisi sijaismajoitukseen. Päätin tehdä työreissun Helsinkiin ja yöpyä hotellin sijaan kotimaisemmassa ympäristössä, joten väliaikainen kotini löytyi Noli Studios Herttoniemestä! Olin reissulla torstaista sunnuntaihin, joten pääsin testaamaan sekä vapaa-ajan että työnteon mahdollisuudet Nolilla.

Nyt saat 1.9.-31.12.2023 lyhytaikaisista majoituksista koodilla HANNA15 alennusta 15 % verran! 

Noli Studios Herttoniemi väliaikainen koti sijaismajoitus HelsinkiNoli Studios Herttoniemi väliaikainen koti sijaismajoitus Helsinki

Sijaintina Herttoniemi oli erittäin passeli! Vain n. 20 minuutin metromatkan päässä keskustasta odotti vehreä ja yksi Suomen vanhimmista lähiöistä. Tosin ei millään olisi tiennyt että kyseessä on vanha lähiö, sillä Nolin rakennuksen vieressä oli melko uusi kauppakeskus (Kauppakeskus Hertsi) sekä aivan uusia kerrostaloja muutenkin.

En ollut ennen käynyt Hertsikassa, mutta kaverini on muuttanut sieltä Turkuun ja osasi kehua aluetta – eikä turhaan! N. 10 minuutin kävelymatkan päässä oli aivan ihana Kirsikkapuisto (kausi oli toki jo ohi), Marimekon outlet ja toki rannan ja kartanon alue oli todella sympaattinen kävelylenkkiä varten!

Noli Studios Herttoniemi väliaikainen koti sijaismajoitus Helsinki

Tällä kertaa en myöskään mennyt väärään suuntaan metrolla kertaakaan! Matka metroasemalta Noliin vie n. viisi minuuttia valoista riippuen, eikä muuten kannata uskoa Google Mapsia metrolta tullessa!

Google Maps kierrättää helposti ison risteyksen / liikenneympyrän ja Kauppakeskus Hertsin kauemman päädyn kautta, sillä tämä alue on vielä niin uusi.

Kannattaa siis katsoa aseman ”takana” olevan Treffi Pub & Bistron suuntaan, siitä oikealla on Metrovalvomo, sen takaa pääsee Suunnittelijankadulle ja kävellä Nolille voi Operaattorinkatua pitkin.

Jos taas saapuu autolla, kannattaa tulla Insinöörinkatua pitkin. Tässä kohteessa on oma pysäköintitila, joka on todella iso etu Helsingissä. Kohteessa on myös lainaan vuokrattavia polkupyöriä!

Noli Studios Herttoniemi väliaikainen koti sijaismajoitus Helsinki Noli Studios Herttoniemi väliaikainen koti sijaismajoitus HelsinkiNoli Studios Herttoniemi väliaikainen koti sijaismajoitus Helsinki Noli Studios Herttoniemi väliaikainen koti sijaismajoitus Helsinki

Oma asuntoni oli Noli Studios Herttoniemen Compact fully furnished studio, eli yksiö parisängyllä. Asuntoja löytyy aina näistä pienistä asunnoista isompiin yksiöihin sekä 37-neliöisiin kaksioihin, joihin majoittuu kolmekin henkilöä. Oma asuntoni oli ylimmässä kerroksessa, eli kerroksessa yhdeksän.

Asunnossa oli oikeastaan kaikki mitä väliaikaisessa kodissa ja sijaismajoituksessa tarvitsee aina kunnon keittiövälineistä kaappitilaan ja toimiviin laitteisiin. Siivooja käy myös joka toinen päivä, eli sänky pedataan ja saat puhtaat pyyhkeet muun siistimisen ohessa. Minun majoitukseni aikana kerkesi siivooja käydä kerran. Asunnoista löytyy myös Dermosilin saippuat suihkutiloista ja mm. Sinin siivousvälineet keittiöstä!

Noli Studios Herttoniemi väliaikainen koti sijaismajoitus Helsinki

Jokaisen asuinkerroksen aulasta löytyy lisäksi oheinen ”lainakaapisto”, jossa on erinäisiä välineitä lainattavaksi.

Tässä on ajateltu väliaikaisessa kodissa asuminen ja sijaismajoitus ihan loppuun asti, sillä jokainen ei tarvitse esimerkiksi höyrystintä tai hiustenkuivaajaa joka ikinen päivä (tai ollenkaan). Lainattavaksi löytyy näiden lisäksi mm. imuri ja silitysrauta ja -lauta.

Noli Studios Herttoniemi väliaikainen koti sijaismajoitus Helsinki Noli Studios Herttoniemi väliaikainen koti sijaismajoitus Helsinki

Yhteiset tilat olivat todella kattavat! Aulatilassa oli heti huomioitu turvallisuus, sillä sisäänkirjautumiselle oli oma koppi (alemmassa kuvassa vasemmalla) ja edes aulaan ei päässyt ilman sisäänkirjautumisen yhteydessä saatavaa kulkukorttia.

Erittäin suuret propsit myös esteettömyydestä, sillä kuvissa näkyy rullatuolia varten kerroshissi rappusten vieressä.

Alemman kuvan takaosassa näkyy lisäksi portaikko ja hissit. Henkilökunnan toimisto on heti alemman kuvan oikealla sijaitsevan kirjahyllyn takana ja toimisto on erittäin kattavasti avoinna. Tuon aukioloaikojen ulkopuolella henkilökunnan ja/tai vartiofirman saa myös helposti kiinni.

Noli Studios Herttoniemi väliaikainen koti sijaismajoitus Helsinki Noli Studios Herttoniemi väliaikainen koti sijaismajoitus Helsinki Noli Studios Herttoniemi väliaikainen koti sijaismajoitus HelsinkiNoli Studios Herttoniemi väliaikainen koti sijaismajoitus Helsinki

Aulan perällä on työhuonetta, kirjastoa, TV- ja elokuvahuonetta, puhelinkoppia, varastotilaa sekä erittäin laaja keittiö. Ensimmäisenä iltana kun menin, oli joku tehnyt aivan ihanan tuoksuista ruokaa ja koko aula tuoksui todella kotoisalle!

Tilat ovat aivan uudet ja tykkään, että esim. työhuone ja kirjasto on ääneltään eristetty hyvin. Työhuoneessa on myös sähköllä säädettävät pöydät ja erittäin mukavat tuolit, joista ropisee pisteitä. Hissien läheisyydessä oli myös kaksi neuvotteluhuonetta, jotka pystyi varaamaan omaan käyttöönsä (ja olivat yllättävän aktiivisessa käytössä).

Toisessa kerroksessa on lisäksi pyykkitupa, kuntosali sekä sauna! Saunassa on erilliset tilat naisille ja miehille, joten uikkaria ei välttämättä tarvitse vaikka vuoroja ei voikaan varata! Näet kaikki palvelut täältä.

Noli Studios Herttoniemi väliaikainen koti sijaismajoitus Helsinki

Sisään- ja uloskirjautuminen tapahtuu itsenäisesti ja on erittäin helppoa. Toki jos tulet paikalle toimiston aukioloaikoina ja näytät olevasi hukassa, tullaan sinua auttamaan – en myönnä mitään! Kirjautumista varten on sähköpostiin tullut koodi, jonka syöttäessä pääset etenemään varauksen lunastuksen kanssa ja pystyt aktivoimaan avainkortin.

Uloskirjautuessa käyt vain tiputtamassa samaan huoneeseen avainkortin ja avot, olet ulkona parissa sekunnissa. Tämä sentään sujui multakin töppäilemättä, sillä ei tarvinnut kaivaa puhelimesta koodeja esille vain todetakseen että sähköposti on lakannut synkronoimasta puhelimeen.

Noli Studios Herttoniemi väliaikainen koti sijaismajoitus Helsinki

Meikäläinen viihtyi todella, todella hyvin! Pääsin käymään naapurissa isosti ruokaostoksilla, laittamaan ruokaa suoraa asunnossa ja pitämään jäätelöitä pakkasessa jälkiruokahetken varalle. Yhteiset tilat tuli testattua useampanakin päivänä ja vaikka pitikin istua palavereissa, löytyi niihin aina hiljainen nurkka ja rauhaa yleisistä tiloista.

Kävin lauantaina lisäksi sekä Redissä että keskustassa, joihin matka meni todella jouhevasti HSL:n äpin kanssa. Arvostan suuresti sitä, että pystyi asumaan työviikon sijaismajoituksessa poissa remppamiesten jaloista aavistuksen hiljaisemmassa ja kodikkaammassa miljöössä, mutta pääsi kuitenkin keskustan ytimeen todella nopeasti halutessaan.  

Aion jatkossakin testata Nolin muut sijaismajoituksen kohteet, joita on mm. Katajanokalla ja Sörnäisissä. Näissä molemmissa on myös kortteliravintola!

Nyt saat 1.9.-31.12.2023 lyhytaikaisista majoituksista koodilla HANNA15 alennusta 15 % verran! 

 

Onko Nolin konsepti sinulle tuttu?

Seuraa minua: Instagram / YouTube / TikTok

Vaikuttajien tietopankki ja yhteisö: VAMA Network

Markkinointiyritykseni: Voulio Oy

Lue myös:

Voiko mikään vuosi olla parempi kuin 2022?

Kesällä 2021 jäin burnout-sairaslomalle

Kevätkuulumiset: Reissu Saksaan ja muutto omistusasuntoon

Kaupallinen yhteistyö: Noli Studios

6 kommenttia

  1. Mare Kinanen kirjoitti:

    Kiitos kirjoituksesta. Hyvän kuuloinen palvelu, jos en ollut tietoinen vaikka tuossa lähialueella itse asunkin. Formaatti ei siis ollut tuttu 🙂 Aina välillä kysellään tämän tyyppisiä mahdollisuuksia, kun muualta tullaan työkeikalle tms. paikkakunnalle. Hyvä tietää.

    • hannamaria kirjoitti:

      Hienoa, että sait tästä apuja! Ja kohteita tosiaan on ympäri Helsinkiä, joten näitä voi hyvin suositella eri alueidenkin mukaan!

  2. Meri kirjoitti:

    Näyttääpä ihan superkivalta ja kätevältä paikalta majoittua Helsingissä! Konsepti on tuttu, mutta en ole Nolin majoituksessa vielä käynyt.

  3. Helsingin Anna kirjoitti:

    Kivan kuuloinen konsepti ja kiva jos testaat Skattan eli Katajanokan kans. Usein kysytään kivaa majapaikkaa, kun sukulaiset haluais tänne Stadiin tulla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *