Hae
Hannamaria

Kesällä 2021 jäin burnout-sairaslomalle

Reilu vuosi siinä meni, ennenkö halusin, kehtasin ja uskalsin myöntää tämän nykypäivänä melko montaakin koskettavan työuupumus- ja burnout-teeman koskettaneen (vai koskettavan?) itseänikin.

Näin vuoden jälkeen mietin että mistä sitä olisi pitänyt aloittaa tämän  postauken kanssa, sillä tämäkin kesän alku nosti jälleen joitakin samoja tuntemuksia pintaan. Näiltä jatkossa välttyäkseen onkin sitten puuhattu enemmän tai vähemmän koko kesä, jonka vuoksi nyt tuntuukin hyvältä ajalta kirjoittaa aiheesta.

Kuten ennenkin, on tähän alkuun annettava suuri kiitos työpaikan erinomaiselle työterveydelle sekä Mehiläisen työterveyspalveluille. Ilman näiden yhtälöä elämä olisi hyvin erinäköistä, sillä vasta työterveydessä selkäongelmani otettiin vakavasti ja mieli saattaisi olla hyvinkin synkemmässä paikassa ellen olisi heti päässyt työpsykologin puheille.

Kerään kaikki aiheeseen liittyvät postaukset tagin ”Uupumus” -taakse.

työuupumus työpsykologi

Toukokuu 2021, tulossa työpsykologilta

Takana muutto toiseen kaupunkiin , selkäleikkaus ja lihaksen revähdys, liiat muutokset päivätöissä

Luodaan hiukan pohjaa sille, miksi uskon asioiden kärjistyneen ja menneen kuten menivät vuoden 2021 keväällä ja kesällä.

Syksyllä 2020 selkäni kaksi pullistumaa leikattiin viiden vuoden kipujen, vähättelyn ja odottelun jälkeen. Voit lukea kaikki postaukseni aiheesta täällä ja Helsingin Sanomien jutun täällä.

Alkukeväästä 2021 muutin Jyväskylästä Turkuun. Tämä oli talven / kevään yksiä kohokohtia, vaikkakin kuormitti aika lailla. Juuri kun olin saanut muuton tehtyä, laitettiin joka ikinen ravintola, liikuntahalli ja kuntosali kiinni. Tein töitä kotoa enkä omannut työhuonetta, joten elämä oli neljän seinän sisällä ja saattoi mennä päiviä etten lähtenyt kotoa.

Samoihin aikoihin reväytin oikean pakarani lihaksen. Se irtosi pakaran yläosasta n. 2 mm matkalta aiheuttaen suuret kivut, unettomuutta ja jos ortopedia olisi ollut uskominen, olisi kävelyyn pitänyt ottaa kepit. Sain myös parin viikon kävelykiellon yhtään enemmälle kävelylle kuin kotona himmailulle. Tästä alkoi (taas) fysioterapiakierre. Voit lukea lisää revähdyksestä täällä.

Jotta koronasulut, revähtänyt pakara ja uusi elämäntilanne uudessa kaupungissa ei olisi ollut vielä tarpeeksi, tapahtui päivätöissä koko yrityksen päälaelleen keikauttavia muutoksia. Näiden yksityiskohtiin en mene, mutta sen voin sanoa että työpäivien arki tehtiin mahdottomaksi antamalla mahdollisuus osallistua muutokseen ja seuravana sekuntina vetämällä matto jalkojen alta. Tämä toistui jos ei joka päivä, niin useamman kerran viikossa.

Tuossa kohtaa en ollut kuullut vielä termiä quiet quitting, vaan elin ja hengitin ensimmäisen oman alan työpaikan menoa suhtautuen siihen jopa liian ”yrittäjämäisesti” = antaen kaikkeni. Isot muutokset johtoportaassa, oman esihenkilön vaihtumisen kautta tilanteen meno ojasta allikkoon ja jatkuvat muutokset olivat liikaa. 

4.6.2021 jäin n. kuukauden sairaslomalle työuupumuksen takia ja menin takaisin töihin elokuussa.

Toukokuu 2022

Lääkärin diagnoosi oli masennus, ei työuupumus

Tuossa puhelussa ja etädiagnoosissa 4.6. lääkärin kanssa keskusteltiin sekä työuupumuksesta, että fysioterapialähetteestä revähdyksen vuoksi. Suomen järjestelmä ei tunnista ruotsin tapaan työuupumusta sairauden syynä, vaan syyksi kirjataan usein masennus. Tuohon aikaan muistan kokeneeni, että en ollut masentunut vaan ainoastaa työn puolesta uupunut, mutta näin jälkikäteen oli kyllä lievän masennuksen oireitakin havaittavissa.

Työuupumuksen ja masennuksen ero on tässä kohtaa hyvä ymmärtää, vaikka ne toisiaan helposti ruokkivatkin. Itse sain tämän kuvauksen työpsyklogilta, joka pitää mielestäni erittäin hyvin paikkansa:

Työssään uupunut saattaa tuntea masennukseen liitettyjä oireita, kuten unettomuutta, ärtyneisyyttä, turhautumista, jatkuvaa väsymystä jne jotka ulottuvat myös vapaa-ajalle, mutta hän tuntee ja löytää vielä iloa ja nautintoa tuottavia kohteita muualta elämästään helpommin kuin masentunut. 

Juuri tälläinen olo mulla oli, aivan kirjan mukaan edennyt työuupumus.

Toukokuu 2022

Aivan kaikki tuntui ylivoimaiselta, jopa roskien vienti

Pahimpaan aikaan en saanut nukuttua kunnolla työn sekä pakarani takia, olin erittäin ärtynyt aivan koko ajan töissä sekä sen ulkopuolella, en välittänyt oikein mistään muusta kuin työstä enkä harrastanut mitään, olin stressaantunut aivan kaikesta ja samaan aikaan olin aivan todella väsynyt sekä ”loppu” koko ajan.

Ammatillinen itsetuntoni oli aivan nolla ja koitin vain selvitä päivästä toiseen. Olin aivan helvetin ilahduttavaa seuraa tuoreelle avopuolisolle ja aivan täysin välinpitämätön omaa terveyttäni (pakaraa lukuunottamatta) kohtaan.

Mulla tälläisiin huonoihin jaksoihin yleensä liittyy myös painon nousu, sillä en oikeasti välitä mitä laitan suuhun ja miten vähän lähden kotoa muuten kuin viemään roskat, jos edes en. Tämä on tapahtunut nyt pariin kolmeen kertaan ja koska musta on kuvia aivan 20-ikäluvun alusta asti on helppo huomata missä kohtaa on ne hyvät vuodet ja missä ne huonot. Siitä kun olin hyvässä painossa selkäleikkaukseen mennessä on paino noussut nyt 20kg (kyllä, sieltä syksystä 2020).

Nuorempana tää haittasi mua aivan tuhottomasti ulkonäöllisten seikkojen vuoksi, mutta nyt haluan takaisin sen hyvän fiiliksen jonka urheilu nuorempana toi, sen miten helppo oli pienempien kilomäärien kanssa liikkua ja toki haluan mun vaatekaapin takaisin. Palataan näihin myöhemmin.

Käytin sairaslomani ja vuosilomani siihen, että saisin edes osan itsestäni takaisin. Kävin fysioterapiassa pakaran takia, kävin uimassa sen mitä pystyin, meikkailin, laittelin asuntoa, suunnittelin tulevaa, kirjoitin, valmistelin asioita. Ja vaan lepäsin aika ison osan aikaa. Elokuussa olin valmis menemään töihin, mutta en millään lailla lähelläkään ehjää.

työpsykologi

Kuva yhden session jälkeen käydyistä aiheista. Tähän oon palannut jonkin verran vuoden mittaan.

Työpsykologi antoi eväät eteenpäin

Olin jo ennen sairaslomaa päässyt toukokuussa käymään työpsykologilla. Kiitän tästä somea, sillä ilman seuraamiani tyyppejä en olisi osannut hakeutua työpsykologille jo n. kuukausi ennenkö jäin sairaslomalle. Olin aivan tuhottoman onnekas, että pääsin noin nopeaan keskustelemaan asioista.

Tuntui kuin työpsykologi olisi jollain tapaa herättänyt mut horroksesta. Aloin kirjoittaa taas tuntemuksia ja ajatuksia ylös, yritin ottaa arkeen enemmän mukaan niitä iloa tuottavia asioita (vaikka se vitun pakara paljon estikin) ja rehellisesti voin sanoa että tein parhaani jonka siinä hetkessä pystyin.

Saikku se sieltä silti pätkähti ja se teki kyllä hyvää etenkin, kun jatkoin työpsykologilla käymistä siinä sivussa. Olin kesäkuun saikulla, jatkoin vuosilomaa koko heinäkuun ja menin jossain vaiheessa elokuuta takaisin. Samat mullistukset päivätöissä jatkui, mutta melko piakkoin parempaan suuntaan ja tuntui, että osasin käsitellä niitä aavistuksen paremmin.

En hyvin, mutta paremmin.

*****

Jos otatte tästä tarinasta itsellenne jotakin jo tässä vaiheessa niin se, että älkää kärvistelkö liian pitkään. Vaihtakaa työpaikkaa, etsikää tavat rentoutua, puhukaa läheisillenne, hankkikaa ammattiapua, jääkää saikulle ja älkää IKINÄ tunteko huonoa omatuntoa tai häpeää työuupumuksesta tai mielen sairauksista.

Olo on näin vuosi tilanteen jälkeen huomattavasti parempi, vaikka alkukesä toikin omat haasteensa mielen päälle. En ollut varautunut, että kesäkuun alku herättäisi ”tuntemuksia” aiheeseen liittyen, mutta niin se vain tekikin. Tämä oli melko selkeästi näkyvissä jo kesäkuun alussa seinään pysähtyneen postaustahdin kautta. Jatketaan näistä kuitenkin toisessa postauksessa.

Onko työuupumus käynyt teilläkin?

 

Seuraa minua: Instagram / YouTube / TikTok

Vaikuttajien tietopankki ja yhteisö: VAMA Network

Lue myös:

Miksi siirryin kevytyrittäjästä yrittäjäksi?

Uraunelmat kannattaa sanoa ääneen?

800 € / 2 hlö kuussa ruokaan – yritettiin säästää ruokakustannuksissa n. 1kk ajan

2 kommenttia

  1. Memmi kirjoitti:

    Mulle riitti 3 vuotta hoitoalalla + opiskelu keikkatyöt ennen sitä. Uupumus tuli pikku hiljaa , ei romahdusta. Jatkuvia ylivireysoireita, painajaisia, paniikkiajatuksia ,voimakasta ahdistusta, sairaalloista väsymystä. Yritin monta kertaa sairasloman jälkeen palata töihin, vain huomatakseni että en pysty työskentelemään alalla josta pidän. Aloitin ns suruprosessin, en ole enää hoitoalalla vaan vaihdoin alaa, uusi koulu alkaa pian.

    Tsemppiä sulle!

    • hannamaria kirjoitti:

      Pikku hiljaa hiipivä uupumus on sekin aivan oma prosessinsa! Harmittaa puolestasi että ala ja sen ongelmat eivät mahdollistaneet työntekoa enää :/ Tsemppiä uuteen kouluun, toivotaan että uusi ala sytyttää samanlaisen kipinän!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.