Tällä kertaa ajattelin kertoa hiustarinani alkaen ala-asteelta ja päättyen tähän päivään hiukan suppeammassa muodossa. Kuvia tosin ei ole kovinkaan pitkältä aikaväliltä, mutta tarinaa ja vaihtelua löytyy sitäkin enemmän. Tämä siksi, että jälleen on pienimuotoinen projekti päällä ja jos en tätä muille jaa niin en siitä luultavasti kunnialla lävitse selviä. Tässä näette samalla mun pullukka-käyrän, joka on varsinkin viime syksynä tullut alas huomattavia määriä.

Peruskoulun ykkösellä omasin pottatukan, nykyään tuttavallisemmin polkkatukan, joka ulottui juuri ja juuri korvanlehtien alapuolelle. Väri oli tällöin luonnollisesti oma. Tästä seuraava tilanne jonka oikeasti muistan on kolmosluokalla alaselkään asti ulottuva pitkä ja paksu reuhka, jota en jaksanut laittaa mitenkään ja joka vain roikkui – vaikka olikin kaunis ja paksu.

Noita seuraavina vuosina vaihtelin olkapäämittaisen ja lyhyen mallin välillä, samoin väri vaihteli pinkistä ruskean ja mustan kautta kupariin. Näistä ei valitettavasti taida olla kuvia, sillä välttelin kameroita tuohon aikaan hyvinkin aktiivisesti. Valmistuin peruskoulusta kuitenkin (jälleen) polkkatukan kanssa, tällä kertaa otsiksen kera.

Nyt sitten päästään hetkeen josta mulla oikeasti on kuvia. Lupaan kyllä joskus vielä koittaa kaivaa noista peruskouluajoistakin jotakin, mutta se jääköön toiseen kertaan. Amiksen ykkösellä mulla oli siis jo ihan suhteellisen pitkät mustat hiukset, jotka ylettyi jo olkapäille asti. Tällöin pukeuduin periaatteessa pelkkään mustaan huppariin ja nahkarotsiin. Ykkösen keväällä taas tuli liivi & kauluspaitakausi. Tällöin omasin jo erittäinkin pitkät hiukset, mutta ne olivat hyvin ohuet latvasta vaikka ulottuivatkin pitkälle.

Amiksen kakkoselle marssin kesällä hiustenvaalennuksen ja multa lupaa kysymättä tehdyn hiusten lyhennuksen jälkeen taas hartiamittaisella tukalla. Kasvattelin samalla myöskin otsista pois ja aloin muutenkin pukeutumaan hiukan ihmismäisemmin. Tämä oli sitä aikaa kun olin saanut vaatekaappia uusittua muotiblogien seuraamisen aloittamisen jälkeen. Hiukset olivat hyvin sekalaisen väriset ja mun hiuslaatuun nähden huonossa kunnossa kaiken blondaamisen jälkeen.

Syksyn mittaan sain blondaukset siihen vaiheeseen että voitiin alkaa sävyttää tukkaa omalla värillä, eli maantien harmaalla – tai tuhkainen ruskeahan se oikeasti varmaan on… Kuitenkin. Ylläolevasta kuvasta näkee hyvin hiusten tuonhetkisen mitan ja sen, miten hapsottavat ja kuivat latvat olivat. Nuo kiharat on muuten tehty suoristusraudalla ja ihmettelin jo tuolloin että miten se oikein onnistui noin hyvin 😀

Olin hautonut lyhyeksi leikkaamista jo vaikka kuinka kauan mutten ollut kellekään kunnolla kertonut miten lyhyeksi aioin leikata – sanoin aina vain että hiukan otetaan pois kun joku kysyi mitä aion tehdä. Kampaajalla käyntini jälkeen olin todella tyytyväinen itseeni, sillä olin uskaltanut tehdä sen päätöksen jota joskus kammosin oikein kunnolla.

Tämän jälkeen hiusten pituus on vaihdellut hiukan pidemmästä lyhyestä mallista aina kunnolla kasvatusvaihessa olevaan tukkaan. Oikeanpuoleinen kuva on kasvatusvaiheesta joulun 2012 alla ja vasemmanpuoleinen on viime vuoden keväällä kun valmistuin. Silloin tukka oli taas lyhyt ja etulipare lyhyin mitä se koskaan oli ollut. Tuota joulun 2012 kuvaa en olisi halunnut julkaista, sillä salama vie kaikki varjot kasvoilta ja kun kuva on otettu vielä alaalta päin, näytän aivan suomonsterilta. Mutta pakko oli, en halunnut alentua kasvojen blurraamiseen ja tuo oli ainut kuvat mitä musta on noilla ”pitkillä” hiuksilla.

Alkusyksystä 2013 tilanne oli tämä. Oltiin takaisin pitkässä etulipareessa ja tällä kertaa siihen laitettiin hiukan väriä. Tarkoitus oli tulla kuparin sävyinen, mutta kampaajalla ja mulla oli hieman näkemyseroja joten päädyin kävelemään kampaajalta ulos punaisessa lirpakkeessa. Täältä voi lukea lisää jos tuo dramaattinen kokemus kiinnostaa. Pian tämän jälkeen löysinkin Kampaamo Lumosta Sannan, joka on suorastaan lahja tuolta ylhäältä. Hän tajuaa aina mitä haen ja miten saavuttaa paras mahdollinen tulos. En ole todellakaan lähdössä hänen käsistään mihinkään pitkään aikaan. Luottokampaaja on sitä parasta.

Ennen joulua tilanne oli tämä – pidettiin v-linjainen niska, joka lyheni hiusrajaa kohden. Jätettiin lyhyemmälle puolelle hiukan pulisonkia pidemmäksi, jotta saadaan hiukan rikkonaisuutta. Myöskin piilokalju tuli kuvioihin ja on olemassa vieläkin. Tässä mallissa viihdyin todella (okei, se on melkeen sama malli kuin monta vuotta sitten, mutta pienillä muutoksilla…), mutta se on hirveän hankala pitää siistinä – niin kuin yleensä lyhyt tukka muutenkin. Ja mulla on paha tapa antaa hiusten kasvaa liian pitkiksi ennen kuin menen kampaajalle…

Jätetään ne tämänhetkisen hiusmallin kuvat toiseen kertaan, pidetään teitä vielä hetki jännityksessä 😉 Tosin mua Instassa seuraavat (@hannamariaw) tietävät jo hiukan millaiselta mun kuontalo nykyään näyttää, mutta hyvä se on täällä bloginkin puolella jakaa. Niitä kuvia siis tiedossa myöhemmin tällä viikolla, ehkä jo huomenna! 🙂

I just realized that over the years I’ve tried almost every hairstyle there is… Not that I would be proud of most of them, but still.

Tällä hetkellä pää lyö aika lailla tyhjää. Viime viikko oli hektinen ja vei kaikki mehut. Kuntoportin jäsenyys aktivoitiin viime viikon maanantaina, mutta mikään päivä en sinne kerennyt. Myöskin lentopalloon en vielä ranteeni kanssa uskaltautunut, joten heiaheian tilastot näyttävät kahta salikertaa, yhtä ”retkeilykertaa” ja yhtä shoppailukertaa. Perjantaiksi en saanut kirjoitettua ja julkaista muutama viikko sitten alkanutta Youtube-sarjan uusinta postausta, mutta annan sen tällä kertaa itselleni anteeksi. Kiitos ja anteeksi muuten huonolaatuisista ja heilahtaneista kuvista, annetaan sekin tällä kertaa anteeksi. Jookosta?

It was a crazy week. Indubitably. Last week was really hectic and drained me down. My new gym membership started last week, though I didn’t manage to make it to that gym at all. Also volleyball wasn’t part of my schedule because of my wrist.  My excersises fell to the minimum, made it only twice to the gym, once I went ”camping” and once shopping with my colleague. I didn’t have time to make a new post to the Youtube-series I’ve been writing, but I’ll forgive myself this once. Also, I’m sorry about the blurry pics this time, I’ll allow it this once. Right?

Meillä oli töissä tosissaan tiistaista perjantaihin kaikki ulkomaan myyjät paikalla täällä Suomen toimistolla. Hulinaa riitti ja sain pitkästä aikaa taas käyttää englantia kunnolla. Torstaina pidettiin työpaikan virskistyspäivä, saatatte saada kunnon kuvia siitä myöhemmin tällä viikolla. Yllä olevasta kuvasta voi suhteellisen hyvin arvata jo mitä osa päivästä tehtiin, tosin kaikki ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan.

So yes, from Tuesday to Friday we had all of our Account Managers at the office. It was intense and hectic, but fun. And finally I got to speak English – I Skype with the others in English all the time, but talking them face-to-face was awesome. On Thursday we had our ”refreshment day” and you can see some of the activities from that on the upper picture. Though it this part of the day didn’t go exactly as planned – you’ll hear and see more about it during this week.

Perjantaina oli Voicen Winter Pop Festival Peurunka Areenalla. Lord Est ja JVG olisivat saaneet jäädä kokonaan pois, mutta Cheeck oli kyllä todella hyvä. Ihan hirveästi en Cheeckin musiikille yleensä syty, mutta viime aikoina hänenkin musiikkiaan on alkanut löytyä mun soittolistoilta. Ja tällä ei ole mitään tekemistä Vain Elämää-ohjelman kanssa, vaan hänen yhteistyöbiisinsä ja tyylin kehittyminen ovat olleet ne relevantit tekijät. Oli aika myöskin hyvästellä myyjät taas ainakin Toukokuuhun asti jolloin heitä pääsee taas oikeasti halaamaan ja puhumaan kasvotusten.

On Friday there was The Voice Winter Pop Festival at Peurunka Arena, though two out of the tree performances could have been skipped. But the last one, a very popular finnish rapper called Cheek was great. I haven’t been a big fan of his music that long, but his collab songs and developed style have made me a sort-of-a-fan. I still don’t like all of his songs, but overall the music is basically fine. And as you know, a live performance is always a life performance, this said as a positive thing.

Lauantai. Voi lauantai minkä teit. Niinhän sitä sanotaan että ne pienetkin onnettomuudet sattuu sillä tutulla reitillä. No nyt kävi niin. Auto lähti luisumaan turvalliselta ajoradaltaan ja vetäsin vastaantulevien kaistalle aitaan lauantai-aamuna. Onneksi olin kerennyt jarruttaa ja vauhtia oli liiroon lähdössäkin vain kaupunkinopeuksien verran, mutta teki se silti pahaa jälkeä autolle. Nyt vanhan mummon sanonta – olkaa ihmiset varovaisia, siellä on liukasta! Voi Fiiat parkaa…

Then came Saturday. Oh Saturday… So they say, the smallest accidents happen it the most familiar roads. Well, this time it happened to me. I was just driving to a friend’s place using the same road I had driven on Thursday and on Friday without any problems, and now it snowed like hell during Friday night and Saturday morning and I lost the control of the car. Luckily I didn’t have too much speed while pumping into the fence, but still it made quite a damage. I was okay, but my poor Fiat was not. Damn I’m sad about that car.

Ja nyt olen myöskin vapaa ihminen, lauantaista lähtien. En ole enää kenellekään vastuussa tekemisistäni eikä tarvitse selittää miksi kavereiden kanssa menikin hiukan odotettua pidempään. Ei tarvitse syödä yksin jos sattuu kokous venähtämään. Ei tarvitse tuntea itseään vähäpätöisemmäksi tapojensa takia tai taitojaan hyväksikäytetyksi. Saa käyttää viikonlopun täsmälleen siihen mihin tahtoo, eikä tarvitse odotella. Vapauttavaa.

And from Saturday on, I have been a free person. I’m not responsible for anyone anymore about my doings and now I don’t every time have to explain why the evening got a bit longer with the girls. I don’t need to eat alone if a meeting at work lasts a bit longer. No more I need to feal less important about me and my habits or feel like my work and skills have not been appreciated enough. Now I can spend my weekends exactly the way I want to use them and there’s no need to wait around for things to happen. It’s freeing and quite amazing.

Myöskin toinen iso asia varmistui viime viikolla. Jään Jyväskylään vielä ainakin vuodeksi nykyiseen työpaikkaani, jos he minut vaan haluavat pitää – ja tällä hetkellä ainakin lupaavasti näyttää siltä. And this being said, myöskin muutto kaupunkiin tulee olemaan tänä keväänä edessä. Haen aivan normaalistisi jatkokoulutukseen, mutta jos satun paikan saamaan niin laitan sen yhdeksi lukukaudeksi pitoon. Jos en, niin ensi keväänä uudestaan. Ja kuka tietää mihin ensi keväänä sitten hakisin vai hakisinko minnekään.

And another important thing was also decided last week – actually on Friday evening after I left work. I’m going to stay at Jyväskylä and work at the company I’m currently working if they want to have me. And as for now, it looks like it. And this being said, I’m now also during this spring moving to the city. I’m trying to get an appartment close to our office, hope it turns out OK. I’ll still apply to schools this spring but if I’m lucky enough to get a place at the shcool, I’m going to put it on hold for a year. And if I don’t get into a school, then I’ll apply somewhere next spring. Who knows.

Hyvää maanantaita ihmiset, koittakaa selvitä hengissä. Have a happy Monday people, try to survive.