Hae
Hannamaria

447 – Tatuointiaika

En ole kerennyt ollenkaan hehkuttaa mitä tuo mies lupasi mulle synttärilahjaksi. Okei, otsikko se kertoo jo aika pitkälle, mutta silti – tatuoinnin!! Meinas pieni onnen kyynel vierähtää kun oltiin syömässä ja sain asiasta tietää. Haaveilin tatuoinnista muuten jo vuonna 2014, kun kirjoitin ensimmäisen postauksen. Nyt kun ajattelee niin en olisi tuolloin ollut valmis tatuointia ottamaan – nyt tilanne on kuitenkin ihan eri ja tässä on tullut pyöriteltyä vaikka minkälaista ideaa.

Oon kerännyt Pinterestiin todella suuren määrän tatuointeja, joista tykkään. Pääsette itse asiassa tästä katsomaan mun Tattoos -boardia. Kuitenkin, ideat on hyppineet niin HP:n kuin kukkienkin ympärillä. Ja paikkakin on vaihdellut kädestä selkään. Olisi niin paljon kaikkea mitä haluaisi toteuttaa, mutta päädyin nyt tälläiseen moderniin ’fleur de lis’ -tyyliseen, mustavalkoiseen ja hiukan graafiseen ideaan. Kollaasissa etenkin nuo isoimmat kuvat sekä kolmesta pienestä kuvasta keskimmäinen on sitä tyyliä, mitä haen.

Ollaan menossa yhtä aikaa toukokuussa Simply Tattoon Meretelle tänne Jyväskylään. Heillä oli helmikuun aikana kaksi yhden hinnalla tarjous, jonka aiomme käyttää hyväksi. Täältä pääsette katsomaan Mereten portfoliota jos haluatte tutustua hänen töihinsä tarkemmin. Tulen melko varmasti esittelemään valmiin version täällä tulevaisuudessa 🙂

Onko teillä tatuointeja tai haluaisitteko ottaa tatuoinnin?

446 – Thru my phone

Hellurei ja hellät tunteet! Vappu on selätetty ja kerkeän palata blogin pariin. Viimeiset pari-kolme viikkoa on ollut täynnä stressiä, kiirettä ja väsymystä mutta samalla helpotusta, iloa ja naurua. Some on päivittynyt aktiivisemmin kuin tämä blogi ja ajattelinkin jaella kuulumisia etenkin Snapchatin (@hannamariav) kautta viimeisten viikkojen ajalta.

Tarkoituksena oli palata blogin pariin uudella ulkoasulla, julkaisualustalla sekä fiiliksellä, mutta matkaan tuli pari mutkaa ja palataan nyt vielä hetkeksi ainakin tänne Bloggerin pariin. Ei tässäkään mitään vikaa ole, olisin vain tahtonut ’räjähtävän’ paluun. Mutta nyt on ainakin aikaa keskittyä kirjoittamiseen, on meinaa pikkaisen kertynyt kuvia ja aiheita varastoon! Mutta nyt niihin kuulumisiin;

hannamaria_tutkintotilaisuus_4_2016

Tällänen ehkä tärkeinpänä – 21.4. oli Tutkintotilaisuus, joka meni hyväksytysti läpi ennätysajassa ja mikäli lautakunnalla ei ole mitään vastaan sanomista, meikäläinen on papereita vaille valmi, viralliselta titteliltään nyt Markkinointiassistentti. Kävin siis Jyväskylän aikuisopiston Markkinointiassistentin ammattitutkinnon oppisopimuksena vielä tällä hetkellä nykyisessä työpaikassa. Jatkan kyseisessä duunissa elokuun loppuun asti, jonka jälkeen kutsuu JAMK ja Liiketalouden linja ja sen myötä ihan uudet haasteet.

Mikäli teitä kiinnostaa kuulla tuosta koulusta, koulutuksesta tai oppisopimuksesta jotakin niin kirjoitan siitä ihan mielelläni. Täytyy kuitenkin vielä hetki siitä hengähtää ja palata tunnelmiin myöhemmin, vielä ei pysty käsitellä 😀

hannamaria_Indiedays_inspiration_day_4_2016

Tutkintotilaisuuden jälkeen perjantaina mentiin sitten mökille, jonka meininkejä pystyi Snapin kautta seuraamaan hieman tarkemmin. Itse jätin hulluttelun muille ja menin suht aikaisin nukkumaan, sillä lauantaina suunnattiin nokka Katjan kanssa kohti Indiedaysin Inspiration Dayta Kattilahallille!

Kattilahalli oli tilana aivan täydellinen – valoa oli kuvien ottamiselle ja tilaa oli niin reilusti, että pääsi liikkumaan tönimättä muita. Ständeillekin pääsi nopeasti ja ruuhkaa ei ollut vaikka populaa olikin. Muutamat todella kivat yhteistyöprokkikset tuli napattua matkaan ja niistä sitten lisää myöhemmin!

hannamaria_Hm_avajaiset_civil_war_4_2016

Viime keskiviikkona päästiin sitten muiden bloggaajien ja clubilaisten kanssa tutustumaan ennakkoon torstaina aukaistuun, uuteen H&M:n! Uusi tila on todella valoisa ja valikoimaa tuntuu olevan paljon runsaammin ihan kaikilla osa-alueilla. Ja parhaana uudistuksena oli se, että meillekin saatiin viimein H&M HOME!! Katja itse asiassa kirjoitti aiheesta hiukan laajemmin, käykää lukemassa täältä.

Samana iltana treffattiin Katjan, Aven sekä Katariinan kanssa ennen tuota H&M visiittiä Coffee Housessa, oli mukava päästä jutustelemaan hiukan ja päivittää kuulumiset. Samana iltana H&M -visiitin jälkeen menin vielä pikkuveljen kanssa katsomaan uuden Captain America -leffan, jota en voi kuin suositella. Aivan mahtava, yksi parhaista Marvelin leffoista tähän mennessä!

Näiden ihanien juttujen lisäksi mies sai työpaikan tästä Jyväskylän alueelta ja työajat on erittäin hyvät, pääsee kotiin nukkumaan ja listat saa n. neljän viikon ajalle ennakkoon. Vappu meni suht. rauhallisissa merkeissä, kävin kavereiden kanssa istumassa hiukan ja suunnistin kuski-vuoron jälkeen kotiin.  Niin ja torstaina kävin uusimassa treeniohjelmani, joten niiden pariin päästään tällä viikolla – ja myös parin viikon Nutrilett -tauko loppuu.

Stressi rupeaa pikku hiljaa helpottaa ja unirytmi tasaantua, joten nyt voi alkaa keskittyä itseensä, asuntoon sekä tähän blogiin. Tällä viikolla on vankka aikomus saada kämppä jonkinlaiseen kuntoon ja arki tasaantumaan miehen työvuorojen lomassa. Niin ja blogin päivitys taas kunnolla käyntiin 😉

Mitä teille kuuluu?