338 – Viikonloppu maalla ja kaupungissa
Tänä viikonloppuna olisi ollut vaikka ja mitä tapahtumaa Jyväskylässä, mm. tuuninkiautoja, rantalentopalloa Jyväskylän Satamassa ja Vaajakosken Kohinoita, mutta vietin pääosin koko viikonlopun maalla porukoiden luona. Meillä oli pientä kärhämää tuon ukkosen kanssa, joten oli parempi viettää hetki erillään. Viikonlopusta tuli kuitenkin todella ihana, sunnuntaina tosin tuntui jo siltä että olisi voinut mennä jo aamusta kotiin toisen kainaloon ja laittamaan kotia.


Torstai- sekä perjantai-ilta ja osa lauantaita (ja vielä sunnuntaitakin) meni pinnatuoli & ruokapöytä-prokkiksen parissa. Käsillä tekemisestä on tullu mulle aika tärkeetä tässä vähän ajan sisään ja nyt ymmärrän todella hyvin aikuisten värityskirjoja. Kansalaisopistolla alkaa tänä syksynä piirrustuskurssi, jonne ainakin yritän päästä sisään! Enään on jäljellä pöydän kokoaminen ja tuolien maalaaminen toiseen kertaan. Kirjoitan tästä jo tällä viikolla ensimmäisen osan ulos, on sellainen projekti josta tulee asiaa useampaan postaukseen!


Sunnuntaina myös ostettiin iso laatikko mansikoita kakkua ja mun pakkasta varten. Tätä kirjottaessa tajusin, että Petäjäveden pakastimeenhan ne jäi – täytyy napata mukaan samalla kun käyn maalaamassa vikan kerroksen maalia tuoleihin. Kakkua oli tarjolla pikkuveikan synttäreiden kunniaksi, oli todella hyvä perinteinen mansikka-banaanikakku!

Sunnuntai-iltapäivästä kun kotiuduin, lähdettiin ulos syömään ja käyttiin vähän aikaa sitten aukaistussa Street Food Bar Taikuri. En tajunnut ottaa kameraa mukaan, joten en viitsinyt alkaa puhelimella näitä kuvailemaan. Voin suositella kanahampparia, oli hyvä vaikka itse hampparileipä oli päässyt loppumaan ja se oli korvattu pitaleivän tyyppisellä leivällä. Hyvää! Kehitysideana vaan isomat dipit ranuille, valkosipulidippi oli niin taivaallista että miehen oma loppui heti ja oli heti mun kupilla.
Siitä siirryttiin viettämään kaunista sunnuntai-iltaa Kirkkopuiston kupeeseen Lucky Baldwiniin, paikalliseen irkkupubiin siis. Jälleen kerran join lasillisen Sherwoodia ja ai että se on hyvää. Meillä on ollut tapana käydä tuolla juomassa yhdet ja pelailla erilaisia lautapelejä, tällä kertaa vuorossa oli Trivial Pursuit. Ekan kiekan vein minä, toinen taisi voittaa Julli. Mätsää muuten hyvin pelilaudan värit miehekkeen paitaan 😉
Ps. Pistin juuri Syyskuun LivBoxin tilaukseen, joka koostuu suosituimpien bloggaajien lempparituotteista. Vaikka tämän kuun boxi oli aika floppi, kuten varmaan olette muualta lukeneet, odotan innolla tuota seuraavaa! 😉
337 – VoimaMinä -valmennus
Te blogiani lukeneet muistatte varmasti, kun julistin kunnonkohotus-/laihdutus-/ruokavaliomuutosprokkiksen? Nyt ollaan kesä menty suht. hyvin, kiloja ei ole karissut kuin pari mutta painot ovat salilla nousseet ja kunto kohonnut jälleen. Mielikin on hiukan virkeämpi, mutta ruokailutottumukset voisivat olla parempia. Jatkan tuota linjaa edelleen ja tuloksia tulee toivottavasti syksyllä alkavan lentopallon myötä vielä enemmän, kun saan kunnon liikuntaa ja erilaista lajia kalenteriin jälleen.


4