Sudio Regent: Kun tarvitsen omaa aikaa
*Sisältää mainoslinkkejä
En tiedä miten moni voi samaistua näihin joka syksy ainakin itselle tuleviin tuntemuksiin; vaikka koulu sekä työt tuntuu sujuvan, parisuhde on kunnossa ja muutenkin menee hyvin (silloin tällöin tulevia selkäkipuja lukuunottamatta), pitää kaivaa vitamiinit kaapista ja jokainen aamu tarvitsee extratsemppiä päivän aktiviteetteja varten. Nykyään kaiken kiireen keskellä tarvitsen myös entistä enemmän omaa aikaa ihan ilman ketään muuta.

Sudio Regent -kuulokkeet (gifted)
Monessa blogissa on lähiaikoina näkynyt postauksia yksinäisyydestä ja yksin olemisesta. Meikäläinen ei ole yksinäinen vaan ympärillä on juuri sopiva määrä ihmisiä ja sellaisia, joiden kanssa haluaa olla. Ja sehän siinä on parasta; suurimmilta osin voi valita milloin on sosiaalinen ja milloin kaipaa omaa aikaa. Arvostan suuresti ihmisten ympärillä olemista mutta tälläisenä introverttina väsyn siitä melko nopeasti ja esimerikiksi työvuoron päätteeksi tarvitsen oman hetken jolloin rauhoittua.
Olen lähiaikoina kokeillut jälleen kerran useampia tapoja löytää sitä omaa aikaa ja tilaa. Tällä hetkellä onneksi koulun ja työn aikataulut sallivat sen, että saan tehdä omaa juttua melko paljon ja aika vapaasti joko koululla porukassa tai kotona yksikseni miehen ollessa päivisin töissä. Kaivoinkin taas esille oman keväällä tekemäni postauksen 10 x Nopea rentoutumisvinkki ja näistä etenkin kohta 6. Kuuntele musiikkia on taas syksyn tullen nostanut päätään.

Vaikka rakastan hiljaisuutta, rakastan myös musiikkia. Ja juurikin sitä siihen hetkeen sopivaa musiikkia joka tulee joko hyvistä ja uusista Sudio Regent -kuulokkeista, radiosta tai kotona kunnon musatornista. Hiljaisuus on joskus se paras ratkaisu mutta olen huomannut että etenkin kotona, mikäli ketään muita ei ole kotona ja tarvitsee tsemppiä esimerkiksi keittiön siivoamiseen, kouluhommien tekoon tai mielen nostatukseen, kaivan Spotifyn esiin ja laitan jotain siihen fiilikseen sopivaa musiikkia taustalle ja kaikki sujuu paljon paremmin.
Vaikka mulle musiikki ei ole niin tärkeää kuin jollekin, niin on se ihana rentoutumiskeino. Se myös auttaa ottamaan sitä omaa tilaa jos toinen on kotona; meillä on kuitenkin vain avoin keittiö&olkkaritsydeemi sekä pieni makkari ja iltaisin saattaa sohvalla olla ahdasta, on mukava napata Sudio Regent -kuulokkeet, läppäri ja hautautua oman lempparisarjan pariin makkarin lämmössä tai vaihtoehtoisesti laittaa kotia kuntoon sen sohvalla makaamisen sijaan.

Parhaiten silti kuitenkin saan nollattua kun olen ihan täysin yksin musiikin kanssa, kävelyllä, salilla tai kotona vain tekemässä töitä. Sekin rentouttaa huomattavasti, kun saa itseksiään olla erittäin tehokas kodin suojissa ja loppupäivästä tulee tunne että on saanut päivän hommat tehtyä ja pääsee esimerkiksi näkemään kavereita tai viettämään iltaa muuten.
Kun on opetellut tunnistamaan sen, milloin tarvitsee omaa aikaa ja opetellut kuuntelemaan kehoa, on elämästä tullut aika paljon parempaa. Vaikka joskus pitääkin ”edustaa” silloin kun omaa aikaa kaipaisi tietää, että sitä osaa sitten taas arvostaa ihan huolella kun sellainen hetki koittaa ja sitä osaa myös nykyään ihan omalla tavalla ottaa.
Alekoodi Sudio Sweden:in verkkokauppaan: hannav15. Tällä saat -15% Sudio Sweden:in sivuilta sekä ilmaisen pikatoimituksen. Voimassa toistaiseksi.


10