Hae
Hannamaria

Unique Haircare – uniikkia hiustenhoitoa

Tänään jutellaan luonnollisesta hiustenhoidosta! Tutustuin Unique Haircare -merkkiin vasta nyt alkutalven ja talven aikaan, mutta olen tykästynyt etenkin näihin testiin saamiini tuotteisiin erittäin paljon! Kolme tuotetta, josta kaksi jäi vakkarikäyttöön ei voi olla huono saldo merkiltä, jolla on Ecocert -sertifikaatti, joka ei testaa eläimillä ja jonka tuotteet ovat 99% luonnonmukaisia sekä, Tanskalainen merkki kun on, tuotettu väittämänsä mukaan sataprosenttisesti tuulivoimalla. Säilöntäaineetkin lupaavat olla mietoja ja suurin osa ainesosista muutenkin luomua. Vakuuttavaa puhetta on!

Unique Haircare Colour Care shampoo conditioner

Pari sanaa, kuten aina, puteleista. Tykkään erityisesti tuotteiden kuosista sekä selkeästä värimaailmasta. Korkit ovat molemmat hyviä, tosin hoitoaineen pumpusta saisi tulla kerralla enemmän (omaan käyttööni joudun pumppaamaan ainakin neljästi jotta tuotetta tulee tarpeeksi). Värikoodaus voisi olla myös hyvä idea – miksi kaksi saman sarjan tuotetta ovat eriväriset huomioväriltään? Muistelin alkuun etteivät nämä edes ole samaa sarjaa juuri tämän seikan vuoksi! Käyttöähän tuollainen seikka ei haittaa, valintaa vain!

Unique Haircare Colour Care shampoo conditioner Unique Haircare Colour Care shampoo conditioner

Unique Haircare Color Care -shampoo on kuvassa vasemmalla ja kuten näkyy, erittäin juoksevaa ja ”kevyttä”. Tämä yksi pullo on kestänyt itselläni nyt melko pitkään vaikka jokaisella pesukerralla vaahdotankin kahdesti, sillä tuotetta tarvitsee melko vähän (n. rypäleen verran) jotta sen saa nätisti vaahdotettua koko hiusten tyven alueelle.

Tuoksu on itseäni hämmentävä enkä voi sanoa sitä tuoksuhermojani hiveleväksi, mutta en suorilta käsin osaa kuvaillakaan mitä tuoksu on. Katsottuani incilistaa huomasin sen sisältävän luomuvehnää, aloe veraa, luomua ’hedelmämehua’, punajuuritiivistettä, voikukanjuurta, seljankukkaa sekä monia muita aineita, joita en olisi kuvittelut sen edes voivan sisältää. Tykästyin tuotteeseen siis entistä enemmän!

Unique Haircare Color Care -hoitoaine puolestaan alkuun hämmenti metsäisellä tuoksullaan. Koostumus on suhteellisen ohut ja juokseva, mutta pysyy silti hiuksessa eikä valu pois. Hiusten kosteustasapainossa olen huomannut muutoksen positiiviseen; käytän tätä n. 2 viikossa ja siihen päälle kerran Color Maskia. Nyt tässä usean viikon aikana kun tämä kombo shampoon kanssa on ollut käytössä, olen huomannut hiusteni olevan vähemmän pörröiset ja paljon pehmeämmät kuin ennen.

Unique Haircare Vitamin F hair oir hiusöljy

Unique Haircare Vitamin F hair oil -hiusöljy jäi itselläni aavistuksen vähemmälle käytölle, sillä koin sen olevan hiukan liian ohutta omalle hiuslaadulleni. Vaikka tämän sanotaan sopivan kaikille hiustyypeille koen, että tämä sopii paremmin hiukan ohuemmalle ja hennommalle hiukselle, oman ollessani melko paksu ja ajoittain karhea. Käytin tätä n. viikon verran, jonka jälkeen päätin vaihtaa takaisin toiseen tuotteeseen käyttääkseni sen loppuun. Kun tuo tuote loppuun, aion antaa tälle uuden mahdollisuuden ja katsoa tykästynkö myöhemmässä vaiheessa tähän.

Unique Haircare on brändinä juuri sitä, mitä kaipaan – puhdas, ei peittele mitään ja on vastuuntuntoinen. Väriä säästäviä ominaisuuksia en näissä tuotteissa huomannut, mutta pesutulos ja kosteutus ovat tehneet hiuksistani paljon terveämmät, kiiltävämmät ja pehmeämmät. Mikään muu hiusrutiinissa ja -tuotteissa ei ole muuttunut (kuten ei ruokavaliossakaan näiden aloituksen jälkeen), joten muutoksen on melkein yksinomaan täytynyt johtua näistä yhdistettynä siihen, että lämpökäsittelen tuotteita vain n. 1-2 kertaa viikossa.

Hintaa täysikokoisilla 250ml purkeilla on n. 15 euron verran, tällä 30ml öljyllä noin 13€ (shampoide, hoitoaineiden ja öljyjen hinnat vaihtelevat muutaman euron tarkkuudella riippuen tuotteesta). Nämä hinnat on otettu Miraz.fi -verkkokaupasta (PST! 15.2. asti kaikki tuotteet -20%), mutta tuotteita löytyy myös Hyvinvoinnin.fi*, Biodelly.fi* sekä Ecco Verde -verkkokaupasta. Kivijalkaliikkeistä en uskalla varmaksi sanoa

Kiinnitättekö huomiota hiustuotteiden luonnollisuuteen?

*affiliate -linkki

 

Syksyinen meikkilook luonnonkosmetiikalla

Saatuani testiin aimo määrän luonnonkosmetiikkaa päätin, että pyrin tekemään lookin lähes täysin käyttäen luonnonkosmetiikkatuotteita. Aloitus oli vahva, puolessa välissä tajusin että pari tuotetta puuttuu jotta tästä tulisi täysin luonnonkosmetiikalla tehty meikki, mutta pidän lopputuloksesta!

Luonnonkosmetiikka meikki Zuii

Meikkipohja on tottakai aiemmin arvostelemaltani Zuii Organic -brändiltä sävyssä Beige Light. Tämän meikkivoiteen upeudesta kertoo se, etten joutunut peittämään nenänpieliä saatika silmänalusia erillisellä peiteaineella lähes ollenkaan, vaan meikkivoide kerrostui näihin kohtiin todella nätisti. Levitin tällä kertaa tuotteen Beautyblenderillä ja toisella kertaa kokeillessani normaalia meikkivoidesivellintä, oli lopputulos yhtä ihastuttava.

Puuteroinnin hoidin Alverden Beautiful Birds and Bees -kokoelman Anti-Shine -puuterilla, varjostustuotteita en käyttänyt ollenkaan ja korostuksissa käytin Benecosin Natural Highlightin Powderia. Poskipunana käytin aivan hennosti alima puren Luminous Shimmer Blush -poskipunaa sävyssä Garnet.

Luonnonkosmetiikka meikki Zuii

Silmämeikki on toteutettu Zuii Organic -merkin Sunset -luomiväriduolla, rajauksista piti huolen alima pure Natural Definiton Eye Pencil ja ripsivärinä toimi Kjaer Weis -merkin musta ripsiväri (joka ei päätynyt suosikkilistalle tämän ensimmäisen käyttökerran jälkeen…). Kulmiin en löytänyt varastoistani sopivaa luomiväriä enkä kulmakynää, joten käytin arkimeikissä käyttämääni Lumenen Blueberry Eyebrow Penciliä sävyssä 2. Huulille käytin hehkuttamaani Zuii Organicin huulipunaa sävyssä Classic Red.

Luonnonkosmetiikka meikki Zuii

Tykästyin etenkin Zuii:n tuotteisiin eli meikkipohjaan, luomiväreihin sekä huulipunaan. Alverde on muutenkin ollut käytössä silloin tällöin, joten sekin on hyväksi todettu apuri. Ainoat hiukan mietityttävät tuotteet olivatkin rajauskynä sekä ripsiväri, joista ainakaan ripsiväri ei tule jäämään itselleni vakikäyttöön vaan lähtee kiertoon (mamma, täällä odottaa sinua ripsiväri).  Lähiaikoina olen ihonhoidossa siirtynyt enemmän ja enemmän luonnonkosmetiikkaan, mutta meikit ovat Zuii:ta ja Alverdea lukuun ottamatta vielä hiukan vieraita ja olen niin kanssa hiukan skeptinen. Mielelläni kuitenkin testailen ja kokeilen joskus pettyen ja joskus rakastuen.

Ps. I love me -messulippujen voittajat on arvottu ja voittajiin olla yhteydessä! Tsekkailkaahan maileja aktiivisesti jos vaikka voitto osuisi kohdalle! 🙂 Kiitos kaikille osallistuneille, teitä oli aika mahtava määrä.

Millaiset meikkilookit kuvastaa teidän mielestä syksyä?

Postauksessa esiintyvien luonnonkosmetiikkamerkkien tuotteet saatu.