Hae
Hannamaria

Unique Haircare – uniikkia hiustenhoitoa

Tänään jutellaan luonnollisesta hiustenhoidosta! Tutustuin Unique Haircare -merkkiin vasta nyt alkutalven ja talven aikaan, mutta olen tykästynyt etenkin näihin testiin saamiini tuotteisiin erittäin paljon! Kolme tuotetta, josta kaksi jäi vakkarikäyttöön ei voi olla huono saldo merkiltä, jolla on Ecocert -sertifikaatti, joka ei testaa eläimillä ja jonka tuotteet ovat 99% luonnonmukaisia sekä, Tanskalainen merkki kun on, tuotettu väittämänsä mukaan sataprosenttisesti tuulivoimalla. Säilöntäaineetkin lupaavat olla mietoja ja suurin osa ainesosista muutenkin luomua. Vakuuttavaa puhetta on!

Unique Haircare Colour Care shampoo conditioner

Pari sanaa, kuten aina, puteleista. Tykkään erityisesti tuotteiden kuosista sekä selkeästä värimaailmasta. Korkit ovat molemmat hyviä, tosin hoitoaineen pumpusta saisi tulla kerralla enemmän (omaan käyttööni joudun pumppaamaan ainakin neljästi jotta tuotetta tulee tarpeeksi). Värikoodaus voisi olla myös hyvä idea – miksi kaksi saman sarjan tuotetta ovat eriväriset huomioväriltään? Muistelin alkuun etteivät nämä edes ole samaa sarjaa juuri tämän seikan vuoksi! Käyttöähän tuollainen seikka ei haittaa, valintaa vain!

Unique Haircare Colour Care shampoo conditioner Unique Haircare Colour Care shampoo conditioner

Unique Haircare Color Care -shampoo on kuvassa vasemmalla ja kuten näkyy, erittäin juoksevaa ja ”kevyttä”. Tämä yksi pullo on kestänyt itselläni nyt melko pitkään vaikka jokaisella pesukerralla vaahdotankin kahdesti, sillä tuotetta tarvitsee melko vähän (n. rypäleen verran) jotta sen saa nätisti vaahdotettua koko hiusten tyven alueelle.

Tuoksu on itseäni hämmentävä enkä voi sanoa sitä tuoksuhermojani hiveleväksi, mutta en suorilta käsin osaa kuvaillakaan mitä tuoksu on. Katsottuani incilistaa huomasin sen sisältävän luomuvehnää, aloe veraa, luomua ’hedelmämehua’, punajuuritiivistettä, voikukanjuurta, seljankukkaa sekä monia muita aineita, joita en olisi kuvittelut sen edes voivan sisältää. Tykästyin tuotteeseen siis entistä enemmän!

Unique Haircare Color Care -hoitoaine puolestaan alkuun hämmenti metsäisellä tuoksullaan. Koostumus on suhteellisen ohut ja juokseva, mutta pysyy silti hiuksessa eikä valu pois. Hiusten kosteustasapainossa olen huomannut muutoksen positiiviseen; käytän tätä n. 2 viikossa ja siihen päälle kerran Color Maskia. Nyt tässä usean viikon aikana kun tämä kombo shampoon kanssa on ollut käytössä, olen huomannut hiusteni olevan vähemmän pörröiset ja paljon pehmeämmät kuin ennen.

Unique Haircare Vitamin F hair oir hiusöljy

Unique Haircare Vitamin F hair oil -hiusöljy jäi itselläni aavistuksen vähemmälle käytölle, sillä koin sen olevan hiukan liian ohutta omalle hiuslaadulleni. Vaikka tämän sanotaan sopivan kaikille hiustyypeille koen, että tämä sopii paremmin hiukan ohuemmalle ja hennommalle hiukselle, oman ollessani melko paksu ja ajoittain karhea. Käytin tätä n. viikon verran, jonka jälkeen päätin vaihtaa takaisin toiseen tuotteeseen käyttääkseni sen loppuun. Kun tuo tuote loppuun, aion antaa tälle uuden mahdollisuuden ja katsoa tykästynkö myöhemmässä vaiheessa tähän.

Unique Haircare on brändinä juuri sitä, mitä kaipaan – puhdas, ei peittele mitään ja on vastuuntuntoinen. Väriä säästäviä ominaisuuksia en näissä tuotteissa huomannut, mutta pesutulos ja kosteutus ovat tehneet hiuksistani paljon terveämmät, kiiltävämmät ja pehmeämmät. Mikään muu hiusrutiinissa ja -tuotteissa ei ole muuttunut (kuten ei ruokavaliossakaan näiden aloituksen jälkeen), joten muutoksen on melkein yksinomaan täytynyt johtua näistä yhdistettynä siihen, että lämpökäsittelen tuotteita vain n. 1-2 kertaa viikossa.

Hintaa täysikokoisilla 250ml purkeilla on n. 15 euron verran, tällä 30ml öljyllä noin 13€ (shampoide, hoitoaineiden ja öljyjen hinnat vaihtelevat muutaman euron tarkkuudella riippuen tuotteesta). Nämä hinnat on otettu Miraz.fi -verkkokaupasta (PST! 15.2. asti kaikki tuotteet -20%), mutta tuotteita löytyy myös Hyvinvoinnin.fi*, Biodelly.fi* sekä Ecco Verde -verkkokaupasta. Kivijalkaliikkeistä en uskalla varmaksi sanoa

Kiinnitättekö huomiota hiustuotteiden luonnollisuuteen?

*affiliate -linkki

 

Tehokosteuttaja – Mádara SOS Hydra Repair Intensive Serum

Postaus sisältää affiliate-linkkejä

Jo hetki sitten sain testiin paketin, joka sisälsi mm. tämän jo kauan testiin hamuamani Mádara SOS Hydra Repair Intensive -seerumin. Seerumit on etenkin talvisin oman ihoni henkireikä ja tarvitsen niitä tehokosteuttamaan ihoa ja pitämään kuivuuden kurissa. Käytän seerumeita yleensä yövoiteen alla lisänä, harvemmin aamuisin tulee laitettua ellei iho ole superkuiva. Lue myös muut Mádara -postaukseni, mikäli kyseinen merkki kiinnostaa!

Mádara SOS Hydra Repair Intensive Serum

Mádara SOS Hydra Repair Intensive Serum – 30ml, 39,80€

Pakko puhua alkuun pakkauksesta! Ihanan hygieenin pumppupullo on heti suosikki. Myös kevyt huurrelasi tekee pulloon ylellisen fiiliksen. Pahvipakkaus jossa tuote tulee, on luvattua Mádaraa ja sointuu erittäin hyvin muun SOS -linjan tuotteiden sekaan. Tykkään Mádarassa siitä, että tietääkseni koko brändi on eläinkokeeton ja tämä kyseinen tuote etenkin vegaaninen, gluteeniton sekä pähkinätön ja ecocert -sertifioitu. 

Koko Mádaran SOS -sarja on suunniteltu kuivalle iholle ja erittäin kosteuttavaksi luonnonkosmetiikaksi. En siis yllättynyt ollenkaan, kun tätä testatessani se oli aavistuksen paksumpaa kuin mitä olen seerumieni kohdalla tottunut niiden olemaan. Joku voisi käyttää tätä jopa yksinään yövoiteen sijaan, mutta parhaan tehon saa käyttäessä tuotetta lisänä. Tämän seerumin sanotaan kosteuttavan ihon syvimpiä kerroksia ja näin tukevan ihon uudistumista, jota sen toivon todella tekevän. Itselläni on nyt n. kuukauden testijakso takana ja olen melko rakastunut!

Mádara SOS Hydra Repair Intensive Serum

Kyseinen seerumi levittyy erittäin hyvin ja jättää jälkeensä aavistuksen mattapintaisen fiiliksen. En ole vielä onnistunut tätä pintakuivalle sekaiholleni laittamaan liikaa niin, etteikö se imeytyisi. Tuotteen tuoksu on suhteellisen mieto, mutta kuitenkin miellyttävä. Se aktiiviaineina toimii mm. auringonkukka, ruusudistillaatti, tyrniuute sekä pellavansiemen. Tuoksun arvioisin tulevan näiden yhdistelmästä sekä pionista. Toimii!

Yhteenvetona tuote on juuri niin hyvä kuin olen kuvitellutkin, eikä hypetys tämän ympärillä ole ollut turhaa. Mádara SOS Hydra Repair Intensive Serum on saatavilla merkin omasta nettikaupasta, Sokoksilta, Stockammenilta, The Natural Goods Company:n sivuilta sekä muutamista muista verkkokaupoista sekä useista muista kivijalkaliikkeistä.

Käytättekö te seerumeita tai tehokosteuttajia ihonhoidossa?