Hae
Hannamaria

213 – new in: makeup

Jokin aika sitten listasin sillä hetkellä eniten käyttämäni meikkituotteet erilliseen postaukseen. Nyt olen kuitenkin kyseistä komboa tässä parin kuukauden mittaan päivitellyt ja ajattelin, että olisi aika viimeinkin esitellä teille kombooni liittyneet tuotteet ja kertoa samalla mitkä ovat siirtyneet taka-alalle.

Muutama uusi tuote on siis kerennyt karttua mukaan elokuun jälkeen. Taisin viime postauksessa jo puhuakin että tuo mun entinen bb-voidekombo täytyisi korvata jollakin. Samalla taisin mainita että toiseen kertaan otetut ripsipidennykset jäisi mulle viimeiseksi tuolle kesälle, joten oli aika hankkia ripsari. Tai itse asiassa pari. Samalla kun vaihdoin meikkivoiteen, ostin uuden peiteaineen silmänalusille ja korvasin vanhan Fit me-puuterini uudella. Niin ja kun feeluniquesta tein tuon puuteritilauksen, ostin samalla UD:n all nighterin testiin. Me likey!

Aloitetaan ihan pohjalta, eli uudesta meikkivoiteestani – Max Factor Facefinity All Day Flawless 3-in-1 sävyssä Warm Almond 45. Olen tätä käyttänyt aikaisemminkin ja olin jo silloin erittäin tyytyväinen eikä mielipiteeni ole muuttunut vieläkään. Tämä tuote pysyi niin aiemmin rasvaisella ihollani kuin tällä kuivallakin ihollani koko päivän ja vasta iltakympin aikaan se olisi kaivannut pientä puuterointia oltuaan naamalla koko päivän. Tämä peittää juuri sopivasti ja on helppo annostella pumppunsa ansiosta. Kerrostuskin onnistuu jäämättä kakkuisen näköiseksi. Mulle tällä hetkellä täydellinen tuote arpien jne peittoon.

Nykyinen peiteaineeni tummille silmänalusille. Tämä taitaa olla jo kolmas purkki menossa kolmen vuoden sisään ja yksi purkki kestää aivan törkeän kauan. Tuotehan on Make Up Storen Cover All Blue, joka on erityisesti silmänalusille suunnattu tuote. Tuote on erittäin paksua ja tykkäänkin levittää tämän sormilla. Ihon oma lämpö notkistaa tuotetta hiukan ja se on näin helpompi levittää. Tykkään ennen tätä napauttaa pienet pisteet Fit me:n nestemäistä peiteainetta silmänympärysiholle, jotta tästä tulee vielä hiukan riittoisampaa – yhdessä tämä ja omistamani Fit me-peiteaine luo aivan mahdottoman hyvän peittävyyden. Varoituksen sana tosin, jos sy-iho on kovin kuiva, tämä saa liiaksi käytettynä alueen näyttämään kakkuiselta ja korostaa ihon kuivuutta entisestään.

Tästä Rimmel Clear Complexion -puuterista mulla ei oikein ole mitään erityistä sanottavaa. Tällä saa niin kevyen puuteroinnin kuin hiukan mattaisemmankin, väri on erittäin neutraali ja sopii meille vaaleaihoisille oikein hyvin kaikille. Tuote on hienojakoista ja helppo levittää niin siveltimellä kuin vipallakin. Ainut asia minkä annan nootiksi on se, että miksei näin hyvää puuteri / sarjaa ole Rimmel tuonut Suomeen! Omani on tilattu feeluniquesta ja ei ollut hinnalla pilattu. Meillekin hyvää ja halpaa, kiitos! Ja onhan tuo pakkauskin nyt aivan perhanan söpö, Powder from Tiffanys 😉

Tämä ei varsinaisesti kuulu mun jokapäiväisiin rutiineihin, vaan käytän tätä ennemminkin kun tarvitsen extra-kestävän pohjan yleensä joko pitkän päivän tai huonon kelin takia. Tuotehan on ikonin Urban Decay All Nighter Makeup Setting Spray. Suihke on erittäin hienojakoinen ja helppo levittää – itse olen todennut että suihkauttaessa kannattaa muodostaa X-kirjain (ensin yksi osa, sitten toinen). Jos vielä tarvitsee oikeen überpitoa niin T-alueelle kanssa omat suihkautuksensa. Tuoksu on, mutta se on erittäin mieto eikä jää iholla tuoksumaan. Tämän matkakoon kestosta jokapäiväisessä käytössä en tiedä kun käytän tätä vain erikoistilanteissa, mutta Lontoosta on ainakin tuotava kunnon kokoinen purkki ihan vaan varastoon!

Mun lempparituote jo monen vuoden takaa – Rimmel Exaggerate Eyeliner sävyssä 261 Noir. Niin täydellinen mattahko musta, vedenpitävä laineri jokapäiväiseen käyttöön. Ja kun sanon vedenpitävä, tarkoitan todella vedenpitävä. Täytyy olla kunnon silmämeikinpuhdistusaine jotta tämän saa joka ilta pois – tosin Lumenen LAB-kasvoputsari on tehnyt itsekseen yllättävän hyvää jälkeä itsekseenkin tämä poissaannissa…  Kuitenkin, tämä levittyy todella helposti ja ennen jämähtämistään on helppo muokattava. Toisessa päässä on lisäksi pieni sponge jolla saa tehtyä utuisemman rajauksen mikäli niin haluaa. On muuten täydellinen tuote tightlininkiin!

Tätä L’oreal False Lash Architecht -mascaraa en itse asiassa ostanut itse, vaan sain sen äidiltäni. Siinä huomaa meidän eron – hän ei tykännyt tästä juuri ollenkaan, itse taas tykkään tästä todella paljon! Tämä on suhteellisen kuiva mascara (jos verrataan vaikka myöhemmin esiteltävään Lumeneen) ja tämä saa mulla ripset jopa näkyviin. Sitä kun ei voi jokaisesta ripsarista sanoa. Antaa tuuheutta, mutta samalla myös pituutta. Ja minä jos kuka kaipaan molempia! Alaripsiin en tätä tosin käytä, menee kuitujensa takia paakkuun näillä mun hennoilla ripsillä. Tämä pitää kaarevuuden ripsissäni suhteellisen kauan, omat ripseni kun ovat aivan vallattomat ja suoristuvat yleensä viimeistään puoli tuntia suoristuksesta.

Tämän Lumene Blueberry Wild Curl -mascaran esittelin jo aiemmin new in from lumene-postauksessa. Sanottakoon nyt hetken yhteisen matkan jälkeen etten oikein lämpene – haluan mascarani lunastavan lupauksensa ja tämä ei kyllä pidentänyt ripsiäni lähellekään niitä pituuksia kuin aikaisemmin esittelemäni L’orealin mascara. Alkuun tämä tuntui erittäin lupaavalta, mutta tosiaan nyt lyhyen käytön jälkeen en ostaisi tätä uudestaan. Alaripsiini tämä on harjansa ja löysähkön formulansa puolesta hyvä ja siihen tarkoitukseen olen tätä käyttänytkin. Hennompi- ja valmiiksi kaarevaripsisille varmasti hyvä mascara.

Huhhuh, olipa taas postauksella mittaa. Olisitteko muuten näiden ainaisten meikkituotepostausten sijaan kiinnostuneita näkemään mut videolla meikkaamassa itteni valmiiksi asti? Voisin hyvinkin tällä ihon kunnolla jo videonkin tehdä jos vain kiinnostus löytyy 🙂 Ja muutenkin postausideoita saa laittaa, on mukava vaihteeksi kuulla mitä te haluatte multa lukea!

Miten te olette täydentäneet meikkipussianne syksyä/talvea varten?

5 kommenttia

  1. Mousse / kivipuuteri-kosmeblogi kirjoitti:

    Urban Decayn suihke on ihan paras, meikki pysyy koko päivän paikallaan 🙂
    kivipuuteri.blogspot.fi

  2. Hanna Voutilainen kirjoitti:

    Niin samaa mieltä 🙂

  3. Sini Sofia kirjoitti:

    Tuo spray kuulostaa hyvälle! 🙂 Muutenkin kivanoloinen blogi sulla.
    Jos samanikäisen nuoren naisen lifestyle-blogi kiinnostaa niin käy ihmeessä kurkkaamassa;
    http://sinissofia.blogspot.fi/

  4. Hanna Voutilainen kirjoitti:

    Ja se kanssa on hyvää! 🙂 Suosittelen todellakin kokeilemaan jos kukkaronnyörit antaa periksi 🙂

  5. Anonymous kirjoitti:

    hei! voisitko verrata sävyä esimerkiksi lumenen cc-voiteeseen sävyyn light?:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *