Hae
Hannamaria

226 – ikuisuusprojekti: akne – end of da meds

Jeps, eli mun puolen vuoden Isotretinoin Actavis aknelääkekuuri loppui tuossa pari viikkoa sitten. On ollut ihanaa, kun ei ole tarvinnut muistaa ottaa pillereitä samaan aikaan joka ikinen päivä – kyllä puoli vuotta on suhteellisen pitkä aika tälläisellä huonomuistiselle. Aikaisempia postauksia tästä sarjasta voi lukea mm tagien Hanna ja Ihonhoito -alta.

On hyvä ottaa vertailukohdaksi kuvat, joissa iho oli melkein pahimmillaan, eli kuvat kesäkuun alusta. Näistä ollaan tultu jo todella paljon etiäppäin ja olenkin ihooni tällä hetkeellä suhteellisen tyytyväinen. Painakaa nämä mieleen (älkää kuitenkaan liian lujasti…) ja verratkaa alapuolella oleviin kuviin. Ymmärsitte varmaan miksen käynyt julkisilla paikoilla ilman meikkiä. Tekee pahaa katsoa.

Ja iho tällä hetkellä. Finnit ja pahimmat mustapäät ovat kadonneet, enää on arvet jäljellä. Arpia on itse asiassa tullut pintaan enemmän kuin mitä niitä oli elokuussa viime postauksen merkeissä, mutta nyt ei enää niitä finnejä paria satunnaista sattumaa lukuun ottamatta ollut. Ja anteeksi hiukan heikkolaatuiset kuvat, päivänvalo oli jo kerennyt mennä ennenkö kerkesin nämä ottamaan.

Mutta sitten se lääkekuuri itsessään. Pakko myöntää, se oli rankka. Niin keholle kuin mielellekin. Joo, teistä saattaa kuulosta kliseiseltä jos sanon että se oli henkisestikin rankka. Kyllä siinä hermoja ja jaksamista koeteltiin kun iho oli joka päivä erilainen ja suurimman osan ajasta tuntui siltä, että mistään ei tule mitään ja iho ei vaan parane. Niin ja itsetunto oli jossain vaiheessa erittäin maassa. Kirjoitan kuitenkin vielä yhden postauksen aiheesta, vielä viimeinen yhteenveto hyvistä ja huonoista puolista on tekemättä (enkä halua venyttää tätä kilometrin pituiseksi), joten käyn asiaa läpi enemmän siinä postauksessa.

Olen erittäin tyytyväinen että pistin rahani tähän kuuriin – oli se ainakin tähän asti sen arvoinen. Olen kuitenkin kuullut, ettei tämäkään ole aivan 100% varma aknentappaja. Jos näin on, niin sitten alan olemaan jo suhteellisen neuvoton. Toivon kuitenkin, että kyseessä on ainakin suhteellisen pitkäaikainen hoito ja olisin pahimman aknen ylitse jo päässyt.

Onko teillä kokemuksia kyseisestä kuurista?

12 kommenttia

  1. Anonymous kirjoitti:

    Heippa! Mina en ole syonyt Actavis kuuria, mutta talla hetkella on parin kuukauden antibiootit aknea varten menossa. Minulla lahinna tulee finneja otsaan ja leuan alueelle ja joku ihme ihottuma tuli myos otsaan ja toiseen poskeen, mutta onneksi tuon kuurin aikana on iho rauhoittunut. Olen jo yli kolmekymppinen ja todella rasittaa tama ihon kanssa kamppailu… Tosin minulla ei ollut lahtokohta ihan yhta vaikea kuin sinulla noissa ylemmissa kuvissa nyt. Noin kymmenen vuotta sitten soin antibiootteja puoli vuotta (taas) ihoani varten, silloin minulla oli leukaperat ihan taynna sellaisia todella isoja ja kutisevia finneja (ihon alla olevia, niita ei voinut puristaa). Ei todellakaan tehnyt mieli menna ilman meikkia minnekaan. Ja antibiootit kylla vie olon aika mielenkiintoiseksi, nehan tappavat seka hyvat etta pahat bakteerit elimistossa, eli on olo valilla aika huonovointinen.

    Mutta tsemppia sinne sinulle!! Sanoisin etta mika vaan auttaa on "worth it", koska on todella inhottavaa olla missaan kun tietaa etta iho nayttaa tulehtuneelta… (tai minulla oli kylla nain).

    Olen myos kuullut ja nahnyt etta Roaccutanilla saa hyvia tuloksia, mutta se onkin jo kovemman luokan laake ja tietaakseni joutuu myos sen kuurin aikana kaymaan verikokeissa (maksan toimintaa valvotaan).

  2. Hanna Voutilainen kirjoitti:

    Tämä mun kuuri nimen omaan oli Roacuttan ja voin kyllä sanoa, että ei helppo ollut. Verikokeissa kävin juuri kuurin alettua ja puolessa välissä kuuria. Mullakin oli teini-ikä helppo aknen kanssa, pari näppyä silloin tällöin ja siitä lähtien se on vaivannut. Hyvä että muutkin ymmärtävät tämän meikittömyyden 🙂

    Sullakin kuulostaa erittäin inhottavalta tuo kuuri, varsinkin jos enää ei voi edes teini-ikää tai sen jälkimaininkeja syyttää. Ennen tätä roacuttaa söin antibioottipohjaisen kuurin ja se auttoi vain hetkellisesti. Ja todellakin mikä tahansa on worth it, en aio antaa aknen mennä noin pahaksi enää koskaan vaan juoksen suoraa lääkärille.

  3. Anonymous kirjoitti:

    Olen yli 40 vuotias nainen, joka koko ikänsä kärsinyt aknesta. Kiinnitän heti huomioni, jos näen netissä juttuja aknesta, koska "tiedän tunteen". Olen nuoruudesta lähtien kokeillut pitkiä lääkekuureja, erilaisia voiteita, luontaistuotteita, suolasaippuaa ja kaikkea mistä vaan olen kuullut, että voisi olla apua. Näitä vahvoja kuurejakin minulle on tarjottu, mutta eräs ihotautilääkäri sanoi, että sinulla on sellainen iho, että saattaa auttaa hetkeksi, mutta tulee jälleen pahenemisvaiheita. Oikein mistään ei ole ollut pidempiaikaista apua. Sitten ystäväni oli nähnyt kosmetologinsa luona mainoksia Bion-tuotteista ja sanoi, että kannattaisiko minun kokeilla. Näistä tuli minun ihoni pelastus, olen jokusen vuoden käyttänyt eri tuotteita puhdistuksesta muihin täsmätuotteisiin ja olen saanut kommentteja, miten ihoni ja itsetuntoni on parantunut. Suosittelen!

  4. Anonymous kirjoitti:

    Hei,

    lämpimästi suosittelen: http://www.nujerraakne.fi/

  5. Anonymous kirjoitti:

    Miten olisi täydellinen ruokavalion uudistus. Viljat ja maitotuotteet pois pariksi kuukaudeksi ainakin. Myös sokerit ja lisäaineet pannaan. Olen sata varma, että ensin iho työntää kuonat pois, mutta sitten alkaa parantua. Suoliston kunto on kaiken A ja O. Lainaa vaikka kirjastosta Paula Heinosen kirjoja aiheesta. Tiedän kokemuksesta, että akneen vaikuttaa eniten ruokavalio. Ihonhoito on vain pinnankiillotusta.

  6. Anonymous kirjoitti:

    Olen (Bion-käyttäjä) myös sitä mieltä, että kaikki lähtee sisältäpäin. Paula Heinosen kirja luennassa täälläkin. Mutta mielelläni olen pintani kiillottanut, ilman, että jätän kaiken pois ruokavaliostani. mm. suklaasta olen saanut kasvoni silmäluomia myöten isoja, kipeitä, märkiviä näppyjä täyteen, joten suklaan olen jättänyt kokonaan unholaan. Ja ko. tuote on 100% luonnollisia uutteita.

  7. Hanna Voutilainen kirjoitti:

    Kyseisen merkin tuotteista olen kuullut itsekin pelkkää hyvää, kiitos muistutuksesta. Otan varmasti tämän merkin tuotteita kokeiluun jos vaikuttaa siltä, että mun akne alkaa taas pahenemaan. 🙂

  8. Hanna Voutilainen kirjoitti:

    Käyn tsekkaamassa! 🙂

  9. Hanna Voutilainen kirjoitti:

    Maitotuotteita jätin vähemmälle jo kesällä ja viljatuotteita syön niin vähän kuin vain mahdollista kuitenkin niin, että suolisto toimii. Ruokavalio on täällä suunnalla kunnossa, veden juontia myöden. Ruokavalio on joillekin ratkaisu, mulle se on osaltaan auttanut tätä paranemista, muttei varmasti olisi yksinään ilman kuuria auttanut tarpeeksi 🙂 Onneksi iho on tällä hetkellä kuitenkin kunnossa!

  10. Hanna Voutilainen kirjoitti:

    Kaikillle ei kaikki tehoa, hyvä jos sulla on kunnon ruokavalio yksinään auttanut Vionin tuotteiden kanssa 🙂

  11. Anonymous kirjoitti:

    Jospa kehosi vaatii kunnon detoxia. Siis ihan kokonaan pois maito- ja viljatuotteet. Kumpaakaan ei ihminen tarvi elääkseen. Kuitua suoliston toimintaan saa kasviksista ja vaikka psylliumista. Juotava savi ja vaikka chia- ja pellavansiemet liotettuna aikaansaamat suolistoa huonoista bakteereista puhdistavaa limaa. Ja ruokavalio yksinään auttaa, jos sen tekee kunnolla.

  12. Hanna Voutilainen kirjoitti:

    Edelleenkin, jos tämä vielä tästä pahenee niin sitten 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.