Hae
Hannamaria

229 – joulu

Jos jollekulle riittää jo kaikki jouluhypetys, niin tervetuloa kerhoon. Tiedetään, se vasta alkoi ja tulee jatkumaan pitkälle ja vieläkin pidemmälle. Voin siis kerrata viime vuotta – en ole kovinkaan suuri jouluihminen, en tykkää hössöttää tai stressata joulusta saatika viettää kovinkaan suurta kulutusjuhlaa. Siksi ette tulekaan näkemään (ainakaan tänä vuonna) tässä blogissa niitä perinteisempiä lahjavinkkejä, jos mielestäni keksin jotakin überhienoa niin sitten sen jaan. Muuten tämä blogi jää siitä suurimmasta jouluhössötyksestä kokonaan ulkopuolelle.

(kuva), (kuva), (kuva), (kuva)

Mulle joulu on sitä yhdessäoloa ja aikaa, jolloin saa viimeinkin ihan luvan kanssa laiskotella, katsella niin paljon elokuvia kuin haluaa ja syödä niin paljon jouluruokaa, kinkkua, suklaata ja pipareita että maha notkuu. Ja se tunne kun tajuaa, että uusi vuosi on tulossa ja pitää mahtua ennakkoon ostettuun mekkoon (tai ennen joulua toiveikkaana ostettuihin ’tavoite’farkkuihin), on jotain aika eriskummallista.

(kuva), (kuva), (kuva), (kuva)

Lähinnä eniten odotan sitä lunta ja olenkin hiukan kateellinen siellä etelämmässä asuville – missä vaiheessa annettiin lupa sataa enemmän lunta etelään kuin tänne Keski-Suomeen?! Toivottavasti tännekin saapuu ihan kunnolla kohta lunta, rupeaa tämä vähälumisuus jo ottamaan pannuun! 🙂 Tosin sitä liikennettä en odota yhtään, seuraavan kerran kun sataa lunta (tai on hiukan liukkaampaa kuin nyt), ajaa porukka varmasti kuin mielisairaat… 😉

Miten te vietätte joulua?

228 – lontoon ostokset part. 1

Viimeinkin päästään hiukan käymään lävitse Lontoon ostoksia! Kuten kerroin, tämä viikko on ollut aika hiljaista, sillä sain alkuviikosta sairaslomalapun kouraan ja viikko on mennyt lepäillessä. Kuitenkin, nyt mennään niihin ostoksiin – ketään ei muuten varmasti yllätä, että melkein kaikki ovat meikki-/muotiaiheisia. Jaan tämän postauksen kahteen osaan, sillä haluan kertoa jokaisesta tuotteesta hiukan enemmän ja tämä alkoi venyä sen verran pitkäksi, ettei kukaan jaksa sitä lukea!

KIKO Unlimited Stylo, 012 Burgungy -huulipuna ja KIKO Smart Lip Pencil, 709 Fucshia  huultenrajauskynä. KIKOllahan ei ikävä kyllä ole Suomessa omia liikkeitä, mutta heidän nettikaupastaan saa tilattua tuotteita myöskin tänne pohjolan perukoille 13,90€ postikuluilla alle 49€n tilauksista, yli tuon meneville kuljetus maksaa 8€. On muuten paha paikka tuo heidän nettisivunsa, etenkin tuo heidän Haute Punk -kokoelmansa kammottelee mun mielessä suhteellisen paljon…

Tanya Burr huulikiilto in Exotic Island. Tämä huulikiilto nähtiinkin jo aikaisemmassa postauksessa. Tykkään tästä sävystä todella paljon varsinkin sen takia, etten normaalisti osa tälläisiä sävyjä ollenkaan, saati sitten huulikiiltona. Jotakin erilaista mun huulipunakokoelmaan ja olemattomaan huulikiiltokokoelmaan. Juuri kun päästiin pois Lontoosta niin Tanyalta tuli uusi kokoelma niin kiiltoja kuin kynsilakkojakin, arvatkaa vaan ketuttaako! Näitähän saa tilattua mm. feeluniquesta, UKsta näitä löytyy Superdrugin hyllyiltä.

MUA Makeup Academy Intense Colour Lip liner in Red Drama. Ostin omani yhtään tietämättä mitä ostin, tässä kun oli päällä kelmu ja sitä ei saanut tietenkään aukaista. Tämä maksoi vain punnan tai pari joten ajattelin ettei hirveän vikaan voida mennä jos tämä ei sitten toimikaan. Odottelen yhtä Zoyan punaa Saksasta jonka kanssa ajattelen tämän käyvän. Jos joku muuten tietää mistä MUA:n meikkejä saa Suomeen, huudelkaa!

Urban Decay All Nigher Setting Spray – mulla on tästä ollut jo pitkään matkakokoinen versio, jonka tilasin feeluniquesta jokin aika sitten ja rakastuin siihen niiiin paljon, että oli Lontoosta pakko napata mukaan täysikokoinen versio Debenhamsilta (saa myöskin ainakin Selfridgesiltä). Tämänkin sarjan tuotteita saa tänne pohjolaan tilattua mm. feeluniquesta, heillä onkin suhteellisen laaja valikoima!


Boujoirs Healthy Mix Foundation in 51, Light Vanilla. Tätä en ole vielä kasvoille testannut, mutta tulen aika varmati swatchien perusteella tykkäämään ainakin levitysprosessista. Toivottavasti tämä pysyy mun kasvoilla, hiukan pelottaa miten käy. Tämänkin sarjan tuotteita saa tilattua feeluniquesta, UKsta nämä löytyy mm. Bootsin hyllyiltä.

Benefit Hoola Bronzer – on muuten aivan mahtava varjostuksien tekemiseen! Ei pienintäkään häivää oranssiudesta ja on erittäin helppo häivyttää eikä jätä rajoja. Saatte kunnon arvion ja swatchit myöhemmässä postauksessa 😉 Sen voin sanoa, että oli todellakin hintansa väärti. Tätäkin muuten käytin jo aikaisemmassa meikissä, ja se on siinä kyllä oikein edukseen!

Barry M Concealer Brush ja Real Techniques Miracle Complexion Sponge. Molemmat taisin ostaa Superdrystä ellen ihan väärin muista. Barry M:n sivellintä kerkesin jo testata mutta vääränlaiseen tuotteeseen, täytyy kokeilla sitä vielä uudestaan ja päättää mitä mieltä siitä olen. Sientä (joka muuten muistuttaa  jonkin verran kultti-Beauty Blenderiä!) en ole testannut, ajattelin ensi viikolla kokeilla sitä tuon Boujoirsin meikkivoiteen kanssa. Näistäkin tulossa omanlaistaan postausta! 🙂

Olisiko teillä muuten kiinnostusta jos tekisin jonkilaisia videoita? Pari ideaa olisi jo taskussa, mm. kämpän esittely videon muodossa ja ainakin mun arkimeikin teko. Kertokaa mikäli niitä jaksaisitte katsella! 😉

Löytyykö seasta teidän suosikkeja?