Hae
Hannamaria

247 – Holiday status: over

Mikään ei parasta niin kuin jo viikon loma ja siihen sisältynyt vapaus. En tiedä teistä, mutta mulle tuli kyllä tämä suhteellisen pitkä lomakausi (pari päivää töitä jouluviikolla, toinen pari päivää ennen uutta vuotta) todella tarpeeseen ja jaksan taas lähteä innolla työpöydän ääreen.

Viime lauantaina käytiin extempore tyttöjen kanssa syömässä Rossossa. Mieheke oli töissä (propsit sinne kun jaksoi pakertaa viikonloppuna pitkiä päiviä 🙂 ) joten aikaa riitti käväistä hiukan höpöttelemässä ja nauttimassa hyvästä seurasta. Kyllä olikin kiva pitkästä aikaa päästä kunnolla ruoan ääreen heittämään huonoa huulta ja nauramaan ihan kaikelle.

Sunnuntaina käväisin pienellä kävelyllä tutuissa maisemissa Wanhalla Woimalalla tässä Vaajakoskella. En harmikseni ollu osannut varustautua oikein (pelkät collarit jalassa, hur!), joten lenkki piti jättää harvinaisen lyhyeksi jäätävän viiman takia. Sainpahan ainakin pienimuotoisen happihyppelyn tehtyä.

Ainut asia lomaa varjostamaan ilmaantui taas maanantaina. Kuten aiemmin kerroin, paskoin peukaloni viime marraskuussa lentopalloreeneissä. Uskalsin viimein jouluviikolla lähteä taas kokeilemaan miten käy ja silloinhan peukalo kesti todella hyvin – aina nyt maanataihin saakka. Kerkesin kolmesti käydä pelaamassa höntsäporukan kanssa ja nyt oikeissa reeneissä sain jääpussin taas käteeni.

Peukalo on ollut aivan samperin kipeä maanantaista lähtien ja harmikseni kiukkusin siitä eilen poikkikselle ihan turhaan – hänellä oli kyllä muutakin mietittävää tuohon aikaan. Harmittaa vaan niin suunnattomasti että ainakaan pariin viikkoon ei taas reeneihin ole asiaa (saatika nyt lauantaina olevaan peliin), saa nähdä kestääkö peukalo enää kunnon lentopallonpeluuta ikinä. Jos mitään hyvää tästä voi etsiä niin ainakin kipukynnys kasvaa ainaisen loukkaantumisen ja kivun kanssa… Täytyy luultavasti etsiä uusi yhtä rakas harrastus, se vaan ei ole helppoa kun on yli kymmenen vuotta viettänyt kyseisen pelin parissa.

Eilenhän oli vimeinen lomapv ja vietinkin suurimman osan ajasta järkkäillen kamoja täällä asunnolla – ja hiukan äkkäillen huonosta ajankäytöstä. Siinä lomassa lukaisin postilaatikosta tipahtaneen uusimman Trendin ja illasta selailin blogeja. Pari banneriakin piti blogeihin tehdä, mutta asiakkaat olivat muuttaneet mielensä hintapyynnön kuullessaan.

Miten teidän loma meni?

4 kommenttia

  1. CURIOUSNOORA kirjoitti:

    Neljän päivän pitkä viikonloppu tuli myös tällä suunnalla todella tarpeeseen!! <3 Nyt on hyvä suunnata reippain mielin kohti kevättä! 🙂 Mukavaa keskiviikkoa!

  2. Hanna Voutilainen kirjoitti:

    Hyvä että sielläkin teki miniloma tehtävänsä! Todellakin tuli täälläkin tarpeeseen, nyt jaksaa taas kevään ajan pakertaa 🙂

  3. Sanssu kirjoitti:

    Blogin kuvat on just sopivan kokoisia ja selkeitä. Jään ehdottomasti seurailemaan 🙂

    ♥:lla http://sanssu-justthewayyouare.blogspot.fi

  4. Hanna Voutilainen kirjoitti:

    Kiitoksia 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.