Hae
Hannamaria

307 – Electrified by Baby Lips

Viimekertaisella Hesareissullani Toukokuun lopussa treffasin taas Beautify:n yhtä pääjehua, Siljaa, jonka kanssa meillä on tässä kevään mittaan ollut tapana käydä vähintään kahvilla kun olen Helsingin suuntaan eksynyt. Viime kerralla ajateltiin kahvien jälkeen räväyttää ja lähteä viereiseen Anttilaan tsekkaamaan uusimmat Baby Lips -villitykset.

Ihan ekana on pakko kommentoida pakkausta. Katselin näitä jo Marraskuussa Lontoossa ja mietin tuolloin että mitä hemmettiä nämä oikein ovat, Suomeen kun ne eivät vielä olleet kerenneet. Jätin ne silloin kuitenkin hyllyyn, vaikka nämä hiukan houkuttivatkin. Pakkaus kuitenkin on jokaisen kohdalla tyylikäs, musta putkilo eroaa todella hyvin muun huulirasvamaailman väriskaalasta ja tuo siihen tiettyä 70-/80-lukufiilistä, joka mulle näistä ainakin välittyy näiden neon-värien kanssa.

Baby Lips Electro lanseerattiin täällä meillä siis viime kuussa, eli Toukokuun puolella. Näitä myy samat kaupat kuin normaaleja Baby Lipsejäkin, eli mm. Sokkarit ja suurimmat vähittäiskaupat. Hinta on suht. kohtuullinen huidellessaan 3,90€ molemmin puolin.

Sävyjä on olemassa yhteensä 5 kappaletta: Fierce In Tangy (keltainen), Oh Orange (oranssi), Strike A Rose (koralli), Pink Shock (pinkki) sekä tämä mun, eli Berry Bomb! Suurta määrää pigmenttiä näistä ei lähde, varsinkaan noista keltapohjaisista, ollakseen ’neon’ ja verrattuna kalliimpiin sävyttäviin huulirasvoihin, mutta mulle tämä on tarpeeksi arkikäyttöön. Nämä värit ovat kuitenkin ihan kiva lisä Baby Lips-perheeseen.

Kosteuttamaan tarvitset ehdottomasti rinnalle jonkin muunkin tuotteen tämän käytön välissä ellei sinulla ole taikahuulet, jotka eivät koskaan kuivu. Nätin pinnan nämä huulille jättävät, siitä ei päästä mihinkään.

Jos haluan huolettoman huulituotteen, jota on helppo lisätä mutta josta saa kuitenkin hiukan väriä, on valintani jokin näistä Baby Lips Electro-rasvoista mikäli jokin näistä sattuu olemaan käsillä. En osaa sanoa lähtisinkö varta vasten ostamaan tätä uudestaan jos tämä loppuisi, mutta ihan kiva lisä tämä arkikäyttöön laukun pohjalle on.

Oletteko the langenneet Electroihin tai muihin Baby Lips-tuotteisiin?

6 kommenttia

  1. Jonna H. kirjoitti:

    Olen langennut, vaikka mun huulia nämä ei tosiaan kosteuta oikeastaan yhtään, mutta sävyt on niin nättejä. Saa helposti sellaisen raikkaamman lookin. 🙂

  2. Hanna Voutilainen kirjoitti:

    Juu ei näistä hirveästi kosteutusta heru, koostumus ainakin tässä on jotenkin outo… Kivoja sävyjä silti, silloin tällöin on kiva käyttää 🙂

  3. Riikka N kirjoitti:

    En oo vielä näihin uusimpiin(suomessa), mutta baby lips dr.rescue:n värittömän ostin ja niistä perus baby lipseista yhen värittömän(kelta-oranssi) ja se persikkaisen. Tykkäsin niistä kovasti,vaikka eihän ne kauheasti kosteutakkaan,mutta mun huulet ei juuri nyt onneks hirveitä kosteuttavia tuotteita tarviikkaan:)

    Riikka // http://riikkaamalia.blogspot.fi

  4. Hanna Voutilainen kirjoitti:

    Dr. Rescueiden olen kuullut olevan ihan jees kosteutuksensa puolesta, muut ovat vähän niin ja näin. Mutta hyvä brändi näiden ympärille on rakennettu!

  5. noora jaakkola kirjoitti:

    Kosteutta noista ei tosiaan heru, mutta moni arkiaamu on saanut kivasti väriä arkimeikkiin ja kaltaiselleni huulirasva riippuvaiselle ovat hyvä tuote verrattuna moneen huulipunaan!

  6. Hanna Voutilainen kirjoitti:

    Täsmälleen samaa mieltä! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.