Hae
Hannamaria

323 – Synttäriarvonta by Glitter

Aika polkaista synttäritarvonta käyntiin! hannamaria täyttää siis tällä viikolla 2 vuotta ja teille on luvassa viikon mittaan vielä toinenkin ylläri – pienoinen alekoodi nimittäin. Pari kappaletta arvontoj spessujuttuja sopii kuin nenä päähän kaksvuotissynttäreiden kunniaksi.

Kävin tässä parisen viikkoa sitten täällä Jyväskylän Glitterissä ja sain mukaani aika kivan paketin mm. kesän juhliin, kauniisiin kesäiltoihin tai vaikka vähän paremmillekin festareille erilaisen asun kanssa. Mukanani kannoin kotiin kuvissa näkyvän kaulakorun, korvikset, erittäin söpön hiuspannan sekä rannekorun. Lisäksi sain vielä bandana-huivin, joka tulee varmasti vilahtelemaan monessa eri postauksessa.

Yhtenä iltana iski inspis, kun oli päällä sini-valkoinen raitapaita ja olin kynnet lakannut kirkkaan punaisiksi jo edellisenä iltana – punasin vielä huuleni ja ajattelin kuvata yhden esimerkin näistä kauniista koruista. Samalla nappasin mukaani Glitterin tämän kesän hiusoppaan, jollainen löytyy myös arvottavasta paketista.

Arvottava paketti koottiin hiukan festarihenkeen – mukaan mahtuu upeita koruja, tänä kesänä supertrendikästä kukkapantaa sekä tilapäistatuointeja ja tottakai Glitterin oma hiusopas.

Näin osallistut arvontaan:

1. Jätä kommentti kommenttiboksiin – jätä samalla sähköpostiosoitteesi yhteydenottoa varten. (Suosittelen korvaamaan @-merkin (at)-yhdistelmällä, näin vältyt roskapostiboteilta). Muista kertoa kommentissasi miten monella arvalla osallistut – eikä kannata valehdella, tarkastan asian jos voitto osuu kohdallesi.

2. Kommentin jättämisestä saat arvontaan yhden arvan, Facebookissa tykkäämisestä yhden lisäarvan, samoin kuin Bloggerin lukijalistan kautta seuraamisesta yhden lisäarvan (siihen voit liittyä tuolla oikealla). Maksimissaan voit saada siis kolme arpaa arvontaan. HUOM! – myös pelkät kommentoija osallistuvat arvontaan kunhan ovat jättäneet s-postiosoitteensa! 

Arvonta-aikaa on tiistaihin 14.7.2015 klo 21.00 asti. Voittajan nimimerkki julkaistaan blogissa ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti sähköpostilla. Arvontaan voi osallistua vain kerran.

Postauksen korut sekä arvontapaketin sponsoroi Glitter.

322 – Indiedaysin lukijatutkimus + osallistu arvontaan!

Sain Indiedaysilta viestin, jossa kerrottiin mahdollisuudesta teidän, hannamarian lukijoiden, osallistua lukijatutkimukseen. Juttuhan menee niin, että klikkaamalla tästä tai tuosta allaolevasta kuvasta osallistutte tutkimukseen, jossa kysytään mm. mitä haette blogeista niitä lukiessanne, mitä mieltä olette mainostamisesta blogeissa jne. Tutkimukseen osallistuminen vie ainoastaan 5 minuuttia.

https://fi.surveymonkey.com/s/M8MZ675

Tutkimuksen alussa kysytään mistä blogista löysit tämän tutkimuksen ja arvostaisin jos kirjoittaisitte kenttään hannamaria. Saan kaikkien tuohon kohtaan ’hannamaria’ laittaneiden tulokset käyttööni tutkimuksen päätyttyä, joten toivon mahdollisimman monen osallistuvan hannamarian kautta jotta voin kehittää sisältöäni parempaan ja teitä miellyttävämpään suuntaan! 🙂

Niin ja se arvonta! Kyselyn lopussa pyydetään antamaan yhteystiedot jotta voit osallistua kolmen (3) 100€ arvoisen lahjakortin ja 30 kauneustuotepaketin arvontaan! Tutkimuksen voi täyttää niin monen blogin kohdalla kuin haluaa, jolloin samalla pääsee osallistumaan arvontaan niin monesti kuin haluaa.

Vastaamaan pääset tästä!

Postaus ei ole sponsoroitu.