378 – Astetta hennompi päivämeikki
Viikonloppu oli kyllä aika mahtava! Oli tosi mukavaa seuraa ja uusia tuttavuuksia, Sokos Hotel Presidentti piti minusta ja Annista hyvän huolen ja Indiedaysin järjestämän Bloggers Inspiration day ja Blog Awardsit olivat todella ihanat. Eiliselle tekaisin sitten simppelin matkameikin, hiukan enemmän kuitenkin kuin mitä normaalina arkipäivänä tekisin.

Tästä ylimmästä kuvasta sävyt tulevat varmasti parhaiten esille. Silmämeikin tekoon käytin saamaani L’oreal La Palette Nudea sävyssä Rose, joka sisältää todella kauniita sävyjä, joista yksi hiukan persikkainen päätyi liikkuvalle luomelle, luomivakoon otin Urban Decayn Nude-paletista sävyä Faint. Rajaus on Clarinsin peruja. Kulmissa myös Clarinsia, geelinä pitämässä ne paikoillaan IsaDoraa.


Kasvoilla Lumenen Nude Perfection -meikkivoide ja huulilla meikin pääpointti, Lumenen tämän syksyn kausipuna sävyssä 13 Kanervia. Tästä ja sen muista sisarista olenkin tänä syksynä kirjoittanut täällä. Varjostukset perus Benefit Hoolalla ja puuteri oli Lumenen irtopuuteria.
Viikonlopusta ja Halloween-asusta kirjoittelen vielä ihan erikseen, odottelen parit kuvat molemmista tapahtumista niin pääsen kirjoittamaan teille useammankin jutun! 🙂 Oli mun ekat Halloween-pippalot joihin olen jaksanut pukeutua, oli mukava nähdä että muutkin oli panostaneet. Niin ja sitten näkyi muutama jotka tulivat perus pönötysvaatteissa, toivottavasti tunsivat itsensä ulkopuolisiksi ;D
Ps. Nyt on jo Marraskuu, mihin tää syksy on hävinnyt!!
377 – Höpötyksiä ja kuvia
Mulla on viime viikolta (vai jo sitä edelliseltä, aika menee niin nopiaan ettei aina muista…) yhden kuvat julkaisematta, jotka ajattelin tulla jakamaan tässä lounastauon lomassa. Nämä otti mun Markkinointiassarin at:n luokkakaveri Terhi, suuri kiitos siis hänelle! Meillä oli tuona päivänä aiheena valokuvaus, joten päätin rohkaistua ja kysäistä josko voitaisiin parit räpsyt ottaa mm. uusista hiuksista ja mun tämän syksyn lemppariasusteista kun kerta oli oikea kamera mukana.


Oon niin rakastunut näihin hiuksiin. Ne vaihtaa väriään todella kauniisti aina riippuen valosta ja joka pesukerran jälkeen ne vaihtaa sävyä riippuen siitä, millaisia tuotteita käyttää – punaisilla tuotteilla saa tottakai punaisempaa, kuparilla kuparimpaa. Nyt olen sekoittanut punaista ja kupaista Color Maskia parina kertana ja lopputulos on aika upea. Jos muuten tykkäät yhtä lailla mun hiuksista, olisitko niin ihana ja kävisit äänestämässä mua Face of Syossiksi täällä? Tykätä voi Facebookin kautta tuolla sivulla tai etsimällä saman kuvan ja tykkäämällä siitä mun Instagramissa voi myös antaa äänensä!

Toi viime syksynä H&M:ltä ostettu nahkatakki on nykyään ihan ehdoton lemppari. Sillä ollaan menty lähes koko syksy ja tulen menemään niin pitkään kuin vain tarkenen. Huivi on saatu Ellokselta, se löytyy täältä*. Se on aivan uskomattoman lämmin jo on päätynyt kaulaan joka ikinen päivä n. kuukauden ajan.

Sinänsä on jännä, että vaikka olen valokuvaaja ja osaan ohjeistaa ihmisiä olemaan kameran edessä, en itse osaa olla linssin ’oikealla’ puolella sitten ollenkaan. Ei mulla ole minkäänlaista hajua mihin katsoa, miten jalkojen kuuluisi olla ja mistä kuvakulmasta näyttää kokonaisuus parhaimmalta. Sinänsä hassua, että etenkin bloggarina ja valokuvaajana tämä olisi vähän niinkuin perusarvo. Tottakai kun itse kuvaan itseäni ja tiedän tasan mitä teen, on elämä helpompaa mutta etenkin kun ei vakkarikuvaajaa ole ja kameran eteen itse päätyy niin harvoin muiden ollessa siellä takana, iskee jokin ihme jökki.VARSINKIN, jos koittaa katsoa suoraan kameraan!

Muistatteko kun puhuin joskus mun tän syksyn lempparineuletakista The Jaclyn Hill Fall Favorites -tagin yhteydessä, mutten löytänyt siitä mistään kuvaa? Tässä se nyt olisi koko komeudessaan! Eli rakkaus suoraan BikBokin rekistä. Tämä on siitä ihana, että se menee niin monen eri paidan kanssa ja hapsottaa mun mieleen tosi kivasti tuolta nahkatakin alta hiukan ’viittamaisesti’ 😀
Tällä hetkellä muutenkin menee ihan OK. Vähän aikaa sitten meinasi olla aika hankalaa, kun työt ei luistaneet (niin päivä- kuin freelancerhommatkaan), poikakaverin paras ystävä joutui isoon leikkaukseen (johon näköjään joutuu HYKSin hoitovirheen takia uudelleen?!!) ja tunnuin hukkuvan tekemiseen ja hommiin, vaikka kaikki oli mieleisiä. Hiukan painaa tuo lopputyön aloittaminen ja loppuunvietin koulun puolesta, työpaikalla sitä kun ei ole helppoa saada tehtyä muun homman lomassa.
Lauantai-aamuna olisi nokka käännettävä kohti Helsinkiä ja Indiedaysin Inspiration Dayta sekä Bloggers Awardseja. Teemana illassa on tällä kertaa Halloween, yllättäen kyllä mulla ei ole tällä hetkellä kyllä minkäänlaista paniikkia. Teen asustani ja meikeistäni sellaisen vampyyri-, pin-up-, sirkustyttö -tyyppisen lookin. Jaan hotellihuoneen Sokos Hotel Presidentissä Annin kanssa, joten toivottavasti saan kivaa kuvamateriaalia tuosta asusta ja meikeistä!


2