Hae
Hannamaria

Joulun kausituotteita Lushilta

Pääsin viime Helsinginreissulla I love me -messujen ohella käväisemään taas Lushilla oikein ajan kanssa. Koska lauantai oli messujen ruuhkaisin päivä, oli pakko karata keskustan hulinaan ja suunnata Manskulle upeiden tuoksujen luo. Pääsin tsekkaamaan Lushin joulujuttuja ja sain testiin parit pyytämäni jutut samalla kun nappasin yhden joulusaippuan sekä laventelintuoksuisen kylpypallon mukaani. Kylpypallon tosin käytin jo hotellilla, sillä kotona ei ole ammetta.

Lush christmas joulu

Moni kanssabloggaaja on hypettänyt joka jouluksi liikkeisiin ilmestyvää Snow Fairy -suihkugeeliä, joten olihan sitä pakko päästä testaamaan itse. Oma huulikuorintani oli myös kuivahtanut ja kun näin nettisivuilla tämän Sugar Plum Fairy -kausiversion, en voinut vastustaa. Baked Alaska -palasaippua myös lähti mukaan, ihan ykkönen. Vielä kun löytyisi uusi saippua-alusta altaan reunalle, edellisen pistin palasiksi muuton yhteydessä…

Lush baked alaska

Ulkopuolelta lumipallo ja sisältä täyttä jäätä. Tämä Baked Alaska -saippua on vain joulutuote ja on kyllä todella hyvä tähän vuodenaikaan. Tuoksu on todella upea, todella raikas muttei saippuamaisella tavalla. Ainesosina on mm. sitruunamyrttiöljyä, greippiöljyä, kookosöljyä sekä Ylang ylang -öljyä, joista veikkaan tuoksun tulevan. Etenkin sitruuna ja greippi puskevat lävitse. Ihana, ihana saippua.

Lush Lip scrub Sugar Plum Fairy

Tämä vahvasti mustaherukalle tuoksuva (ja maistuva!) Sugar Plum Fairy -huulikuorinta on kyllä upea. Lushin huulikuorinnathan pohjautuvat sokeriin kuorinta-aineena ja luomujojobaöljyyn kosteuttajana. Näiden lisäksi tuotteeseen on joulun kunniaksi sisällytetty makeaa villiappelsiiniöljyä sekä violettia kimalletta. Tuote on vain joulunajan myynnissä, joten mikäli huulikuorintaa tarvitsee, kannattaa kipaista ostamaan tämä testiin! Nämä kuorinnathan voisi vain ’nuolla pois’, kuten Lush niitä mainostaa, mutta itse tykkään pyyhkiä lämpöisellä vedellä kuorinnat huulilta.

Lush Snow Fairy

Viimeisenä muttei todellakaan vähäisimpänä pyysin testiin tälläisen pienen 100g purkin Snow Fairy -suihkugeeliä, sillä tiedän sen olevan erittäin makeaa ja tahdoin nimen omaan testata tätä ja katsoa josko se on täydellinen omaan nenään. Olen nyt pari kertaa käyttänyt tätä suihkussa ja tuoksu on todella hattarainen ja makea, joten tästä täytyy todella tykätä että ostaa suuren putelin. Tiedän ihmisiä jotka rakastavat tätä ja ihmisiä, jotka eivät voi sietää. Itse kuulun tykkääjiin, sillä pidän muutenkin hyvin vaahtoavista ja makeista suihkugeeleistä. Snow fairysta on muuten olemassa myös vartalovoide!

Kohta alkaa marraskuun puoliväli olla käsillä ja saa pikku hiljaa alkaa intoilla joulusta! Tai no, intoilua on tapahtunut jo marraskuun alusta asti, mutta kohta saa myös kodin laittaa kuosiin! Vielä ei mies ole lähtenyt kuusiostoksille, joten odoteltava siihen asti varsinaisen kuusen saapumista kotiin. Ensi viikon loppuna muuten käydään miehen kanssa pikavisiitillä Tallinnassa tutkimassa mm. joulutoreja (ja odotan Too Facedin osastoa kuin kuuta nousevaa), niistäkin juttua myöhemmin!

Rakastatteko te joulun kausituotteita?

Snow Fairy ja Sugar Plum Fairy saatu Lushilta

4 kommenttia

  1. S - beauty of life kirjoitti:

    Lushin tuotteeet ovat kyllä niin ihanan värikkäitä, että houkuttelee jo visuaalisesti tosi paljon 🙂

  2. Mari kirjoitti:

    Baked Alaska -saippua kuulostaa ihanalta, sen voisin minäkin kotiuttaa! 🙂 Snow fairy taas ei ollut mun makuuni, ihan jees mutta ei aiheuttanut sen suurempia tunteita.

    • hannamaria kirjoitti:

      Tuo Baked Alaska on kyllä ollut ihana, tuoksuu kylppäri aivan mahtavalle sen käytön jälkeen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.