Hae
Hannamaria

Sisustussunnuntai: Satokausikalenteri

Rupesin jo syksyllä pohtimaan niin mukana kannettavan, henkilökohtaisen kalenterin, hankintaa kuin seinäkalenterinkin uusimista. Meillä seinäkalenteriin täytyy pystyä merkkaamaan molempien menot, jotta pysytään ees vähän kärryillä missä toinen menee. Se ei myöskään saa olla liian tylsä saatika liian iso, tai pieni. Suurin virhe mitä seinäkalenteria tehdessä meidän kohdalla voi tehdä on, että siinä ei oteta huomioon visuaalisuutta. Kalenterin tulee olla näyttävä ja kuitenkin käytännöllinen. Siksi päädyin Satokausikalenteri:n puoleen!

Satokausikalenteri 2017Satokausikalenteri 2017

”Satokausikalenteri on tuote, jonka avulla löydät joka kuukausi ruokapöytääsi kauden parhaat kasvikset. Se sisältää Suomessa tarjolla olevien kasvisten sesonkitiedot kuukausittain ja tuottajamaittain. Satokausikalenteri on hankittavissa seinäkalenterina, taskukirjana tai mobiilisovelluksena. Satokausikalenteria käyttävät jo tuhannet suomalaiset.” -Satokausikalenteri

Kuulin Satokausikalenterista ensimmäisen kerran jo n. vuosi sitten, kun vuoden 2016 kalenteri oli julkaisun alla. Tällöin jo kiinnostuin ideasta, jossa vuodenaikojen mukaan vaihtuisi suositukset kasviksille, joita kannattaisi kokeilla. Satokausituotteet olivatkin jo viime vuonna melko vahvasti esillä mm. meidän lähi-Prismassa, jossa kausituotteiden oheen on laitettu suuret kyltit ja kuvaukset tuotteista, sekä aavistus niiden käyttötarkoituksesta. Tämä kalenteri auttaa nyt uuden vuoden startissa, kun ollaan miehen kanssa herkkulakossa sekä alettu muutenkin katsoa tarkemmin syömisiämme.

Satokausikalenteri 2017 Satokausikalenteri 2017

Näin Tammikuussa suositellaan kokeiltavaksi mm. kiiviä ja avokadoa, joita molempia löytyykin tällä hetkellä keittiöstä. Kiiviä olen syönyt lähes aina, mutta avokado on jäänyt vain guacamolen syönnin ja muuten raa’an avokadon maistelun asteelle. Sain kuitenkin työkavereilta useammankin vinkin mihin sitä voi käyttää, sillä tuskalailin haluani opetella syömään avokadoa mutta sen maku ei omia nystyröitäni niin paljoa hivele. Olenkin löytänyt kombon joka toimii – ruisleipää, avokadoa, sitruunapippuria (joku laittaa pelkkää sitruunan mehua) sekä Herbamarea. Toimii!

Satokausikalenteri 2017

Kalenteri pitää sisällään myös useamman välilehden eri kasvisten ravinto-arvoja, tietoa villi-yrteistä, kaloista ja eri kasviksista sekä laajan listan eri kasviksista sekä niiden säilytyksestä ja siitä, milloin niiden satokausi on parhaimmillaan. Satokausikalenteri: lisäksi löytyy myös mm. reseptikirja sekä erilaisia Satokausikortteja. Valitettavasti Satokausikalenteri.fi -sivulta kalenteri on tällä hetkellä loppuunmyyty, mutta muita tuotteita löytyy vielä. Oman kappaleeni löysin muutaman viimeisen joukosta Jyväskylän Suomalaisesta kirjakaupasta – olin onnistunut kehittämään tästä itselleni pienen pakkomielteen ja onneksi löysinkin vielä oman kappaleeni!

Nyt etenkin kun meikäläiselläkin on duunipaikka sekä kaiken maailman muita menoja, on erittäin tärkeä pitää ne järjestyksessä niin omassa henk. koht. kalenterissa kuin tässä yhteisessäkin. Merkkaankin aina oman työvuorot ja menot tänne, miehekkeenkin menot sekä yhteiset löytävät myös paikkansa mutta harvemmin, sillä Jullilla on erillinen työvuorolista ja menoja muutenkin vähemmän. Mukava silti nähdä aina missä toinen menee ja pystyä kirjaamaan mm. merkkipäivät ylös tähän upeaan ja monipuoliseen kalenteriin.

Muistattehan muuten käydä osallistumassa Raflaamon sponssaamaan 100€ ruokalahjakortin arvontaan! Arvonta-aika loppuu 20.1. joten vielä on hyvin aikaa!

Onko teillä seinäkalenteria tänä vuonna?

Arkinen Power of Makeup

Ajattelin yhdistää kaksi aavistuksen päivittynyttä juttua – arkisen meikkini, sekä Power of Makeup -haasteen. Arkimeikkini päivittyy tässä pikku hiljaa ja vaikka tuotteet eivät suuremmin muutu, tyyli tehdä asiota muuttuu. Sen yhdistäminen Power of Makeup -haasteeseen tuntuikin luonnolliselta, joten tässä teille tulos! Ne, joille Power of Makeup -haaste ei ole tuttu, aloitti sen Youtuben puolella muuan NikkieTutorialsin Nikkie ja ideana on meikata puolet naamasta ns. parhaan kykynsä mukaan (tässä kiersin itse ja toteutin arkimeikin) ja jättää toinen puoli meikkaamatta. Hän halusi herätellä, että meikkaamisen ei kuulu olla pakkopullaa, sitä ei tarvitse hävetä ja meikkaamista ei tarvitse tehdä ketään muuta miellyttääkseen, vaan siitä saa nauttia ja se saa olla harrastus. Word koko ihmiselle, on upea persoona!

hannamaria Power of Makeup

Itselleni  meikkaaminen on arkea vaikka pidänkin meikittömiä päiviä. Ennen, kun akne oli pahempi, en kehdannut lähteä ulos ilman meikkiä. Nykyään mikäli mitään menoa ei sovittu tai arjen jutut muuten paina päälle, nautin jopa näistä meikittömistä päivistä. Kuitenkin, muutaman päivän jälkeen toivoo jo pientä ehostusta ja noina päivinä saatan hyvin alkaa kokeilemaan jotain uutta ja ns. harjoittelemaan uusia tekniikoita. Esimerkiksi halo -meikit on viimeaikoina olleet harjoituksen alla. Juhlaan tykkään meikata aavistuksen paremmin ja silloin käytän meikkaamiseen jopa tunnin tai pari, arkena siihen menee kymmenestä minuutista viiteentoista.

hannamaria Power of Makeup hannamaria Power of Makeup

Kokeilin tätä meikkiä varten uutta IsaDoran meikkivoidetta nimeltään Cover Up. Kirjoittelen siitä enemmän mutta voin jo nyt sanoa että se on noussut tämän yhden testipäivän jälkeen ihan unelmameikkivoiteeksi – peittää, on kevyt ja pysyy ikuisuuden (toisin sanoen kovan hikitreenin) hyvänä. Älkää muuten tehkö niinkuin minä, peskää meikit tai ainakin meikkipohja pois ennen treeniä. Mutta tästä meikkivoiteesta lisää toisessa postauksessa.

Eron kyllä selvästi näkee tässä arkisessakin Power of Makeup -haasteessa. Punaisuus tasoittuu, näpyt peittyy ja arkimeikki muutenkin piristää kasvoja. Tuo huulipuna on tässä ihmeen punainen, se on oikeasti paljon ruskeampi ja hyvä arkipuna, jonka kanssa ei tarvitse rajauksia ja joka on ns. huoleton puna. En tehnyt tätä niin överisti kuin useat muut, joten ero on pieni, mutta huomattavissa.

Kävi muuten kiva kämmi. Kun laitan lasit päähän, ei silmien ero ole varjojen ja jo luonnostaan tummahkojen kulmakarvojen takia suuri ja tarkoitus oli ottaa silmämeikit pois ennen salille menoa, mutta kuinkas kävikään. Katsoin peiliin täyttäessä juomapulloa ja kappas, toisessa silmässä vielä täys tällinki ripsareineen, luomareineen ja kulmineen. Toisen puolen meikkipohjan olin tehnyt, mutta silmämeikin, kulmat sekä varjostukset olin jättänyt pois. Ei siinä muu auttanut kuin ennen ryhmäliikuntatuntia napata paperia ja vettä ja näillä koittaa jotenkin luomarit, kulmat ja ripsarit kadottaa siellä salin vessassa. Meni ihan nappiin toisin sanoen!

Oletteko te kovin erinäköisiä meikittä?