Hae
Hannamaria

Mitä odotan tällä hetkellä

Tuntuu, että tällä hetkellä odottelen paljon kaikenlaista. Olen niin kypsä tämänhetkiseen tilanteeseen etenkin opiskelujen suhteen, että maalailen mielessäni kuvia jo tulevasta kesästä ja loppuvuodesta jolloin odottelen etenkin niitä parempia juttuja. Muutaman viikon sisään on useampi asia ruennut ottamaan kupoliin ihan urakalla joten on keskityttävä välillä näihin innostaviin, pääosin positiivisiin juttuihin. Odotan tällä hetkellä siis…

hannamaria hannamaria

… autoprojektin valmistumista kuin hullu puuroa. Jullilla on meneillään vanhan armaan Opel Kadett D:n kunnostus ja odottelen jo innolla että päästään kyseinen auto puunaamaan, kuvaamaan ja päästään kunnolla Vappucruisinkiin mukaan tänä vuonna! Vielä pitäisi viimeiset jutut kasailla paikoilleen ja katsastuksesta selvitä lävitse, muuten meillä onkin jo ihana kesäauto tiedossa! Autoduden kanssa muuten lyötiin hynttyyt yhteen, joten tulette kuulemaan vähän miehen ääntä täällä blogissa tuon auton osalta heken verran. En muuten ole varma tiedättekö, mutta rakastan auto-ohjelmia ja vanhempia autoja ja ihmettelen miten ne ei ole vielä tänne blogiin suuremmin päätyneet. Top Gear for life. 

… Lontoon reissua, vaikka siihen on vielä usea kuukausi aikaa. Buukattiin meille tosiaan Lontoon reissu tulevalle uudelle vuodelle ja pikku hiljaa aion tuoda tänne blogiinkin mahdollisia reissujuttuja, sillä todellakin tahdon saada siitä kaiken tällä kertaa irti! Nyki vaihtui Lontooseen ja en malta odottaa että pääsen tuonne rakkaaseen kaupunkiin jälleen!

… Opiskelujen loppumista. Viimeisimmät muutava viikko on ollut erityisen raastavaa ja vaikka alkuvuosi menikin ihan hyvin, nyt tälläinen tyhjältä tuntuvan opiskeleminen rupeaa rasittamaan. Varsinkin kun joka ikisellä kurssilla on ryhmätyötä toisensa perään ja vaikka toiminkin ryhmässä hyvin, on siinä aina omat haasteensa etenkin aikataulujen osalta. Useampi tentti sekä loppukirjoitelma pitää vielä tehdä jotta homma on paketissa, mutta tähän tietoon 11.5. on viimeinen koulupäivä.

hannamariahannamaria

… Suomipop -festivaalia ja niitä kolmea päivää, kun aion vaan rokkailla menemään. Viime vuonna en poppeillut ollenkaan vaan säästin energiat Kemuihin, mutta tänä vuonna kun jokaiselle päivälle on useampi hyvä esiintyjä päätin pistää ranttaliksi ja ostaa kolmen päivän lipun Jyväskylän satamassa pidettäville festareille!

… Keväisempiä ja lämpöisempiä säitä, jotta uskallan lähteä taas fillaroimaan. Pyörä pitäisi vielä ennen tätä käyttää huollossa ja vähän näyttää siltä, että uusin bussikortin vielä kertaalleen kuukauden satsilla ennenkö luovun siitä hetkeksi kokonaan. Reppu on nykyään niin painava, että aiheuttaa selkäongelmia ja pyöräily sen kanssa (ehjälläkin pyörällä) olisi tuskaa.

… Paluuta salille ja etenkin selän kuntouttamise pariin. Kuten jo kerroin aiemmassa postauksessa, on inhottavaa etten kerkeä salille kuin maksimissaan kerran tai kaksi viikossa ja nyt ylimalkaisen väsymyksen takia nuokin kerrat on vähentyneet maksimissaan siihen yhteen. Liikunta on viimeinen asia mistä saisi tinkiä, mutta silloin kun on ollut vapaata, ei ole tullut mieleenkään raahautua salille. Kun vikat tentit ja muu opiskeluhomma väistyy, aion raahata itseni niskaperseotteella salille ja ottaa painonpudotuksen jo ihan tuon selän kunnonkin takia taas tosissani. Ne viisi kiloa mitä tämän kevään aikana vasemmalla kädellä tehtynä ovat tippuneet eivät oikein riitä selän kondiksessa pysymiseen.

Mitä te odotatte tällä hetkellä?

 

Clarins Skin Illusion Blush & Daily Energizer Lovely Lip Balm

Postaus sisältää affiliate -linkkejä.

Clarins toi täksi kevääksi markkinoille Tender Moments -kokoelman, joka sisältää kolme kappaletta Skin Illusion Blush -poskipunia sekä ihanan Daily Energizer Lovely Lip Balm -huulivoiteen. Sain näistä jokaisen testiin blogini kautta nyt kun useammat testit on takana, voin antaa rehelliset mielipiteeni kyseisestä setistä – joka muuten toimii erittäin hyvin mm. äidille tulevana Äitienpäivänä lahjaksi 😉

Clarins Skin Illusion BlushClarins Daily Energizer Lip Balm

Clarins Daily Energizer Lovely Lip Balm – 15,30€

Kyseisen huulivoiteen kerrotaan kostettavan erittäin tehokkaasti (jopa 8 tuntia) ja antavan huulille pienen roosan sävyn. Olen näistä molemmista melko samaa mieltä – sävystä tulee söpö ja aavistuksen kiiltävä pusuhuuli-efekti ja noh, huulivoiteet eivät omilla huulilla ainakaan pysy yhtäjaksoisesti kahdeksaa tuntia jotta tuohon voisin mitää faktaa sanoa. Kosteuttavalta tuote kuitenkin tuntuu ja tuoksu on erittäin miellyttävän kevyt ja persikkainen. Karitevoi, luomukaakao ja luomuherukkauute tekevät tehtävänsä kyllä kosteutuksen osalta, mutta pulleampia tai edes pulleamman näköisiä en sanoisi huulistani tulevan. Kuvaa huulilla löytyy tästä postauksesta.

Pakkaus on myös ihana – söpöt sydämet sopivat hyvin kokoelman teemaan. Itse tuubi on valmistettu pahvista, ”johon materiaali on saatu kestävän kehityksen menetelmin hoidettujen metsien puista valmistetusta paperista.” Ota tuosta nyt selvää mistä se sitten oikeasti on, mutta ekompi fiilis tuotteesta tulee pakkauksen ja itse tuotteen avulla! Kiva tuote, mutta en uskoisi itse maksavani siitä yli 15€. Tuotetta saa tilattua Stockmann.fi -verkkokaupasta.

Clarins Skin Illusion BlushClarins Skin Illusion Blush 02 Luminous Coral

Clarins Skin Illusion Blush – 20€

Ehkä söpöin paketti poskipunalle hetkeen johon olen törmännyt! Vaikka se on söpöin, ei itse tuotekonsepti ole välttämättä se tilaa säästävin ja käytännöllisin matkatarkoitukseen, mutta annan sen tälle anteeksi. Pienessä paketissa yhdistyy itse tuote, peili (veikkaisin purkin kantta, toimii hätävarana) sekä itse sieni jolla tuote levitetään. Koin tuotteen saamisen purkista helpoksi etenkin näin alkuvaiheessa kun se ei ole kerennyt kulua (applikaattori on kiinni ollessaan yhteydessä, mutta levitys mukava tulevan applikaattorin osalta oli hiukan haasteellista – tuote levittyi hyvin mutta sitä piti ottaa todella vähän kerrallaan jotta häivytys onnistui. Joka kerta viimeistelinki häivyttämisen perinteisen siveltimen avulla, muuten poskipuna olisi jäänyt aavistuksen laikukkaaksi.

Clarins Skin Illusion Blush 02 Luminous Coral Clarins Skin Illusion Blush 01 Luminous Pink 02 Luminous Coral 03 Golden Havana

Tässä Skin Illusion Blush -poskipunassa kerrotaan olevan ”vaaleanpunaisesta opaalista saatua puuteria, joka saa valon heijastumaan kauniisti iholta ja kirkastaa siten optisesti ihon väriä.” Tuosta en ole niin varma, mutta jokainen sävy on ihan mahtava! Itselleni sopii omasta mielestäni parhaiten tämä 02 Luminous coral (jota on poskilla erittäin hennosti tässä samaisessa meikissä kuin tuota huulivoidetta), joka on kaunis persikkainen poskipuna. Jokaista on helppo kerrostaa ja tuloksesta saada joko hento tai todella näyttävä. Erilaiselle ihonvärille uskoisin myös tuon 03 Golden havanan sopivan kevyesti korvaamaan aurinkopuuteri, mutta itselleni se toimii kivana rusehtavana poskipunana. Tuotetta saatavilla Stockmann.fi -verkkokaupasta.

Kuten totesin, kyseessä on kiva tämän kevään Limited Edition -kokoelma Clarinsilta joka sopii ihanasti mm. lahjaksi! Tuotteet tulivät myyntiin jo maaliskuun puolella, joten niitä uskoisin vielä ihan hyvin myymälöistä löytyvän! Esimerkiksi Sokokset ja Stockmannit ovat melko varmoja ostopaikkoja.

Iskeekö teihin tälläinen hempeämpi ja keväisempi Clarinsin kokoelma?