Kun Downton Abbeyn kaikki jaksot oli katsottu loppuun Netflixistä, oli pakko etsiä tilalle jotain muuta. Itse asiassa Mr. Selfridgen ja DA:n väliin on mahtunut jo Agent Carter, joka sekin oli aika hyvä jos Marvelista ja 50-/60-luvusta tykkää. Netflix on aivan mahtava paikka, olisi monet hyvät sarjat jääneet katsomatta ilman sitä. Jos teillä ei ole Netflixiä, löytyy Mr. Selfridge myös Yle Areenasta!

Mr. Selfridge on brittiläinen itv-kanavan tuottama draamasarja, joka kertoo jo nimensäkin mukaisesti vuonna 1909 perusetun Selfridges-tavaratalon synnystä ja sen erään osan ’arjesta’. Pääosassa on asuste-, kosmetiikka- sekä muotipuoli, sivuhahmoina sarjassa esiintyy Mr. Selfridgen (Harry Gordon Selfridge) perhe ja muut tutut.

Tarina sijoittuu 1900-luvun alun Lontooseen, jonka näköinen on kyllä miljöökin. Kaikki on laitettu viimeistä kohtaa myöden kuntoon ja pölypalleroita ei sallita. Myöskin Lontoo tavaratalon ulkopuolella on saatu näyttämään hyvin tuohon aikaa sopivalta, brittiliäiset osaavat hommansa.

Jos ei vielä käynyt selväksi, niin rakastan tälläisiä etenkin vanhaan brittiaikaan sijoittuvia sarjoja. Harmi vaan että tuo toinen puolisko ei niitä osaa arvostaa, joten katselun joutuu tekemään melkein aina silloin kuin toinen ei ole paikalla. Muuten ei saa keskittyä rauhassa.

Mun lempparihahmo on itse herra Selfridge (Jeremy Piven), joka muuntautuu tosi hyvin kyseiseen rooliin. Sarjaa on tullut kaksi kautta ja kolmas kausi itse asiassa alkaa pyörimään TV1:llä Torstai-iltaisin elokuun lopussa! Jos Netflixiin ei ole vielä kolmatta kautta tuollon tullut, on se pakko katsoa tv:n puolelta… Oon itse menossa vasta ensimmäisessä kaudessa, tosin jo loppupuolella. Jaksot on 45min mittaisia, joten niitä jaksaa helposti katsoa pari kerrallaan 😀

(kuva), (kuva), (kuva)

Normaalisti en hannamariassa juurikaan kirjoita musiikista, keikoista tai festareista ylipäätään. Viimeisin musiikkiaiheinen postaus taitaa olla viime kesältä Ruisrockin reissusta. Vai olisko sittenkin viimekesäinen Suomipop? Anyways, tänä kesänä tämä Iskelmäfestari taitaa jäädä ainoaksi festariksi (ellen sitten mene salakavalasti kuuntelemaan suomipoppeja aidan takaa satamaan!).

Iskelmäfestarithan järkätään Himoksessa Jämsässä, jonne on tästä Jyväskylästä niinkin lyhyt matka että reissun voi tehdä ihan päiväseltään. Huomattava parannus parin vuoden takaiseen Himos-reissuun oli nyt asfaltoitu piha, aiemmin piha oli suurikivistä soraa ja oli tuolloin paljon paskempi kävellä. Nyt paikka oli järkätty oikein hyvin, mutta 3€ vesipullosta on aivan järkyttävä määrä (ja ei, paikalla ei ollut erillistä täyttöpistettä kuten normaalisti vaan aina janon yllättäessä piti ostaa uusi pullo…)

Komeampi puolisko voitti meille Iskelmäradiosta liput perjantaiksi, joten auton nokkahan kääntyi ilman muuta sitä kohden perjantaina. Itse missasin tuon kyseisen soiton SEKÄ sen uusinnan, täytyy koittaa googlailla josko sen löytäisi podcastina vielä jostakin – oli se niin söpösti tehty ja lämmitti mieltä 🙂

Listasta löytyi kummallekin jotakin jota odottaa oikein toden teolla – miehekkeelle Arttu Wiskari ja mulle Juha Tapio. Herra Wiskari oli kyllä aivan mahtava, miehellä on todella upea ääni ja mahtavat biisit. Jos Leavings iskee niin iskee warmasti Wiskarikin. Wiskarin aikaan soitti vielä Sillanpään Jari toisella lavalla ja päästiinkin suht. lähelle lavaa. Jari oli kyllä yllättävän vaisu, oli hiukan liikaa tarinankerrontaa koko setissä.

Mun suosikki kyseisen päivän ohjelmasta, Juha Tapio 🙂 Haluttiin jäädä katsomaan kyseinen keikka tuolta yläältä, sillä lavan eteen olisin varmasti pienenä tyttönä kuollut ja takaa taas en olisi nähnyt mitään. Nyt näkyi ja kuului hyvin! Meinasi pari kyyneltä vierähtää jälleen kerran keikan aikana, sama meinasi käydä Wiskarin kohdalla. Juha Tapiota kuuntelisin vaikka ja kuinka työpäivän aikana, mutta spontaanit liikuttumiskohtaukset ei välttämättä olisi kovinkaan suotavia työaikana. *punastuu*.

Yö oli livenä suhteellisen vaisu, joten jätettiin katsomatta kyseinen bändi ensimmäisen 20 minuutin jälkeen. Heidän musiikkinsa on todella hyvää levyltä toistettuna, livenä ei näköjään ole minkäänlainen. Mentiin toisen lavan luo istumaan, joten siihenkin musiikki kuului. Abreu ei jotenkin sopinut kattaukseen, eikä laulusta saanut keikan aikana selvää ollenkaan. Tähkä ja Vartiainen skipattiin, olin niin kylmissäni ja fiiliksissäni Tapion jälkeen että oli aika mennä ruoan kautta kotiin.

Reissu oli siis mitä mahtavin, keli suosi ja seura oli parasta mitä tämän pallon päältä löytyy. Kiitos kulta kun viitsit nähdä vaivaa ja jaksat vaikka välillä oonkin hiukan känkkäränkkä. Oot paras.