439 – Linkkaa blogisi!

Tämän kevään aikana uusien ja mielenkiintoisten blogien etsintä on jäänyt todella paljon taka-alalle ja kaiken muun jalkoihin. Päivisin tulee käytyä läpi ne vakkarit, joita on seuraillut jo pidempään. Siksi ajattelinkin pyytää nyt teitä ilmiantamaan omia blogejanne tai teidän suosikkejanne!
Osallistuaksesi jätä blogisi / suosikkiblogisi osoite sekä pieni esittelypätkä osoitteen yhteyteen. Aikaa linkitellä on 29.3. – 8.4. asti, jonka jälkeen valitsen muutaman lempparini jotka esittelen. Bonuksena voi jättää myös Instagramin tai Snapchatin, oon hurahtanut snäppiin ihan todella ja mut löytääkin sieltä nimellä hannamariav.
437 – Pääsiäisen kaikokaipuu
Samalla kun kevät on kiireinen, palauttaa se mieleen muutaman vuoden takaisen vaihtoreissun Torreviejaan ja sen kaduille. Päädyin tässä yksi päivä taas Google Mapsin kanssa tsiikailemaan tuttua ostoskeskusta, kerrostaloa sekä aallonmurtajaa. Näin pääsiäisen aikoihin tulin keväällä 2012 takaisin Espanjasta liki kuuden (vai seitsemän…?) viikon vaihtoreissulta. Vanhassa blogissa tästä postailinkin, mutta tänne hannamariaan olen tainnut jakaa vain Pääsiäinen Espanjassa -postauksen. Kuvia vuodelta 2012, här you go.









Koitin kaivaa kuvitukseksi muutamia kuvia kyseiseltä reissulta. Etenkin nää viimeiset pääsiäiskuvat on mun suosikkeja koko reissulta. Suurin osa on ihan Torreviejan kaupungista, yksi luostarista ja yksi mun lemppariherkusta, churroista. 😉


59