Raakasuklaailta by Foodin
Helmikuun puolella päästiin muutaman bloggaajakollegan kanssa tutustumaan iki-ihanaan, Jyväskylässä sijaitsevaan Foodin -yritykseen ja kokeilemaan itse raakasuklaan valmistamista. Kirjoittaminen aiheesta on venynyt, sillä olen tutustunut koko superfoodkulttuuriin ja upeisiin raaka-aineisiin tässä reilu kuukauden aikana ja voin viimeinkin kertoa illasta ja eri lempparituotteista rehellisesti!

Eräänä torstai-iltana meitä kokoontui kiva joukko superfoodeista, hyvinvoinnista ja raaksuklaasta kiinnostuneita bloggaajia Seppälään Foodin:n tiloihin kuuntelemaan ihanan alan pioneerin, Aino Mäkelän, pientä luentoa superfoodeista, yrityksen tarinasta sekä raakasuklaasta samalla kun tutustuimme pöydällä oleviin raaka-aineisiin ja maistelimme Ainon ennakkoon tekemiä herkkuja.
Itselleni yrityksen tarinasta jäi mieleen se, että Foodin tosiaan tukee luonnollista ja mahdollisimman orgaanisesti kasvattettua tuotetta ihan jokaisessa tuotteessaan. Heillä on suorat yhteydet moniin eri viljelijöihin mm. Etelä-Amerikassa, joten turhia välikäsiä ei tarvita. Näin myös varmistetaan laadun lisäksi se, että viljelijät saavat asiallisen korvauksen tehdystä työstä. Tykkään!


Meille oli tarjolla valmista raakasuklaata, mutta illan kohokohta oli ehdottomasti sen tekeminen itse! Pariuduttiin useampaan porukkaan ja jokainen sai luoda juuri sellaista suklaata kun halusi juuri niistä aineksista kuin halusi.
Fun fact: kun voi on sulatettu ja siihen ruetaan lisäämään kaakaota, tarkastetaan massan valmius ottamalla sitä pieni määrä kädelle ja mikäli reunoille syntyy ns. rasvakertymää ja ainesosat irtoavat toisistaan, ei massa ole vielä hyvää vaan siihen tulee lisätä muita aineita. Me käytettiin vaikka ja mitä aina Lucuma-jauheesta aina Toco-riisinlesejauheeseen.

Foodin tarjosi käyttöömme ihanat silikonimuotit, joihin pilkoimme milloin mitäkin tuotetta sisälle tuomaan makua. Käytettiin mm. cashew-pähkinöitä, Goji-marjoja sekä monenlaisia muita tuotteita. Itse jos tekisin uudelleen sekoittaisin sekaan ehdottomasti Mulperimarjoja pienen toffeenmaun toivossa! Silikonimuotteihin laitettiin siis haluamansa ”täytteen”, joiden päälle kaadettiin massa tasaisesti ja jonka jälkeen muotti laitettiin pakkaseen. Itse olen näitä valmiita säilyttänyt siitä asti pakkasessa ja lopputulos on erittäin rouskuva ja hyvä! Hyytymiseen meni n. vartista puoleen tuntiin tuolla paikan päällä.
Tiesin yrityksestä jo jonkin verran ennen paikalle menoa ja oli ihana päästä JKL-BLOGIEN kautta paikan päälle! Nyt Foodin tuli kuitenkin entistä tutummaksi ja oli ihana kuulla filosofiasta aavistuksen lisää ihan oikealta ammattilaiselta. Rakastuinkin superfoodeihin taas hiukan syvemmin ja olen mm. mainitsemiani Goji-marjoja, Mulperimarjoja sekä Parapähkinöitä sisällyttänyt melko paljonkin ruokavaliooni (kaksi ensimmäistä oivia rahkan kanssa)!. Myös MSM-jauhe on tullut melko tutuksi.
Onko teille Foodin tai superfoodit ollenkaan tuttuja?
Maan paras italialainen + 100€ ravintolalahjakortin arvonta
Kaupallinen yhteistyö – Raflaamo
Neljä kaveria, italialainen illallinen ja upea miljöö – ei voisi enempää toivoa. Sain Raflaamo:lta kutsun Jyväskyläläiseen Trattoria Aukioon, joka on yksi Trattorian tällä hetkellä neljästä toimipisteestä. Jyväskylässä ravintola sijoittuu upean Solo Sokos Hotel Paviljongin kupeeseen Lutakkoon, joten paikalle oli helppo löytää ja saapua. Pääsin neljän ystäväni kanssa juhlistamaan pienimuotoista syntymäpäiväillallista jo hiukan ennakkoon nauttien upean ja itselle mieleiseksi räätälöitävän La Tavola Italiana -menun Trattorian valikoimasta.




Italialainen ruoka on ollut jotenkin tuttu, mutta silti niin vieras käsite. Pizzaa, pastaa ja tuhteja annoksia on ollut oma mielikuvani, johon on vaikuttanut niin italialainen entinen työkaveri kuin erään ketjun kuvat ja annokset. Oli ilo päästä tutustumaan niin sanotusti oikeanlaiseen italialaiseen ruokaan kunnon raaka-aineiden ja upean menun parissa. Trattoria ravintolana oli jonkin verran tuttu, sillä olin siellä aiemmin yhden lounaan ja illallisen käynyt syömässä.
Kuvat ja melko iloiset naamat taitavat puhua puolestaan jo näiden alkupalojen kohdalla! Trattoria La Tavola Italiana -menu koostuu kolmesta ruokalajista, joihin jokaiseen kuuluu valikoima erilaisia lihoja, lisukkeita, tapas-tyylisiä annoksia ja useita eri vaihtoehtoja. Jokainen saa siis koota itselleen sopivan annoksen ja syödä niin paljon kuin jaksaa! Valikoima vaihtelee lisäksi aavituksen kausien mukaan eli eri vuodenaikoina voi hyvinkin olla tarjolla erilaisia variaatioita kyseisestä menusta. Alkuruokaan meillä kuului esimerkiksi rosmariinimarinoituja oliiveja, lämmintä valkosipulileipää (taivaallista!!!), erilaisia lihoja kuten parmankinkkua sekä salamia ja marinoiduista tomaateista tehtyä salsaa. Upea kattaus kaikenkaikkiaan, josta jokainen sai koota mieleisensä annoksen.



Pääruoka jatkoi samaa runsasta linjaa ja pöytä alkoi täyttyä naurusta sekä kasvavasta ruokamäärästä. Vaikka meitä oli viisi henkilöä syömässä tuntui siltä, että ruoka ei vähene juuri ollenkaan. Nautimme jokainen menun lisäksi sen ulkopuolelta muun muassa viinejä, siidereitä sekä vettä, jotta nesteytys pysyisi kunnossa. Pääruokaan meillä kuului ihanaa risottoa, parmesaaniranskalaisia, erilaisia lihoja, kasvisruokaa sekä useita muita lisukkeita. Myös alkuruoat säilytettiin pöydän sivussa jotta niitä sai nauttia mielensä mukaan pääruoan ohella. Erityisesti valkosipulileipä taisi kuitenkin kadota jo ensimmäisen tunnin aikaan, oli se niin herkullista!



Jälkiruoan saimme vielä itse valita heidän omalta listaltaan ja moni meistä söikin suuresti suositun, talon oman pähkinäisen paahtovanukkaan. Olen itsekin syönyt tämän likööriä sisältävän vanukkaan ja rakastunut siihen todella suuresti. Itse päädyin tällä kertaa kuitenkin suklaakakkuun, sillä onhan sitä jokaisen kokeiltava jotakin uutta! Molemmat ovat aivan taivaallisia ja helppoja esimerkiksi näin synttäriaterian kruunaajaksi!
Menussa parhaita puolia on sen runsaus verrattuna hintaan. Vain 39€ per henkilö saa erittäin hyvän skaalan erilaisia ruokia ja verrattuna monien ravintoloiden kolmen ruokalajin menun hintaan, on tämä melko edullinen! Kyseisen illallisen jälkeen tuli pastaa tehtyä ihan vain muutaman kerran ja vielä olisi testattavana kotitekoiset valkosipulileivät! Tässä on vahva suositus Jyväskylän alueelle niin syntymäpäiväsankareille, hotellivieraille kuin perinteisesti illallispaikaksi!
Tästä yhteistyöstä myös joku teistä saa palasen itselleen! Minuthan kutsui ystävineni syömään Raflaamo, joka kokoaa yhteen kaikki S-ryhmän ravintolat, niiden menuja sekä etenkin tapahtumat kaikki yhdelle sivustolle! Kyseiseltä sivulta saa myös löytyy myös asiakasomistajien edut sekä hyviä vinkkejä erilaisten juhlien viettoon, kuten tälläisten pienimuotoisten syntympäiväillallisten järjestämiseen! Meillä olisi jaossa yksi 100€ ravintolalahjakortti, joka toimii kaikissa S-ryhmän ravintoloissa maksutapana! Voit osallistua arvontaan seuraavasti:
- Yksi ääni: jätä kommenttiin vastaus kysymykseen ‘Millaisessa tilanteessa sinä vierailisit Trattoria Aukiossa?’ sähköpostisi kera, jotta voin olla sinuun yhteydessä! (Sähköpostisi näkyy vain minulle kun jätät sen sille tarkoitettuun kenttään.) Tutustu Trattoria Aukioon Raflaamo:n sivuilla tästä.
- + yksi lisä-ääni kun seuraat blogiani Facebookissa
- + yksi lisä-ääni kun seuraat minua Instagramissa (@hannamariaw)
Jätä kommenttiin myös vastaus seuraatko blogia / minua sosiaalisen median kanavissa, jotta tiedän tarkastaa tämän. Osallistumisaikaa on reilu iikon verran, eli 20.1. klo 23.59 asti! Nyt jos koskaan on sen verran ’herkullinen’ arvontavoitto lähdössä jollekin onnekkaalle ettei mitään rajaa!
Onnea arvontaan!


6