Hae
Hannamaria

226 – ikuisuusprojekti: akne – end of da meds

Jeps, eli mun puolen vuoden Isotretinoin Actavis aknelääkekuuri loppui tuossa pari viikkoa sitten. On ollut ihanaa, kun ei ole tarvinnut muistaa ottaa pillereitä samaan aikaan joka ikinen päivä – kyllä puoli vuotta on suhteellisen pitkä aika tälläisellä huonomuistiselle. Aikaisempia postauksia tästä sarjasta voi lukea mm tagien Hanna ja Ihonhoito -alta.

On hyvä ottaa vertailukohdaksi kuvat, joissa iho oli melkein pahimmillaan, eli kuvat kesäkuun alusta. Näistä ollaan tultu jo todella paljon etiäppäin ja olenkin ihooni tällä hetkeellä suhteellisen tyytyväinen. Painakaa nämä mieleen (älkää kuitenkaan liian lujasti…) ja verratkaa alapuolella oleviin kuviin. Ymmärsitte varmaan miksen käynyt julkisilla paikoilla ilman meikkiä. Tekee pahaa katsoa.

Ja iho tällä hetkellä. Finnit ja pahimmat mustapäät ovat kadonneet, enää on arvet jäljellä. Arpia on itse asiassa tullut pintaan enemmän kuin mitä niitä oli elokuussa viime postauksen merkeissä, mutta nyt ei enää niitä finnejä paria satunnaista sattumaa lukuun ottamatta ollut. Ja anteeksi hiukan heikkolaatuiset kuvat, päivänvalo oli jo kerennyt mennä ennenkö kerkesin nämä ottamaan.

Mutta sitten se lääkekuuri itsessään. Pakko myöntää, se oli rankka. Niin keholle kuin mielellekin. Joo, teistä saattaa kuulosta kliseiseltä jos sanon että se oli henkisestikin rankka. Kyllä siinä hermoja ja jaksamista koeteltiin kun iho oli joka päivä erilainen ja suurimman osan ajasta tuntui siltä, että mistään ei tule mitään ja iho ei vaan parane. Niin ja itsetunto oli jossain vaiheessa erittäin maassa. Kirjoitan kuitenkin vielä yhden postauksen aiheesta, vielä viimeinen yhteenveto hyvistä ja huonoista puolista on tekemättä (enkä halua venyttää tätä kilometrin pituiseksi), joten käyn asiaa läpi enemmän siinä postauksessa.

Olen erittäin tyytyväinen että pistin rahani tähän kuuriin – oli se ainakin tähän asti sen arvoinen. Olen kuitenkin kuullut, ettei tämäkään ole aivan 100% varma aknentappaja. Jos näin on, niin sitten alan olemaan jo suhteellisen neuvoton. Toivon kuitenkin, että kyseessä on ainakin suhteellisen pitkäaikainen hoito ja olisin pahimman aknen ylitse jo päässyt.

Onko teillä kokemuksia kyseisestä kuurista?

208 – ikuisuusprojekti: akne – sahara part. 2

Vähän aikaa sitten käytiin läpi jo hyviä tuotteita ihon ja muun kropan kosteutukseen, joten nyt on aika siirtyä sinne nassun puolelle. Olen melko varma, että nämä tuotteet kiinnostavat teitä hiukan enemmän kuitenkin. Herkän ihon kuorinta ja kosteutus-postauksenhan tein jo ja sitä rutiinia olen jatkanut edelleen tämän muun ihonhoidon ohella.

Sain vähän aikaa sitten Lumenelta testiin omalle iholleni sopivia tuotteita heidän LAB-sarjastaan, joka on Lumenen oma apteekkisarja. Näitä tuotteita löytyy suurimmasta osasta kosmetiikkaa myyvistä apteekeista, mutta ainakin meidän Jyväskylän Sokkarilta olen tätä myöskin löytänyt, Stockmanniltakin veikkaisin löytyvän. Suurin osa suosittelemista tuotteistani onkin näin ollen Lumenen, mutta mukaan mahtuu muutama muukin suosikki. Ja älkää välittäkö siitä, että osa näistä mun omistamista tuotteista olisi tarkoitettu oikeasti +25-ikäluokalle, näitä voi käyttää jokainen!

Aion olla tylsä ja todeta taas, että puhdistus ja kosteutus aamuin illoin on kaiken A ja O. Ei ole mitään tärkeämpää kuin ottaa ne meikit ennen nukkumaan menoa pois ja mennä puhtaalla naamalla nukkumaan. Edes sen baari-illan jälkeen ei saa olla laiska ja jättää meikkiä naamaa, se vaan kuivattaa ja vanhentaa ihoa.

(kuva)

Aamuisin käytän mun nykyistä luottotuotetta Garnier Micellar Cleasing Water (eli Garnierin omaa misellivettä). Ei maksa paljon (marketista sen kympin verran) ja on erittäin puhdistava olemalla samalla hellävarainen. Lähtee kaikki yöllinen kuona pois oikein hyvin ja iho jää puhtaan tuntuiseksi. Peittoaa mennen tullen minkään kokeilemani puhdistusmaidon aamuputsarina. Iltaisin otan meikit kyseisellä tuotteella pois ja kaikki vain suorastaan liukuu pois. Meikin määrästä riippuen kuluu kaksi tai kolme vanulappua.

Iltaisin käytössäni on tällä hetkellä Lumene LAB Age Caring Hoitava puhdistusvaahto* ja saman sarjan Hoitava kasvovesi*. Putsarin olen todennut olevan tähän mennessä koostumukseltaan paras koskaan omistamani vaahtoputsari. Olen kokeillut niin Sebamedit, Acot, Garnierit, Herbinat kuin Niveatkin ja tämä menee ehdottomasti sinne kärkeen. Tämä vahtooa ja jää vaahdoksi vielä naamallakin poistaen kevyen meikin ja tässä vain yksi pohjaan asti viety pumppaus tuotetta riittää. Tuoksultaan entinen lempparini Herbinan Fresh Luomuruusu vaahtoputsari menee ohi, mutta se ei tässä tilanteessa paljoa paina. Jos kaipaatte markettiversiota, niin kokeilkaa ehdottomasti tuota Herbinaa!

Kasvovesi puolestaan on todella hyvä herkänkin ihon kasvovesi, vie kaiken kiristyksen mennessään ja jättää todella ihanan, kosteutetun pinnan jollaista en voinut edes kuvitella kasvoveden tuovan. Tämä ei kirvele ollenkaan edes päätyessään (vahingossa…) silmiin ja on erittäin hellävarainen nykyiselle herkälle iholleni. Tuoksu on samaa sarjaa kuin muissa omistamissani LAB-tuotteissa, eli erittäin mieto mutta samalla raikas.

Kun puhdistuspuoli on kunnossa, siirrytään siihen kosteutukseen. Aamuisin ja iltaisin putsattuani kasvoni, silmänympärysihoni saa käsittelyn Lumene LAB Age Preventing Kosteuttav0alta ja Suojaavalta Silmänympärysvoiteelta* (kuvassa alaoikealla), joka on suhteellisen kevyt mutta silti kosteuttava silmänympäysvoide ja sopiva etenkin aamukäyttöön. Tätä ei tarvitse paljon, erittäin pieni tippa riittää molemmille sy-alueille – ja erittäin pienellä tarkoitan n. herneen neljäsosaa. 

Sy-voiteen jälkeen iltaisin käytän Lumene LAB Age Preventing Kosteuttavaa ja Suovaajaa Seerumia* (kuvassa keskellä). Toki tätä voisi käyttää aamuisinkin ja joskus käytänkin – yleensä olen vain sen verran kärsimätön ja kiireinen aamuisin että skippaan tämän kokonaan (vaikkei ehkä pitäisi…). Tämä kannattaa levittää suhteellisen nopeasti etenkin jos ihosi on todella kuiva, tämä nimittäin aloittaa pintakuivumisen mun makuun jo ehkä hieman liian  nopeasti ja vielä siinä vaiheessa kun levitys on vielä kesken. Yksi pumppaus riittää ja kattaa koko nassun. Tuoksu on tuttua Lumene LABia 🙂

Nämä päivä- ja yövoiteet olettekin jo kesällä nähneet. Tällä hetkellä siis käytössä Lumene Artic Aqua 24H Syväkosteuttava Kasvovoide aamulle ja Artic Aqua Syväkosteuttava Yövoide illalle. Nämä ovat edelleenkin käytössä ja toimivat vieläkin todella hyvin. Tuoksu on erittäin neutraali ja koostumus molemmissa on erittäin hyvä – olen edelleenkin sitä mieltä, että kovin suurta eroa näiden paksuudella ei ole. Yövoide saisi olla hiukan paksumpi mun makuun, mutta hintaansa nähden se on todella hyvä. Päivävoide taas on mukava kanssa, ehkä hiukan nopeammin saisi kuivua.

Näillä olen saanut mun lääkekuurinassun pidettyä suhteellien kurissa ja olen kyllä ollut tyytyväinen. Nämä yhdistettynä mun kuorinta/kosteutusprokkikseen tuottavat kyllä tuloksia. Jos teitä muuten kiinnostaa lukea ja nähdä lisää tästä mun aknekuurista ja aknesta ylipäätään, Hanna sekä Ihonhoito-tagien takaa löytyy lisää infoa.

Onko teillä HQ-tuotteita joista ette luovu?

Once more back to the roots of cleansing and moisturising of da face. This time it was mainly about Lumene, which is a Finnish cosmetics brand. You can read more about it here. But now down to the business: In the morning I tend to use nothing more than the Garnier Micellar Cleansing Water, eyecream and a moisturiser. In the nighttime I wash my face with Lumene’s foam cleanser and use their toner to get the pH level on my face correct again. After that I use the same eye cream as in the morning, put on a serum and a bit thicker moisturiser. That’s the short version of my every day face routine with Lumene and Garnier 🙂

Asteriskilla (*) varustetut tuotteet on saatu blogin kautta.