Syksyinen meikkilook luonnonkosmetiikalla
Saatuani testiin aimo määrän luonnonkosmetiikkaa päätin, että pyrin tekemään lookin lähes täysin käyttäen luonnonkosmetiikkatuotteita. Aloitus oli vahva, puolessa välissä tajusin että pari tuotetta puuttuu jotta tästä tulisi täysin luonnonkosmetiikalla tehty meikki, mutta pidän lopputuloksesta!

Meikkipohja on tottakai aiemmin arvostelemaltani Zuii Organic -brändiltä sävyssä Beige Light. Tämän meikkivoiteen upeudesta kertoo se, etten joutunut peittämään nenänpieliä saatika silmänalusia erillisellä peiteaineella lähes ollenkaan, vaan meikkivoide kerrostui näihin kohtiin todella nätisti. Levitin tällä kertaa tuotteen Beautyblenderillä ja toisella kertaa kokeillessani normaalia meikkivoidesivellintä, oli lopputulos yhtä ihastuttava.
Puuteroinnin hoidin Alverden Beautiful Birds and Bees -kokoelman Anti-Shine -puuterilla, varjostustuotteita en käyttänyt ollenkaan ja korostuksissa käytin Benecosin Natural Highlightin Powderia. Poskipunana käytin aivan hennosti alima puren Luminous Shimmer Blush -poskipunaa sävyssä Garnet.

Silmämeikki on toteutettu Zuii Organic -merkin Sunset -luomiväriduolla, rajauksista piti huolen alima pure Natural Definiton Eye Pencil ja ripsivärinä toimi Kjaer Weis -merkin musta ripsiväri (joka ei päätynyt suosikkilistalle tämän ensimmäisen käyttökerran jälkeen…). Kulmiin en löytänyt varastoistani sopivaa luomiväriä enkä kulmakynää, joten käytin arkimeikissä käyttämääni Lumenen Blueberry Eyebrow Penciliä sävyssä 2. Huulille käytin hehkuttamaani Zuii Organicin huulipunaa sävyssä Classic Red.

Tykästyin etenkin Zuii:n tuotteisiin eli meikkipohjaan, luomiväreihin sekä huulipunaan. Alverde on muutenkin ollut käytössä silloin tällöin, joten sekin on hyväksi todettu apuri. Ainoat hiukan mietityttävät tuotteet olivatkin rajauskynä sekä ripsiväri, joista ainakaan ripsiväri ei tule jäämään itselleni vakikäyttöön vaan lähtee kiertoon (mamma, täällä odottaa sinua ripsiväri). Lähiaikoina olen ihonhoidossa siirtynyt enemmän ja enemmän luonnonkosmetiikkaan, mutta meikit ovat Zuii:ta ja Alverdea lukuun ottamatta vielä hiukan vieraita ja olen niin kanssa hiukan skeptinen. Mielelläni kuitenkin testailen ja kokeilen joskus pettyen ja joskus rakastuen.
Ps. I love me -messulippujen voittajat on arvottu ja voittajiin olla yhteydessä! Tsekkailkaahan maileja aktiivisesti jos vaikka voitto osuisi kohdalle! 🙂 Kiitos kaikille osallistuneille, teitä oli aika mahtava määrä.
Millaiset meikkilookit kuvastaa teidän mielestä syksyä?
Postauksessa esiintyvien luonnonkosmetiikkamerkkien tuotteet saatu.
Upea luonnonkosmetiikkamerkki Zuii
Postipate toi jälleen kerran ihania juttuja PR-toimiston tytöiltä viime viikon puolella. Tällä kertaa esittelyssä onkin jälleen yksi upea luonnonkosmetiikkamerkki, Zuii Organic. Olin merkistä kuullut jonkin verran ja muutamia sen tuotteita päässytkin eräässä asikasillassa testaamaan, mutta silti itse merkin idea ja siinä käytetyt aineet olivat itselleni vieraita. Tiesin ainoastaan että merkin huulipunat ovat oivia, samoin meikkivoiteesta olin kuullut hyviä juttuja.
Zuii Organic on värikosmetiikkaan erikoistunut luomusertifioitu meikkisarja Australiasta. Sarjan sydän ovat hoitavat kukat. Jokainen tuote on sataprosenttisesti luonnollinen ja vähintään 95% kaikista valmistusaineista on sertifioidusti luomua. Zuii Organic meikkejä ei testata eläimillä eikä valmistuksessa käytetä petrokemian tuotteita, parabeeneja, geenimuunneltuja valmistusaineita tai talkkia.

Sarjasta täysikokoisena minulle tuli testiin muutamia tuotteita, jotka näkyvät yllä. Esitin toiveen eritoten huulituotteista sekä meikkivoiteesta. Pussin aukaistuani rakastuin aivan ensin näihin upeisiin, simppeleihin ja pienen twistin omaaviin pakkauksiin. Tummalla pohjalla vaalea teksti ja tehostevärinä käytetty vihreä vahvistaa todellakin sarjan promoamaa luonnonmukaisuuden mielikuvaa. Näiden arvostelemieni tuotteiden lisäksi sarjasta löytyy mm. puutereita, poskipunia, peiteaineita sekä meikinpoistoaineita. Täysi lista löytyy täältä.


Luomiväriduo, sävy Sunset
Olin erittäin yllättynyt ylipäätään koko sarjan tuotteiden pigmenteistä, saatika tästä luomiväriduosta! Aivan upea pigmentti joka hakkaa kaikki kokeilemani luonnonkosmetiikkamerkit ja jopa tiettyjen synteettisten merkkien pigmenttisyydellään! Vasemmalla on upea ruskan oranssi kulta, oikealla satiininen ruskea (näillä tehty silmämeikki muuten tullaan näkemään hiukan myöhemmin blogin puolella). Duo on erittäin kätevän kokoinen ja mahtuu meikkipussiin todella kätevästi. Sävykomboja myöskin on monia, tällä hetkellä yhteensä kahdeksan erilaista, laidasta laitaan.


Flora Lip Tint, sävy Ruby Rose
Huulituote, jolle en keksi suomenkielistä nimeä. Tämä Flora Lip Tint on jotakin huulikiillon ja todella intensiivisesti sävyttävän huulivoiteen väliltä. Zuii:n suomenkielisillä sivuilla nämä tituulerataan huulikiilloiksi, mutten voi aivan samaistua. Koostumus on kyllä melko huulikiiltomainen, mutta kiiltoja ei normaalisti voi kerrostaa näin paljon. Eli mitä useamman kerroksen tätä ’huulikiiltoa’ laittaa, sitä intensiivisempi siitä tulee. Levitys on helppoa ja pysyvyys ihan normaalin huulikiillon luokkaa – ruoan jälkeen täytyy korjailla.
Kuten sanoin, nämä myös poiston jälkeen ovat värjänneet huulia hiukan. Myöskään sävy ei toistu samana kuin miltä se tuubissa näyttää. Ruby Rose näyttää nimittäin ihanan punaiselta, mutta onkin tumma marjaisa rubiini. Hämmentävä väri, joka kiehtoo suuresti! Niin ja on myös kosteuttava, sillä tuotteiden sisältämän luomuruusun, Aloe Veran ja mehiläisvahan yhdistelmä kosteuttaa ja ravitsee kuivia tai rohtuneita huulia. Myös C- ja E -vitamiinia sanotaan löytyvän. Sävyjä on yhteensä yhdeksän erilaista.


Flora Sheerlips Lipstick, sävy Holly
Näissä Sheerlips -huulipunissa on erikoinen koostumus. Ne liukuvat huulille todella kivasti, mutta reunojen siistiksi saaminne on hiukan haastavaa etenkin ensimmäisellä kerralla. Lopputuloksesta tulee hiukan metallimainen, jollaisen lopputuloksen antavia punia minulla ei vielä ole ollutkaan. Väri myöskin on hauska ja mukava syksyyn. Pysyvyys on myös suhteellisen ok, ei tietenkään mattapunien tasolla. Sävyjä on olemassa 18 erilaista, joten jokaiselle varmasti löytyy lempparinsa!


Flora Lipstick, sävy Classic Red
Ihanan värinen huulipuna! Harmittaa etten tälle saanut vastaavaa huultenrajauskynää vaan jouduin käyttämään jotakin hiukan sinnepäin tätä viikolla aiemmin käyttäessäni. Mutta niin; upean tuoksuinen ja erittäin hyvin huulille levittyvä huulipuna. Pysyvyys ei tottakai ole mattapunien tasolla, mutta normaaliksi huulipunaksi (etenkin rajauksien ja kunnon pohjatyön kanssa) on se hyvä. Sävykin on kuin tehty minulle, tätä onkin huulilla mm. näissä kuvissa. Ei voi kuin kehua.

Flora Liquid Foundation, sävyssä Beige Light & Natural Bisque
Ja sitten se tuote, jota odotin normaalin huulipunan ohella eniten tästä joukosta – meikkivoide. Luonnonkosmetiikan parista löytyy niin hyviä, kuin huonojakin meikkivoiteita ja odotukseni tälle olivat korkealla. Tykästyin todella, todella suuresti tähän vaikka sainkin ainoastaan näytepaketteja. Kokeilin itselleni sävyä Beige Light ja se sopi kuin nakutettu. Pysyvyys näillä on erittäin hyvä ja peittokin ok – kerrostamalla ja tiheällä siveltimellä saa erittäin peittävän lopputuloksen. Tämä yhdistettynä sarjan omaan peiteaineeseen ja puutereihin ei voi olla kuin hyvä kombo. Näiden näytepussien loputtua en tiedä mitä teen… Koukutuin! Sävyjäkin löytyy useaa, useaa erilaista, josta suuret propsit!
Zuii:n meikkejä löytyy pitkin Suomea Helsingistä Rovaniemelle. Jyväskylän alueelta näitä löytyy Hius- ja Kauneusstudio Chillistä Lutakosta sekä ekokauppa Ekolosta. Löydät lähimmän jälleenmyyjäsi täältä. Netistä tuotteita voi ostaa mm. Jolien verkkokaupasta.
Onko Zuii teille tuttu merkki?
Postauksen tuotteet saatu. Postaus sisältää affiliate -linkkejä.


6