Hae
Hannamaria

5 – nimipäivä

Meillä ei oo tapana juhlia nimppareita mitenkään erityisesti, mutta Misterin tultua kuvioihin viime kesänä asiat hiukan muuttu meidän kahen osalta. Ei meillä edelleenkään ”juhlita” nimppareita (enkä koskaan edes oleta että kukaan muistaa onnitella, hyvä jos itte muistan nimpparini… :D), mutta minä ja Misteri muistetaan toisiamme jotenkin.

Sain Pentikin porosarjan kynttilälyhdyn. Oli kommentit tehonnut kun tiesti herra mitä ostaa 😉 Omistan tätä porosarjaa jo neljä kappaletta, yhden pienen (jossa ei ole kynttilää), kaksi keskikokoista ja yhden ison. Rakastan niitä kaikkia, tässä sarjassa vaan on sitä tiettyä jotakin.

En malta odottaa että saan tän käyttöön, ostettiin tälläinen (tosin pienempi) Ronjalle viime vuonna synttärilahjaksi ja olen siitä asti himoinnut samanlaista. Nyt sen sain! + Sain vielä Saarijärven Kirmoille lauantaipäiväksi lipun, vaikka mun ei sinne alun perin pitänyt mennä mutta asiat vähän muuttu. Kirjoittelen siitäkin sitten enemmän kun saan kuvat 🙂

Sain jo reissussa ollessa porukoilta ”nimpparilahjan” – aivan mielettömän ihanan ja juuri mulle hopeasepän tekemän sormuksen. Käytiin saaristossa ollessa Kustavissa Käsityökylässä, jossa on näitä eri pajoja (kirjoittelen siitä tarkemmin myöhemmin). Hänellä ei silloin sattunut olemaan sopivaa kokoa olevaa sormusta mulle, joten hän tarjoutui sellaisen mulle kokoamaan. Sain valita itse millaisen sydämen siihen haluan, joten valitsin tuollaisen siron ja yksinkertaisen mallin.

Misterin porukoilta sain tälläisen kahden Iittalan HotCool -lasin paketin. Nää tulee kyllä käyttöön ajallaan, en nimittäin tälläisiä vielä omistanut. Mulla on sellanen käsitys että tätä pinkkiä ei enää valmisteta, vaan oli jonkinlainen erikoiserä jota on myynnissä niin kauan kuin tavaraa riittää, joten taitaa olla pakko poiketa Iittalan outletissa asia tarkistamassa ja keräämässä ihanuudet parempaan talteen… 😉

Kiitokset jokaiselle joka onnitteli, oli mukavaa kun joku muisti 🙂 

Here in Finland it was my ”name day” yesterday. I’m really bad at remembering my own name day but I try to remember others. We don’t really celebrate name day at our family but since Mister has come around things have changed a bit. Their family usually celebrates it somehow and I’ve got my fair share from it 🙂 

This year was great – from Mister I got a reindeer table lantern from Pentik (you can check it our from here). This series is my favorite, I already own four candle holders (reindeer shaped, three different sizes) from Pentik and I loooove them! 🙂 + I got a ticket for Saturday to ”Kirmot” which is a annual music festival in Saarijärvi. I wasn’t supposed to go first, but things change 🙂 I’ll write about that a bit more later.

From my parents I got a special ring that was made just for me by a silversmith is Kustavi’s ”Käsityökylä” (in English something like a Craftvillage). I’ll write more about this village later. This was so amazing, because it’s made specially for me – the smith didn’t have a right size one for me so he made me one and I got to pick the heart he’d put in it and he made it just for me 🙂 I love it and it replaced every other rings I own immediately!

 From Mister’s parents I got these HotCool – glasses from Iittala – IN PINK! Amazing colour even though I’m not so much into it, but in these it looks great! And these were a ”special edition” thingy, so these aren’t in production anymore. I guess I need to visit Iittala and purchase some more of these since they are on sale 😉

4 – turun saaristo

Lähdettiin porukoiden kanssa käymään ja kiertelemään Turun saaristoa pariksi päiväksi. Käytiin reilu kolmisen vuotta sitten peruskoulun luokan kanssa luokkaretkellä saaristossa ja Ahvenanmaalla, joten alue on jokseenkin tuttu – tai sanotaanko että tiedän millaiset maisemat siellä on, en muista siitäkään reissusta paikannimiä ollenkaan… Hyvä nimimuisti ja silleen!

Jos muuten haluatte tietää noista saaristo ihan sitä perus ’faktatietoa’, niin MONDOn sivuilta löytyy tosi kattavasti tietoa koko alueesta. Linkitän artikkelin tähän. Ajeltiin pääasiassa Turun saariston rengastietä eteenpäin ja aloitettiin ”yläpuolelta”, eli tuolta Kustavin alueelta.

Eka (ja vika palatessa takaisin) pysähdys tehtiin Naantalissa, jossa on tullut käytyä joskus ihan pikkuisena Muumimaassa viimeksi. Nyt ei tosin käyty Muumimaailmassa, mutta käytiin syömässä ja ihan vaan oleilemassa ja kävelemässä. Muumikauppa on kyllä tosi ihana, mutta siellä on kaikki niin hirveän hintaista ettei oikein mitään viitsi ostaa kun ei oikeasti tarvitse.

Ihastuin kyllä yllä olevaan Muurlan Muumipapan hattuun oikein urakalla. Pienempi versio maksoi n. parikymppiä ja isompi hiukan reilut 30 euroa… Ei kumpikaan paha hinta noin ihanasta asiasta, muttah… Ehkä ostan sen sitten omaan kotiin jollen lahjana tässä välillä tule sitä saamaan 😉

Naanalista jatkettiin sitten Kustaviin, jossa vietettiin ensimmäinen yö. Huomasi tuolla saaristossa muuten sijainnin merkityksen – tämä ensimmäinen paikka oli kuin uusi ja aivan rivitalokaksion näköinen, niin siisti ja hyvän kokoinen. Sijainti vain oli hiukan syrjässä. Kun taas mentiin tiistaina eteenpäin saaristossa ja yövyttiin meren rannalla Mossalassa, huomasi kyllä että ne mökit oli rakennettu joskus vuonna kuokka ja kirves (ja haisivat ummehtuneelle), mutta olivat kuitenkin saman hintaisia… Mieluummin tingin sijainnista kuin nukun sängyssä, joka on sama kuin nukkuisi muhkuraisella lattialla.

Losseja ja lauttoja kyllä riitti, ja niihin odottelu kyllä kyllästytti huomattavasti. Jos saaristoon lähtee niin pitää varautua siihen odotteluun ja jumalattomaan tuuleen. Vaikka tiesin että siellä tuulee, en muistanut että se on NOIN kylmä ja kova… Onneksi matkalukemisena toimi Dekon uusin numero, jossa esitellään Hyvinkään asuntomessujen satoa, joista suurin osa on muuten aivan herkkuja!

Kerron tärppejä käytävistä paikoista ja ostoksista seuraavissa postauksissa, tälläinen pikapäivitys vain tähän väliin 🙂

So I’m back from Turku. We were there from Monday to Wednesday driving around the Archipelago Trail that goes around the archipelago in Southern Finland. It’s really beautiful out there, very different from what I’m used to see here in Central Finland. 

It was a fun three-day trip, but waiting for the ferries was annoying – luckily we always made it to the ferry on the first time and didn’t need to wait for it to go to the opposite shore and come back again 🙂

I also discovered an amazing vase in the Moomin shop in Naantali – the Moominpappa hat vase, which costs about 30 euros (larger) or 20 euros (smaller). I decided not to buy it even though I had the money –  let’s see if someone wants to spoil me or if I end up buying it to my first home myself 🙂

This was just a quick update, I’ll be back with some useful tips – places to see and things to try 🙂