246 – Mun 2014 2/2
Noniin, vuosikatsauksen toinen osa on ulkona! Ensimmäisessä katsauksessahan päästiin vassta alkukesään ja kertomus loppuvuodesta tuleepi tässä ja on pakko todeta, että kyllä loppuvuosi taitaa viedä voiton.
LOPPUKESÄSTÄ hiukseni olivat jo suhteellisen hyvässä mitassa ja aloin jälleen tykkäämään niistä. Vierailin Porvoossa ja etenkin sen Vanhassa kaupungissa, samalla pyörähtäen (viimeinkin!) Herttanen design & delissä Pernajassa. Heinäkuussa järkättiin myös SuomiPop-festarit täällä Jyväskylässä, jonne oli tottakai päästä kuuntelemaan mm. Eppuja ja Kolmatta naista.
ALKUSYKSYLLÄ kirjoitin jälleen kerran aknepäivityksen kuvineen päivineen ja jaoin samalla oman meikkipussini senhetkisen sisällön. Järkkäilin myöskin arvonnan Herttaselle, kävin Jyväskylän Ravintolapäivässä syömässä erittäin hyvät ruoat ja ostin viimeinkin kauan kaivatun työpöydän. Elokuun lopussa myöskin erosin ja ai että sitä helpotuksen määrää! Toinen osapuoli yritti vielä pyydellä anteeksi ja halusi luultavasti palata yhteen, mutten enää jaksanut olla tulevaisuudettomassa parisuhteessa – ei se ole oikein ettei toisen kanssa näe mitään tulevaisuutta ja pelkkä toisen läsnäolo saa itsensä hulluuden ja raivon partaalle.
MYÖHEMMIN SYKSYLLÄ kävin jälleen kampaajalla ja otin ensimmäiset askeleet kohti punaruskeaa tukkaa. Samalla kerroin Roacuttan-kuurin huonoista puolista, jaoin vinkit kuivan ja herkän ihon kuorintaan sekä kosteutukseen, yhteen aikaan selkäni oli todella kipeä ja Lokakuun lopussa oli ensimmäiset rehvit itse ihanuuden kanssa. Kävin niin Indiedaysin Bloggers’ Inspiration Dayssa kuin Bloggers’ Awardseissa.
ALKUTALVESTA (joka ei kelien puolesta kyllä ollut talvea nähnytkään) toteutin pitkäaikaisen unelmani ja lomailin viikon verran Lontoossa pikkuveljeni kanssa, paskoin peukaloni lentopalloreeneissä (josta alkoi muutaman viikon täysi treenaamattomuus), ihastuin ja rakastuin entistä enemmän, aloin seurustella ja saamaan nallen viereeni melkein joka ikinen ilta. Lontoon kanssa samoihin aikoihin loppui myös Roacutta-kuurini.
LOPPUVUODESTA vietin myöskin viikon Suomeen vierailulle tulleiden työkavereideni kanssa pikkujoulujen kera, en ottanut ressiä joululahjoista vaan hoidin homman himaan ja vietin maailman parhaan uuden vuoden perheeni ja poikkikseni kanssa syöden hyvin ja nähden kauneimmat ilotulitukset tähän mennessä Jyväskylässä. Niin ja rakastuin hiuksiini entistä enemmän kampaajakäynnin myötä.
VUOSI 2014 kokonaisuudessaan opetti paljon ja aukaisi silmät aika monessakin asiassa. Ei pidä jäädä tuleen makaamaan vaan tehdä töitä sitä tavoitetta kohti, jonka haluaa toteutuvan samalla kuitenkaan unohtamatta läheisiään. Pitää päästää irti jotta voi saada tilalle jotain parempaa, niin kliseeltä kuin se kuulostaakin.
245 – mun 2014 1/2
Olette varmaan jo korvianne myöten täynnä näitä ’vuosi 2014’ -postauksia, mutta heitän silti oman lusikkani soppaan. Viime vuonnahan en tainnut kyseistä postausta tehdä ollenkaan, ehkä siksi että blogi perustettiin vasta puolessa välissä vuotta ja se olisi jäänyt hiukan lyhyeksi. Tänä vuonna kuitenkin kyseisen postauksen toteutan ja ajattelin kerrankin avata sanaista arkkuani hiukan syvemmin niillä aihealueilla, jotka yleensä jätän blogin ulkopuolelle.
ALKUTALVELLA syntyi hannamariav.com perinteisen -.blogspot.com -päätteen sijaan, jaoin myöskin talvisia kuvia kotoakotoa Petäjävedeltä, kerroin suosikkiyoutubereistani muutaman postauksen verran, jaoin 11 faktaa itsestäni ja erosin (ensimmäisen kerran…) silloisesta poikaystävästäni, Misteristä. Asiat eivät tuolloin hänen kanssaan olleet kovinkaan hyvin enää pitkään aikaan, mutta päätettiin silti vielä kokeilla.
KEVÄÄLLÄ etsiskeltiin mulle asuntoa Jyväskylästä – ajateltiin että ostetaan mulle kerrostaloasunto ennemmin kuin että menisin vuokralle, mutta päädyin kuitenkin tähän nykyiseen asuntoon ja siinä samalla pohdin hiukan erilaisia sisustusvalintoja. Asunnosta on muuten viimeinkin esittely tulossa vähän ajan päästä, kerron sitten koko tarinan! Samaan aikaan ajattelin muuttoa omaan asuntoon ja tein kamppiksen Vallilan kanssa. Niin ja hommasin uuden Lumian vanhan harkoissa rikkimenneen tilalle.
Samalla asunnon etsinnän lomassa pakersin ennakkotehtäviä ja blogi oli alkukeväästä Maaliskuussa hiukan hunningolla ajanpuutteen vuoksi. Ajattelin jo tuolloin hiusten kasvattamista ja pohdin erilaisia hiusvalintoja. Jaoin myöskin samalla tarinan aknestani, josta kirjoittelin kahden osan verran. Käväisin Huhtikuussa myöskin Indiedaysin Bloggers’ Inspiration Dayssa, jossa kuuntelin erittäin hyvän luennon Damian McGillicuddylta valokuvauksesta. Kevääseen kuului siis paljon ja se olikin erittäin kiireinen.
KESÄN ALUSSA muutin viimein omilleni. Tuolloin asunnostani sai jo melko hyvän kuvan, mutta haluan tehdä vielä ihan erillisen kierrospostauksen nyt kun tavarat ovat löytäneet omat paikkansa. Kirjoittelin väliaikatiedotteen aknesta ja Roacuttan-kuurista ja julkaisin samalla aika karut aknekuvat. Kesäkuussa pääsin mukaan Emilianan ja Re-Fashionin järkkäämään viinimaistajaistilaisuuteen. Kuu vaihteessa kävin Ruisrockissa ja Naantalissa, molemmat reissut olivat suhteellisen mukavia vaikka seura ei ollutkaan parasta mahdollista.
Loppuvuosi tulee erillisessä postauksessa, tämä alkoi paisua jo niin pitkäksi ettei sitä olisi kukaan jaksanut lukea! Ensi kertaan mahtuu mm. ero, Roacutta-kuurin loppuminen ja viimeiset arpikuvat, Indiedaysin tapahtumat ja paljon muuta.


4






