Hae
Hannamaria

258 – Week 6

Hello my friends! Tämä viikko on hurahtanut ohi ihan hurjaa vauhtia ja en käsitä vieläkään että nyt on jo torstai, kohta koittaa perjantai ja sitten viikonloppu! Jeij! Tällä viikolla (ja viime viikonloppuna) olen…

Hurrawhtanut ihan totaalisesti! Osa teistä saattoikin lukea maanantaisen postauksen kyseisistä huulituotteista, joiden pauloihin minäkin sorruin. Eniten tähän mennessä on tullut töissä käytettyä greippiä, josta saa aivan upean kiillon! Kotipuolessa käytössä on eniten ollut minttu & moon balm.

… Viettänyt taasen aikaa saksalaisen kollegani kanssa. Oli todella mahtavaa saada hänet ja meidän enkkukollega taas käymään tässä toimistolla. Viime kerrasta ei ole niinkään kauaa, mutta tälläisen lyhyemmän välin vierailut ovat paljon mukavampia kuin 2-3x vuodessa tapahtuvat. Sain taas kipinän shoppailla, ollapa jo palkkapäivä ja saada muutamat uudet (tarpeeseen tulevat) paidat…! Sain häneltä muuten aivan ihan kuorintavoidevinkin, jonka jaan ensi viikolla teidänkin kanssa.

… Koittanut opetella laittamaan hiukset uudella (ja nopealla) tavalla. Nykyään arkiaamujen pelastus on ponnari, mutta tahtoisin opetella tekemään muutamat muut nopeat arkikampaukset tälle puolipitkälle tukalle. Pari onkin takataskussa, jos opin ne tekemään kunnolla niin saatte tutoriaalia tännekin 😉 Ähm, pitäisiköhän taas hiukan katsoa sitä vaalean viljan määrää, posket on nimittäin niin pulleat tuossa oikeassa kuvassa joka on viime maanantailta lauantaisen pitsaillan jälkeen…

… Ihastellut suomalaista luontoa. Vaajakoski on kyllä todella kaunis paikka asua, siitä ei pääse mihinkään. Harmittaa oikein jos täältä joskus täytyy edes vähäksi ajaksi muuttaa pois, mutta sitä ei koskaan tiedä mihin elämä vie. Saattaa olla että jään tänne, saatan muuttaa Etelä-Suomeen tai ulkomaille.

Ps. Missä välissä vaihtui Helmikuu?

4 kommenttia

  1. Anski kirjoitti:

    Onkohan noi huulirasvat tarkoituksella tehty sytkäriä muistuttaviksi 🙂 Itekin pitäis kyllä keksiä jotain uusia (nopeita!) tapoja laittaa tukka. Jatkuvasti vain perusponnarilla.

  2. Hanna Voutilainen kirjoitti:

    En muuten tiiä, en ees ajatellut asiaa ennenkö mainitsit ne sytkärit! Perusponnari on kyllä paha, se on ihan liian helppo ja nopea… Toivottavasti tulevista tutoista on sullekin hyötyä! 🙂

  3. Christina kirjoitti:

    Nuo Hurraw-huulirasvat on kyllä ihan just niin hyviä kuin hehkutetaankin! Niitä voisi kyllä hamuta vaikka koko sarjan!

  4. Hanna Voutilainen kirjoitti:

    Niin samaa mieltä! Tässä kun omat varastot hiukan ehtyvät niin aion todellakin kokeilla vielä useampaa eri versiota 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.