283 – Pääsiäinen Espanjassa
Ajattelin tehdä pienen throwback-postauksen näin pääsiäisen kunniaksi kun mitään uutta ja ihmeellistä ei ole tekeillä näille pyhille. Pelkästään kunnon lomailua, hyvästä ruoasta ja juomasta nauttimista ja yhdessäoloa. Toivotaan vaan että kaikilla on hyvä mieli eikä turhaa stressiä synny pienistä perjantai-illan suunnitelmista… Näistä kuulette varmasti lisää!
Jokunen vuosi sitten, tarkalleen ottaen keväällä 2012 olin vaihdossa ammattikouluni puolesta pienessä, Jyväskylän kokoisessa kaupungissa Torreviejassa, Espanjassa. Torrevieja sijaitsee n. 30-35 kilometriä Alicanten alapuolella Espanjan itärannikolla. Vaihtoni lopulle sijoittui juuri sopivasti Pääsiäinen, joten saimme kokea luokkatoverini kanssa palasen Espanjan katolilaista Pääsiäiskulttuuria upeiden kulkueiden muodossa.
Taisi olla viimeinen iltamme Torreviejassa, jolle nämä upeat kulkueet sijoittuivat. Oli musiikkia, miehiä kaavuissa (”nasaretilaisia”), naisia mekoissa, lapsia jonoissa soittamassa ja kaikkea siltä väliltä. Puheesta ja lauluista emme ymmärtäneet hevonkettua, Espanjaksi kun olivat. Näky oli silti mahtava ja tälläiselle kirkkoonkuulumattomallekin aivan erikoinen tilaisuus päästä käsiksi suht. syvälle erilaiseen kulttuuriin.
Pääsiäinen Espanjassa on lähes jouluun verrattava ja viikon kestävä juhla, Semana Santa, jolloin ainakin jonkin tiedon mukaan lapsilla on koko viikko vapaata koulusta, teitä suljetaan ja ohjelmaa riittää koko viikolle. Pääsiäisen juhlinta alkaa siis jo Palmusunnuntaina viikkoa ennen huipennusta kantamalla ensimmäiset Kristukset ja Neitsyet – pyhäinkuvat, jotka on tilaisuutta varten puettu juhla-asuihinsa ja laitettu kaikin puolin mahdollisimman näyttäviksi.
Varsinkin torstaina ja perjantaina väkeä saattaa olla kaduilla yötä myöten katsellen kulkueita sekä kärsimysnäytelmiä ja vain juhlien, syöden ja nauttien. Jotkut yrittävät kosketella patsaista, osa rupeaa itkemään kulkueen huipentuessa. Nykyään uskonnollinen merkittävyys on saattanut hiukan vähentyä muissa juhlissa, mutta kyseisessä juhlassa se on edelleen tärkeä osa.
Itse haluaisin nähdä etenkin Sevillan kulkueen, siellä huhutaan parhaiden kulkueiden ja juhlien olevan. Vierailustani Espanjaan on jo aivan liian kauan, olisi jo aika palata etenkin Torreviejan ja Alicanten alueelle uudelleen. Ja kaipaan jo kunnon Paellaa! 😀
Ps. Hyvää syntymäpäivää Mamma Voutilainen 😉
282 – Lumoavat kuvat #IBA2015
Nyt olisi taas aika äänestää blogeja Indiedaysin Blog Awards-kategorioissa. Tällä kertaa ne näyttävätkin uudistuneen, mikä on ihan mahtavaa! Uudet kategoriat ovatkin Lumoavat kuvat, Edelläkävijä, Luonnollisen upea sekä Viihdyttävin.
Okei, kuvani eivät välttämättä pysäytä, mutta ne erottuvat massasta. Ne ei eivät ole täynnä hattaraa, vaan niissä on värejä, sävyjä ja sopivasti kontrastia. Niistä erottuu erilaisuus ja jo edesmenneen opettaja Ismo Hannulan kädenjälki – hän opetti meitä nappuloita ’näkemään valon’ 😉
Olisin erittäin kiitollinen jos antaisitte äänenne jossakin kategoriassa hannamaria-blogille, eniten mua innostaa tuo ’Lumoavat kuvat’ -kategoria. Aikaa on äänestää maanantaihin 6.4. asti, joten ei kovin kauaa!


4





