Hae
Hannamaria

405 – Vuosi 2015 1/2

Vielä kerkiää! Viime vuonna aloitettu hyvä tapa (postaus 1, postaus 2) saa nyt jatkoa kun kasaan viime vuoden tapahtumat kahteen postaukseen. Jouduin taas kaivautumaan viime vuoden postauksiin todella paljon etenkin alkuvuoden osalta jotta muistan mitä tapahtui. 2015 tuntui menevän niin hujauksessa ohi ettei meinannut millään pysyä perässä. Viime vuosi, olokee hyvät!


Tammikuussa tarvittiin lisätilaa, sillä mieheke muutti Vaajakosken yksiöön asumaan ♦ Pohdin omaa painoani (ja etenkin sen nousua) ♦ Ärsyynnyin siihen, etten päässyt pelaamaan lentopalloa venähtäneen (?) peukaloni takia ♦ Ihastuin BeautyBlenderiin ja sen aikaansaamaan lopputulokseen ♦ Painotin blogiani entistä enemmän kauneuspainotteiseksi blogiksi ♦ Aloitin kunnolla opiskelut markkinointiassistentin ammattitutkinnon parissa.

Helmikuussa parantelin vielä aknekuurin jälkeisiä arpia poskissa uuden ihonhoitorutiinin avulla. ♦ Päästin teidät asuntokierrokselle Vaajakosken asuntoon. ♦ Opettelin uuden ruokalajin; superhelpon paellan.  ♦ Kävelin monesti töihin ja kuvailin upeita auringonlaskuja. ♦ Pidin kirpparipöytää. ♦ Vietin 21v syntymäpäiviä töissä ja myöhemmin kakun ääressä. ♦ En tehnyt erityisesti mitään uutta.

Maaliskuu oli kuu, jossa tapahtuikin työn ja koulun ulkopuolella jotakin – toisin sanoen heräsin kaamoksesta. ♦ Kävin siis Helsingissä parissa ’palaverissa’. ♦ Majoituin ihanaan Original Sokos Hotel Helsinkiin ja iloitsin kylpyammeesta. ♦ Löysin lempparikuorinnan, joka harmikseni taidettiin lopettaa. ♦ Etsimme kuumeisesti uutta asuntoa ja löysimme etsimämme! ♦ Sanoin vanhalle tietokoneelle hyvästit 4 vuoden jälkeen. ♦ Söin hyvin ja palailin pikku hiljaa lentopallon pariin.

Huhtikuussa työporukka tuli Suomeen ja kävin testaamassa kaksi eri huoneestapakopeliä joita Jyväskylästä löytyy. ♦ Mamma vietti viisikymppisiään ja niitä juhlistettiin. ♦ Otin pitkästä aikaa ripsipidennykset. ♦ Kokeilin bataattiranskalaisia (ei nousseet mun lemppareiksi). ♦ Kirjoitin Pääsiäisen viestosta Espanjassa. ♦ Jaoin parhaat muuttovinkit, sillä muutorumba oli pahimmillaan.

Toukokuussa oli pikkuveikan valmistujaiset, joten juhlat vaan jatkui. ♦ Olin blogikirppistelemässä Veturitalleilla. ♦ Pohdin keinoja punaisen värin ylläpitoon. ♦ Asetuimme taloksi ja pidimme tuparit.  Jaoin arkiasun ja otin nahkatakin käyttöön. ♦ Postasin 100 ideaa äitienpäiväksi (jolloin nautittiin tuota herkullista juustokakkua). ♦ Kävin ja muokkailin työpaikan promokuvia. ♦ Tein päiväreissun Helsinkiin Anskun blogisynttäreille.

Kesäkuussa aloitin Kuntoportilla treenaamisen ja sain painoa hyvin alas ja kuntoa kohennettua. ♦ Kävimme Iskelmäfestareilla, jotka yllätti positiivisesti. Meidän eka kunnon tapahtuma jossa käydään yhdessä 🙂 ♦ Kokeilin erilaista juhannusmeikkiä ja vietin juhannuksen suht. rauhallisesti. ♦ Vietin muutenkin rauhallisen kuun keskittyen treenaamiseen ja töihin.

Huhhuh. Nyt kun vuotta käy läpi huomaa että on siihen aika paljon juttua mahtunut. Ja syksyyn on näemmä mahtunut vielä enemmän. Mutta käsitellään niitä seuraavassa postauksessa 🙂 Koitan pitää ensi osan hiukan tiiviimpänä mikäli mahdollista. Kivoja juttuja on kyllä tänä vuonna tapahtunut, pitää vain tulevaisuudessa muistaa pysähtyä ne tajuamaan ja kimputua pois siitä tylsästä arjesta.

Mikä oli teidän vuoden lempihetki?

404 – Lumene True Passion -huulipunat

Sain jo hetki sitten testiin viime syksynä, tarkemmin Marraskuussa, julkistetut Lumene True Passion -huulipunat. Melkein jokainen näistä on päässyt todelliseen testiin työpäivän ja/tai pitkään yöhön kestäneen päivän mukana enkä ole pettynyt yhteenkään.

Näiden True Passion -huulipunien myötä myös Lumenelle tuli kynämallinen huulipuna. Eroavaisuutta on Lumenen normaaleihin huulipuniin ainakin tuntuman sekä lopputuloksen kanssa – nämä tuntuvat todella pehmeiltä huulilla geelimäisen koostumuksensa ansiosta, kestävät melko pitkään ja väreistä tulee aivan tajuttoman intensiiviset, kuten itsekin tulette huomaamaan.

Näistä tuli kerta heitolla mun go-to -huulipunia mikäli tiedän tiedossa olevan pitkä päivä, nämä ovat niin kosteuttavia ja peittävät hyvin rohtumat huulissa. Ei tarvitse siis huolehtia huulten kuivumisesta tai ylimääräisestä rasvailusta näiden sisältämän vasdelman siemenöljyn takia 🙂

1 Valon leikki – kaunis nude, jossa on hiukan pinkahtavaa sävyä mukana. Jättää kauniin kiillon, jopa hiukan huulikiiltomaisen lopputuloksen. En ole suuri nudepunien ystävä, mutta tätä on tullut pariin otteseen arkipunana käytettyä. Itselläni on luonnostaan melko pinkahtavat huulet ja tämä nätisti korostaa niitä entisestään.


2 Varjojen tanssi – Viime vuonna oli nousussa tummat ja vivahteikkaat punat, joihin Lumenekin otti osaa tällä sävyllä. Todella kaunis, marjaisan tumma sävy ja levittyy kuin unelma. Nousi heti ohi Isadoran juhlakokoelman saman tyyppisestä punasta ihan heittämällä jo kaikkien yllä lueteltujen syiden takia. Tämän puna on tummien punien ykkönen jos minulta kysytään.

3 – Ruusuinen ilta on huulipuna, josta mulle tulee mieleen eräs Michael Korsin laukku parin vuoden takaa. Kaunis, intensiivinen lila, jossa on häivähdys marjaisuutta ja fuksiaa. Levittyy upeasti kuten toverinsakin. En tiedä miten tämän yhdistäisi muuhun kuin perinteiseen ruskeahkoon meikkiin, on niin erikoinen väri. Ja punainen tukka yhdistettynä tähän luo siitä entistä erityisemmän! 🙂

4 – Lumoava tuulenvire tuo mieleen aiemmin esittelemäni Lorkun La vie en Rose LE-kokoelman JLo -punan, mutta on tuplasti kosteuttavampi kuin Lorkun versio. Aivan upea väri piristämään kasvoja kun tuntuu olevan huono naamapäivä, käy yhteen melkein kaiken kanssa. Piristää kummasti niin omaa kuin työkavereiden päivää!

5 – Ylellinen tunne on oranssihtava punainen, joka sopii tietylle ihonsävylle kuin nappi silmään. Itse en oikein osaa käyttää näin oranssiin taittavia punaisia, ne jotenkin tuppaavat tekemään ihostani entistä helakamman kuin mitä se pahimpina päivinä on. Edelleen, oikealle ihmiselle ja ihonsävylle aivan törkeän upea puna.

6 – Häikäisevä kauneus sen sijaan on aivan mun sävyinen punainen! Siinä yhdistyy sopiva viileys täydellisen kirkkauden kanssa olematta kuitenkaan in your face -kirkas. Käy niin päivään kuin iltaan ja tuo ilmeeseen sitä jotakin. Muistuttaa melko paljon erästä sävyä Lumenen syksyn Wild Rose -sävyistä, mutta on hiukan kirkkaampi ja jotenkin täyteläisempi.

Aivan upea sarja uusia punia, jotka on helppo levittää kynämaisen mallinsa ansiosta ja jotka eivät tarvitse rajausta pysyäkseen paikoillaan. Upeita tuotteita kaikki, rakastuin. Käsilaukun vakkarituotteita nykyään! Nämä ovat parina päivänä korvanneet jopa huulirasvan kokonaan sillä ne ovat niin kosteuttavia verrattuna normaaliin huulipunaan.

Ovh. näille on n. 14,90€ ostopaikasta riippuen. Lumenen tuotteita levittävät mm. Sokokset, Stockmannit ja isoimmat vähittäiskaupat, kuten Prismat ja Citymarketit.

Oletteko te kokeilleet näitä kaunokaisia?