Hae
Hannamaria

Sisustussunnuntai: Kodin joulupäivitys

Meillä hommattiin tänä vuonna kuusi! Viime vuonna joulua ei edelliseen asuntoon tuotu, mutta nyt sitä on sitten entistäkin enemmän. Ei toki yhtä paljon kuin briteissä, jenkeissä tai edes osassa suomalaisia koteja, mutta meille ihan tarpeeksi.

sisustus joulusisustus joulu sisustus joulu

Miehen kanssa ollessa kuusiostoksilla hämmennyin, sillä kuvittelin alun perin että hommataan perinteinen vihreä tekokuusi ja siihen sopivat koristeet. Shopatessa kuitenkin voi sattua vaikka minkälaisia päähänpistoja, joten päädyttiin valkoiseen kuuseen. Mustakin olisi ollut tarjolla, mutta valkoinen vei ehdottomasti voiton – se kyllä sopiikin tänne kuin nenä päähän ja nyt kun ajattelen tämän paikalle vihreää kuusta, voisi koko asunnosta tulla jotenkin tunkkaisen oloinen sen kanssa. Koristeet ostettiin samalla kertaa kuin kuusi ja itse olisin laittanut aavistuksen enemmän nauhaa, mutta hyvä se on näinkin. Ja tärkeintä on, että se on meidän ikioma ja ensimmäinen yhteinen joulukuusi.

sisustus joulu sisustus joulu sisustus joulusisustus joulusisustus joulu

Myös suuret määrät kynttilöitä ja erilaisia valoja ovat löytäneet tiensä meille. Iittalan tuikut on nostettu olohuoneen pöydälle, ihana jouluinen talo on löytänyt paikkansa ikkunalaudalta, valoja löytyy sieltä täältä; kuvassa näkyvät pallot ovat muuten mamman tekeleitä ja löytyvät keittiöstä, olohuoneesta löytyy LIDListä ostettu tähtivalo ja hyllyn päältä pieniä valopurkkeja, Jouluun aikaa laskeva kynttilä löytyy television vierestä ja pöytäliina on löytänyt paikkansa olohuoneesta myös. Suurin osa joulusta onkin olohuoneessa, sillä siellä me eniten yhdessä ollaan joten paikka on melko looginen.

Alimmassa kuvassa näkyy saamani Isle of Wolfi:n Cinnamon Spice -kynttilä, jonka tuoksussa yhdistyy useita talvisia ja jouluisia mausteita ja jonka tuoksu on melko huumaava. Ei liian voimakas, mutta juuri sopiva tuomaan ihanan tuoksun asuntoon. Sain tämän kynttilän The Natural Goods Companylta ja itse asiassa arpomassani joululahjassakin oli tälläinen mukana! Isle of Wolfin kynttilöiden tuoksu tulee eteerisistä öljyistä eikä niissä käytetä synteisiä hajusteita. Kynttilät myös tehdään käsityönä 100% luonnollisista kasvivahoista, ilman parafiinia tai mehiläsivahaa, jonka takia ne ovat aavistuksen arvokkaampia. Ihana joululahjaidea muuten!

Meillä joulu otetaan vastaan näinkin hillitysti ja tunnelmaa luodaan eniten kuusella, kynttilöillä ja valoilla. En ole kovin koriste-ihminen ellei koristeilla sitten ole tunnearvoa, joten meiltä ei pientä joulutilpehööriä hirveästi löydy. Tykkään tästä meillä näin, mutta tykkään myös jos muut ovat jaksaneet väkertää kransseja tai vastaavaa – ihana katsella ja ihastella sitä näppäryyttä!

Miten teillä koristellaan asunto jouluun?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.