Hae
Hannamaria

425 – INSTAGRAM & LIFE LATELY

Hiukan reiluun viikkoon on mahtunut aikas paljon. On ollut syntymäpäivää – jee 22-vee minä! – lääkäri- ja fysioterapeuttikäyntiä, ristiäiset, teehetki, ystävänpäivää ja kaikenmoista hemmottelua. Käydään kuitenkin kohta kohdalta asiaa hiukan tarkemmin lävitse.

1. & 2. Ristiäisistä viime lauantailta! Oli kerrankin aihetta pukeutua hiukan paremmin, joten otettiin tilaisuudesta vaari. En ostanut uutta mekkoa tälle kertaa, vaan käytin hyväksi todettua Espiritin mekkoani, joka oli viimeksi päällä omissa valmistujaisissa. Jullille saatiin kaulaan ihana rusetti, sliipatun tukan kanssa oli aika murun näköinen.

3. Ostin itse itselleni ystävänpäivänä tulppaaneja kaupasta ja oli muuten kevään ensimmäiset tulppaanit! Keskiviikkona kun oli virallinen syntymäpäivä käytiin kouluni jälkeen syömässä ja kaupan kautta nappaamassa pieni kakku kotiin illan herkuksi – syötiin tuosta itse asiassa vaan puolet, toinen puolisko odottaa pakkasessa parempia aikoja.

4. Eilen käytiin Aven kanssa käyttämässä lahjakortit Lutakossa sijaitsevassa Teeleidissä ja maisteltiin mansikka-shampanja -teetä sekä Irish Coffee -teetä. Rakastuin kumpaankin, etenkin tuohon mansikka-shampanjaan. Ave sitä osti kotiin, mulla on vielä pari muuta teepussia tyhjennettävänä ennenkuin kaappiin mahtuu lisää! Oli ihana taas päivitellä kuulumisia Aven kanssa, meillä jotenkin synkkaa tosi hyvin 🙂

Alaoikealla on ihana ystävänpäivälahja Change -liikkeeseen – tulee niin tarpeeseen kun justiinsa yksi päivä valitin ettei meinaa olla kunnolla istuvia alusvaatteista. Nyt siihenkin tulee muutos! Vielä kun kerkeäisi sinne asti… Ja samassa kuvassa uusi yberihana hiiri, jonka sain miehekkeeltä manattuani läppärin oman hiiren huonoutta kuvia muokatessa 😀 Valituksesta joskus jotain hyötyä 😉

Yläoikealla on aika perus työpäivän asu – kunnon kengät ja siistit vaatteet muuten. Nuo kunnon kengät on muuten tässä selkätilanteessa tulleet todella tarpeeseen… Selkäni nimittäin taas kenkkuilee urakalla ja nyt siinä on todettu iskias sekä SI-nivelten pieni revähdys tai jotain sellaista – kävelemään pääsen, pitkään istuminen ja seisominen on tuskaa. Salille menosta ei ole vielä puhettakaan, jumppaohjeet sain fysioterapeutilta joten niillä mennään. Onneksi on 5:2 -dieetti menossa, joten paino ei pääse karkaamaan taas. Kerron tästä selkätilanteesta tarkemmin kun saan lausunnot lääkäriltä.

Vasemmalla sitten yksi inspiskuva, jonka pohjalta olen alkanut miettimään ensimmäistä TATUOINTIANI! Synttäripäivän kruunasi, kun Julli ilmoitti kustantavansa mulle ensimmäisen tatuoinnin. Mulla on pitkään haaveissa ollut peura-aiheinen tatuointi, joka nyt pääsee toteutumaan. Ja paikkaan josta varataan on itse asiassa 2 for 1 -tarjous eli kaverille kanssa, joten Jullikin saa uutta mustetta ihoonsa! Taidan tehdä pienen inspispostauksen jos kerkeän, huomenna olisi tarkoitus varata aika. Niin ja se tärkein;

Ihanaa iltaa & yllätyksellistä viikonalkua!

424 – Isadora Nude Cushion -tyynymeikkivoide

Nyt kun tyynymeikkivoiteet on erittäin pinnalla ja mm. Lorealilta on tullut oma versionsa, kastan lusikkani soppaan Isadoran version kanssa. Testasin siis jo viime vuoden puolella julkaistua Isadora Nude Cushion -meikkivoidetta sävyssä 10 Nude Porcelain ja olin hiukan ristiriitaisissa tunnelmissa. Tykkäsin, mutten niin paljon että tämä olisi jäänyt päivittäiseen käyttöön.

Ihan ensin kommenttia pakkauksesta – tosi ihana ja simppeli, jatkaa hyvin Isadoran muiden pakkausten linjaa mustan ja valkoisen sävyjen kanssa. Pakkaus on helppo aukaista ja on sitä kantaa mielellään mukana laukussa. Sisäpuolen kansi ei varsinaisesti ole peili, mutta toimii hyvin sellaisena tarvittaessa. Ovh:aan lähes 23€ tuotteeseen olisin kyllä odottanut ’oikean’ peilin kuuluvan.

Itse tyyny on täytetty Isadora Nude Fluid Foundation -meikkivoiteella, joten se on uudelleentäytettävä. Tyyny imee itseensä puoli pullollista kerralla. Ensimmäisellä ja vielä toisellakin kerralla testatessani tuotetta tuli aivan liikaa – vippaa täytyi painaa todella kevyesti tyynyyn ellei halunnut näyttää rasvapallolta. Tästä ominaisuudesta ehdottomasti plussaa.

Vipalla oli helppo levittää tuotetta ja se oli helppo pestä. Suosittelen ehdottomasti pesemään oman vippansa vähintään kerran viikossa mikäli tätä käyttää jatkuvasti, omani pesin lähes joka kerran jälkeen sillä tämä oli käytössä vain muutamaan otteeseen parin viikon sisään.

Meikkivoide oli helppo levittää ja suht. hyvin kerrostettavissa, mutta ei sopinut itselleni sävynsä puolesta – oli yllättävää, että tämä paletin vaalein sävy olisi minulle sopiva hiukan päivetyttyäni kesällä. Merkki on kuitenkin skandinaavinen, joten olisin odottanut joukosta löytyvän oikeasti vaaleita sävyjä.

Kuten sanoin, sai etenkin alkuun olla annostelun kanssa tarkka jottei tuotetta tullut kerralla liikaa. Tarvitsin tämän kanssa ehdottomasti puuterin, muuten ihoni kiilsi jo puolilta päivin. Pysyvyys ei ollut mikään paras t-alueelta rasvoittuvan ja talvisin pintakuivan ihoni kanssa, mutta pohjustustuotteen tai meikinkiinnityssuihkeen avulla tämäkin pysyi koko päivän paikoillaan. Tuotteella meni myös suht. kauan asettua iholle ennenkö loppua pohjaa pystyi alkaa työstämään.

Oletteko te testanneet tyynymeikkivoiteita?