Hae
Hannamaria

3x Lush Christmas Classics

Tiiättekö ne muutamat tuotteet, jotka saa vaan aikaan sen jouluisen fiiliksen ja joista tiiät että on joulu? Mulle niistä muutama löytyy Lushilta. Tämä postaus saattaa tulla hiukan myöhässä mikäli näitä meinaa ennen joulua vielä saada, mutta ainakin he onnekkaat joilla Lush löytyy kotikaupungista voi nämä vielä itselleen napata! Toki heidän verkkokauppakin palvelee ja näitä voi käyttää myös muina vuodenaikoina. Vaikka postauksen tuotteet onkin saatuja, ei ne vähennä niiden ihanuutta.

Lush Santa's Christmas

Lush Santa’s Christmas -suihkugeeli

Ihana punainen suihkugeeli, joka tuoksuu ihan kirsikkakokikselta. Oikeasti se sisältää kanelia ja kahvia, jotka toimivat tähän vuodenaikaan todella hyvin. Siinä missä muut rakastaa Snow Fairy -suihkugeeliä ja sen ybermakeutta, totesin sen itselleni viime vuonna ihan liian makeaksi.

Tuote on myös vegaanin, vink vink! Ensimmäistä kertaa käyttäessä hämmennyin suuresti, sillä tämä oikeasti on punaista. For real – siihen asti kun suihkuttelet sen pois, on kuin olisit hiukan osunut ohi punaisen hiusnaamion kanssa. Tämä vaan ei värjää ja lähtee todella hyvin pois. Ihana tuote, joulun vakkari!

Lush Sugar Plum Fairy

Lush Sugar Plum Fairy -huulikuorinta

Ainut huulikuorinta jonka luokse palaan uudelleen ja uudelleen. On niin harmi, että nämä huulikuorinnat eivät pysy hyvänä kuin puolesta vuodesta vuoteen jonka aikana tuote kannattaa käyttää pois. Tosin olen omaani jatkanut rypsiöljyllä pariin otteeseen vaikka koostumus hiukan muuttuukin. Mulla on menossa nyt kolmas purkki tätä ja makean sekä vegaanisen sokerikuorinnan pariin vaan aina palaan uudelleen.

25g kuluu ihan hyvää tahtia kun sitä käyttää kerran pari viikossa (ja intensiivisinä huulipunakausina useamminkin). Jos huulikuorinnan käyttö ei ole tuttua, niin huulet vaan puhtaaksi esimerkiksi kasvoputsarilla tai kasvovedellä, hiukan vettä sormenpäähän, sormi purkkiin ja tuote huulille. Itse hieron sormilla tuotteen huulille jotta saan mahdollisimman paljon kuolleesta ihosta pois. Huuhtelen huulet myös vedellä, vaikka tämän periaatteessa voisi nuolla pois huulilta.

Lush Mask of Magnaminty

Lush Mask of Magnaminty -naamio

The naamio, jota voi käyttää kasvojen alueen lisäksi vaikka ja mihin. Tämä on yksi mun suosikkisavinaamioista (hassusta hajustaan huolimatta), vaikka 4kk käyttöaika onkin todella lyhyt ja sen takia tätä tulee todella harvoin hommattua. Kuoriva, viilentävä sekä syväpuhdistava tuote jota käytän kasvojen alueen lisäksi kaulalla ja dekolteella. Sain tällä kertaa Lushilta tämän isomman version ja uskallankin käyttää sitä oikein suuremmalla kädellä lyhyen säilymisaikansa vuoksi. Sopii usealle ihotyypille, mutta parhaimmillaan ehdottomasti epäpuhtaalla iholla.

Käykäähän vielä osallistumassa Bette Boxin arvontaan + lunastamassa alekoodi tilaukselle! Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri 15. luukku & hannamarian joulukalenterin 3. luukku aukaisitiin siis viime viikolla ja nyt tulevana perjantaina aukeaa viimeinen, pysykää siis kuulolla 😉

Millaiset tuotteet teillä tuo mieleen joulun?

Fetish & Frosting -meikki (JS Androgyny -paletti)

Long time no makeup! Tässä melkein kuukauden flunssakierteessä ja silmätulehuksen aikana ei meikkailu ole juurikaan kiinnostanut, saatika ollut jossain vaiheessa edes mahdollista. Nyt kun aikaa oli n. tunnin verran pohjan teon jälkeen, ajattelin meikkailla kerrankin erikoisemman lookin. Ilmeestä ja katseesta vielä huomaa kipeyden, mutta meikki itse onnistui kivasti!

Jeffree Star Cosmetics Androgyny Fetish & Frosting Jeffree Star Cosmetics Androgyny Fetish & Frosting

Joulun kunniaksi otin hiukan kulta-punaisen teeman käyttöön. Jos aikaa olisi ollut enemmän olisin saanut huuletkin mätsättyä paremmin (kuten tähän Nyxin Metallic Matte -punaan johon ihastuin), mutta OK tällä BareMineralsin kiillollakin.

Jeffree Star Cosmetics Androgyny Fetish & FrostingJeffree Star Cosmetics Androgyny Fetish & Frosting

Silmämeikkiin itsessään käytin ainoastaan Jeffree Star Cosmeticsin Androgyny -palettia*, joka on hetkisen aikaa joutunut lojumaan laatikossa muiden palettien vallatessa tilaa. Etsin kuitenkin jotakin ihanan violetihtavaa punaista kätköistä josta koko meikki alkoi rakentua ja tästä paletista se löytyi. Tarkempi esittely paletista tässä postauksessa.

Jeffree Star Cosmetics Androgyny Fetish & Frosting

Tälläistä joulumeikkiä tällä kertaa! Oli muuten hauska huomata tuotteista listatessa miten paljon mm. pohjatuotteet sekä tälläiset ”perustuotteetkin” on vaihtuneet viime kerrasta. Yleensä blogiin meikkejä tehdessä pysyn muutamassa vakkarissa.

Muistakaahan myös käydä osallistumassa Bette Boxin 3kk tilausjakson arvontaan sekä ostaa jo Tammikuun boxinne alekoodin kera! Hannamarian joulukalenterin 3. -luukussa, joka on samaan aikaan kosmetiikkabloggaajien joulukalenterin 15. luukku, löytyy ohjeet! Jos joulukuun boxin linja jatkuu myös tammikuussa, niin avot!

Käytetyt tuotteet (linkit vievät postauksiin, *-merkitty tuote on saatu)

Avon MARK Magix Prep and Set -suihke*
Lumene Blur -meikkivoide, sävy 00
MAC Cosmetics Pro Longwear -peiteaine, sävy NC15
Lumene Irtopuuteri
Benefit Hoola Bronzer
NYX Professional Makeup Contour Intuitive, CIPo2 Warm Zone*
Urban Decay All Nighter -viimeistelysuihke

Urban Decay Primer Potion -luomivärinpohjustaja, sävy Original*
Jeffree Star Cosmetics Androgyny -paletti, sävyt Fetish, Frosting & Dominatrix*
Smasbox Always on Gel Liner, sävy Fishnet*
Maybelline Lash Sensational Luscious -ripsiväri*
KIKO Eyebrow Sculpt -kulmakynä, sävy 05
Lumene Nordic Chic Eyebrow Fixing Gel, sävy Transparent

Toivotaan tosiaan tästä helpottaa flunssa, sillä Lontoon reissu on reilu viikon takana ja flunssa kuulema on viruspohjainen, joten eipä sitä oikeen muuta voi parantamiseksi tehdä kuin levätä ja vetää buranaa nassuun.

Onko teillä jotain tiettyä jota haluatte kuulla meidän Lontoo -reissusta?