Hae
Hannamaria

Suosikkipaikat ostaa kosmetiikkaa

Postaus sisältää mainoslinkkejä

Mulla on muutama tietty paikka, joista rakastan ostaa kosmetiikkaa ja joista suurimman osan hankinnoista teenkin. Jokaisessa on omat parhaat puolensa, joiden vuoksi niitä on tullut vuosia kulutettua ja jonka vuoksi ne pysyvät edelleen mun listalla todella korkealla sijalla. Jokainen mun suosikkipaikoista ostaa kosmetiikkaa muuten (tällä hetkellä) EU:n sisällä, joten tulleista yms ei tarvitse huolehtia!

Suosikkipaikat ostaa kosmetiikkaa

Kosmetiikan ostamisesta sen verran, että suurimman osan ostan tarpeeseen joko suoraan käyttöön tai materiaaliksi sisällöntuotantoa varten. Saan myös suuren määrän kosmetiikkaa, joka aika-ajoin rajoittaa ostoksiani melko paljonkin. Voinenkin kertoa, että en käytä kosmetiikkaostoksiin läheskään niin paljoa hynää kuin esimerkiksi ei-bloggaava henkilö. Minulle tämä on harrastus, johon kuuluu kuluja (ja joka ilokseni joissain tilanteissa maksaa itsensä takaisinkin). Iso osa ostoksistani sekä saamistani tuotteista joka ei jää käyttöön, menee lähipiirille eteenpäin (eli hyvään tarkoitukseen!).

Suosikkipaikat ostaa kosmetiikkaa

Cocopanda.fi

Ehdottomasti the-paikka hankkia tuotteet melko edullisesti. Heillä on jatkuvasti päällä jokin upea tarjous joka tekee mieli hyödyntään (esimerkiksi Lumenen joulukalenteria sai yhteen vaiheeseen n. 55€ hintaan (nyt reilu 70€) josta mm. oma äitini sen tilasi) ja mikäli ei ole yhtään ylimääräistä, ei kannata mennä shoppailemaan. Tekee varmasti nimittäin tilauksen kun ei vaan voi vastustaa edullisia hintoja. Esimerkiksi juuri Meikkivoidemaanantaissa ollutta Dermacolia saa täältä, samoin Makeup Revolutionin meikkejä. Heiltä löytyy myös ”Vegaaninen” -kategoria, jota arvostan.

Suosikkipaikat ostaa kosmetiikkaa

Lookfantastic.fi

Paikka, josta hankin vähintään mun joulukalenterin. Tätä verkkokauppaa tulee kyllä suosittua mm. Benefitiä tilatessa. Olen erittäin kiinnostunut kyseisen verkkokaupan omasta kauneusboxista sekä heidän julkaisemastaan ja rajoitetun ajan saatavilla olevasta MAC Cosmetics -boxista. LF tarjoaa ajoittaen hyviä tarjouksia sekä pitää sisällään sellaisia merkkejä, joita ei monesta muusta paikasta yhtä helposti ja turvallisesti Suomeen saa.

Suosikkipaikat ostaa kosmetiikkaa

Oletkaunis.fi

Suurin osa teistä varmasti tietää ja tunnistaa Oletkaunis.fi:n verkkokaupan Jeffree Starin tuotteiden vuoksi. Ja no, miksipä ei sillä se on heidän suurin myyntivalttinsa. Kokoelmat tulevat todella ajoissa ja usein ihan muutaman päivän (korkeintaan muutaman viikon) viiveellä verkkokauppaan myyntiin ja se jos mikä meitä miellyttää! Muina merkkeinä joita itse olen kokenut heiltä hyväksi tilata on L.A. Girl, Hermansin suoravärit, Yes to -tuotteet, Eyluren ripset sekä Real Techniquesin siveltimet.

Suosikkipaikat ostaa kosmetiikkaa

Feelunique.com

Täältä(kin) ostan merkkejä joita en Suomeen muuten saa. Lemppareinani ovat mm. Fleur de Force & Eyuren yhteistyötuotteet (etenkin kulmageelisetti), Tanya Burr Cosmeticsin (joka vissiin tällä hetkellä on jonkinlaisella tauolla…?) sekä etenkin First Aid Beautyn -tuotteet (joista Ultra Repair Cream pelasti mun talvi-ihon viime vuonna). Toimitusten kanssa ei ole koskaan ollut mitään ongelmaa ja kerran reklamaation tehneenä voin sanoa senkin menneen sujuvasti; tein reklamaation ja sain uuden tuotteen tilalle eikä rikkinäistä tarvinnut lähettää takaisin.

Suosikkipaikat ostaa kosmetiikkaa

NobeBeauty (ent. BeautyPopUp)

BeautyPopUp on uudelleenbrändännyt itsensä tässä syksyn mittaan ja nykyään he kulkevatkin nimellä Nobe Beauty. Valikoimasta löytyy silti ihana määrä eirlaisia BeautyBlendereitä, Tangle Teezereitä, Makeup Erasereita sekä Kocostaria. Valikoimasta löytyy nykyään myös Briogeo josta mm. Tati on puhunut ihan todella paljon ja kehunut sen maasta taivaisiin. Beauty Outlet on myös tsekkaamisen arvoinen paikka. uperia ja odotankin inolla mihin verkkokauppaa ja koko brändiä nyt viedään!

 

Suosikkipaikat ostaa kosmetiikkaa

BeautyBay

Paikka josta tein viimeisimmän tilauksen. Suomeen toimittaessa toimitusajat saattavat olla useamman viikon joka välillä hillitsee omaa osteluani tästä verkkokaupasta, mutta tänne Brittiosoitteeseen maksoi 2 puntaa seuraavan päivän toimitus ja tilaushan oli perille heti seuraavana päivänä! Valikoima on todella laaja edelleen, vaikka mm. Morphe siirtyy asteittain pois (Morphen paletit on muuten varastontyhjennyksen takia hyvässä alessa!). Merkkeinä vielä silti mm. Stila, Juvia’s Place ja Melt Cosmetics, joita kannattaa pitää silmällä. Myös joulusetit ovat ihania JA Jeffree Star Cosmetics löytyy valikoimista!

Suosikkipaikat ostaa kosmetiikkaa

eleven.fi

Varmasti yksi kauneusbloggaajien suosikkipaikoista tilata tuotteita käyttöön sekä testiin. Tämä on se paikka josta ostan korealaista kosmetiikkaa, ihastelen Foreoita ja joka tätänykyä (ainakin Suomen osalta) on melkoinen lippulaivaverkkokauppa sen suhteen kilpailijoidensa ohella. Heiltä löytyy kuvassakin näkyvä oma joulukalenteri tänä vuonna, jota en itse ole hankkinut mutta joka tuotemerkkiensä perusteella vaikuttaa ihan kuolattavan hyvältä.

——————————

Siinäpä mun suosikkipaikat ostaa kosmetiikkaa! Ps. Black Friday on ihan kulman takana 23.11. ja aion tuttuun tapaan tulla kirjoittamaan mun suositukset teille julkaisten postauksen heti aamusella, joten sitä kannattaa seurailla tarkasti! Kategorioiksi olin ajatellut viime vuoden tapaan muutamaa tärkeintä ja mukaan otan tuotteita, joiden takana voin seisoa ja joita rehellisesti teille suositella. Niin ja joulukuussa on tulossa taas hannamarian oma kolmiluukkuinen joulukalenteri joka maanantai + extraluukku kosmetiikkabloggaajien kanssa!

Mistä paikoista te ostatte kosmetiikkanne?

10 x Lokakuun arki- ja reissujuttuja Englannista opiskelijavaihdosta

Vimeisen parin kolmen viikon aikan on tapahtunut ihan hirveästi ja vaikka Instagramin tarinoita seuraavat tyypit näistä varmasti tietääkin, haluan tuoda nämä myös esillä tänne blogin pariin! Jos vielä mun Insta ei ole hallussa, kannattaa @hannamariaw pistää seurantaa pysyäksesi entistä enemmän ajan tasalla! Ohessa kuitenkin kuvien kera mun matkailuista, arjesta sekä opiskeluista täällä Englannissa!

London Eye lontooNotting Hill Portobello Market

1.  Reissu Lontooseen 19.-21. Lokakuuta! Kirjoittelin tästä ihan oman postauksensa, mutta ai että miten ihana olikin päästä tuohon kaupunkiin jälleen. Tämä oli nyt mun kolmas reissu kyseiseen paikkaan (ja tajusin postausta tehdessä että jokainen reissu on ajoittunut syksyyn / talveen). Vielä jäi nähtävää ja voin paljastaa, että tulen käymään vielä ennen lähtöä Suomeen Londonissa uudelleen.

2. Flunssa meinasi nujertaa meikäläisen. Olin alkukuun ihan samperinmoisessa flunssassa, täällä tunnettuna nimityksellä Freshers Flu (eli koulunaloitusflunssa jeij). Ja koska olen outo enkä harrasta kuumeilua, kesti tuo flunssa sellaisen 3-4 viikkoa ennen paranemistaan. Onneksi olo on viimein parempi ja olen jopa pääsy urheiluun käsiksi! Fiilis oli tälläinen tasan yhden päivän ja tänään 7.11. kävin lääkärillä saaden antibioottikuurin postkiontelon tulehdukseen. Joskohan tämä tästä!

3.  Työharjoittelujuttuja olen vienyt jonkin verran eteenpäin. Mulla on tällä hetkellä yksi haastattelu kalenterissa seuraavalle päivälle Suomeen saapumisesta ja niin toivon että tuon paikan kanssa tärppää. Olen aloittanut harjoittelupaikan hakemisen jo kesällä, mutta markkinoinnin ja brändinhallinnan parista palkallinen harjoittelupaikka meinaa olla kiven alla (vaikka kokemusta löytyy ja olisin mielestäni yritykselle ennemmin resurssi jolla tehdä tulosta kuin harjoittelija jota opettaa nollasta). Noh, ei saa masentua vaan kohti uusia pettymyksiä (huomatkaa sarkasmi).

4. Harry Potter -aiheinen päiväreissu 14.10. tuli heitettyä! Meinasin kirjoittaa että tästähän on jo videokin tehty mutta kappas vain ei olekaan! Se on kuitenkin tulossa tämän viikon sunnuntaina, joten kannattaa sekin tsiikailla vielä tarkemmin. Reissu oli kuitenkin Nottingham City Lifen järjestämä ja kävimme suosituilla paikoilla joissa Harry Potter -elokuvia on kuvattu (etenkin 1-2 -elokuvia). Reissu kokonaisuudessaan oli kyllä kiva, vaikka päivä oli pitkä ja hiukan tiukka aikataulultaan.

5. Kosmetiikkaa on täällä saatavilla ihan hirveä määrä ja monessa hintaluokassa. Tämän jo osaltaan tiesinkin, mutta kyllä se silti joka kerta ihan markettiinkin mennessä yllättää. Jotkin tuotteet ovat täällä sellaisia mitä ei Suomessa osannut edes kaivata, osaa tuotteista taas kaipaan Suomesta (mm. edullinen Lumene, täältä jos ostaisi olisi se lähes kaksinkertainen hinnaltaan sekä korealainen kosmetiikka joka ei ole täällä niin iso juttu). Brändejä on myös ihan hirveä määrä ja suuri osa vielä sellaisia joista en ole koskaan kuullutkaan!

6. Kaipaan Suomesta yllättävän paljon pieniä juttuja joita en todellakaan osannut kaivata. Fazerin sininen, oikea ruisleipä, oma koti ja etenkin se ettei jatkuvasti tule konflikteja kulttuurin kanssa. Täällä olo on varmasti helpompaa kuin monessa muussa paikassa sillä kulttuuri on edes jokseenkin samanlaista, mutta etenkin kursseilla huomaa hyvin sen miten olet ainut vaihtari joukossa – muut tietävät brittibrändit, niiden historian ja vastaavan, itse kun istut tunnilla yrittäen samalla opiskella mm. Guy Fawkes -päivästä, Poppy Ribbonista ja hyväntekeväisyysjärjestöistä. Jepulista.

7. Tiputin yhden opiskelukurssin pois päiväjärjestyksestä. PARAS päätökseni ikinä. Kyseessä oli Markkinointitutkimuksen kurssi, joka sai aikaan ihan hirveän määrän ressiä. Periaatteessa tuota asiaa tehtiin koko viime kevät brändikärjen porukan kanssa ja silloin se tehtiin oikealle yritykselle alusta loppuun asti. Nyt kyseessä olisi ollut hyväntekeväisyysyhdistys, tutkimuksesta ei olisi saanut tehdä validia ja kukaan ei olisi siitä hyötynyt (en edes minä, sillä teoria on jo halussa aikasta hyvin). Lisäksi kaikki olisi ollut englanniksi, joka hankaloitti asiaa vielä entisestään. Koska en kurssia tarvinnut, oli siitä erittäin hyvä päästää irti. Sain myös yhden tämän syksyn verkkokursseista jo pakettiin, jeij!

8. Budjetti on koitettu pitää kurissa, mutta etenkin kosmetiikan osalta se on lähtenyt välillä lapasesta. Otin käyttöön taas Pivo -apin josta näkee mihin on massit menneet kuun aikana. Noh voin kertoa että kosmetiikka- (sekä matkailu-) -kategoriat ovat aika suuret! Mutta hei, harrastus on harrastus ja matkailu nyt vaan on pakollista kun on tänne asti tullut. Aika paljon on mennyt myös ns. kotijuttuihin, eli mm. uuteen paistinpannuun, lautaseen ja muuhun vastaavaan. Niin ja budjettia vielä heittää se, että olen ollut Matkustaminen -kategorian juttuissa se joka maksaa kolmen tyypin liput kortilla ja muut antavat sitten käteisenä rahat takaisin.

9. Perjantaina 26.10. juhlittiin Halloweenia! Moni juhli kyseistä juhlaa ilmeisesti myös viikolla sekä viimeviikonloppuna, mutta itse koen että juhlaa pitää juhlia aina lokakuun puolella. Viikolla taasen ei kinosta hirveästi lähteä juhlimaan, sillä etenkin torstaisin on sellaisen kurssin seminaarit heti aamuysiltä ettei niitä halua missata – muuten jää todella helposti ikävästi jälkeen.

10. Mietin että kuinka viettäisi uudenvuoden & loppuajan Tammikuusta. Vaihtoehdot ovat todella auki tällä hetkellä ja pyrin saamaan tuon yhden ainoan tenttini tehtyä Suomessa tammikuun lopussa joka tarkoittaisi sitä, että voisin uuden vuoden viettää täällä Nottinghamissa juhlien kavereiden kanssa, jonka jälkeen pakata kimpsut ja kampsut suunnaten  joskus 6-7.1. takaisin Suomeen opiskelemaan, töihin ja valmistautumaan mahdolliseen harjoittelun alkuun (jos sellainen nyt itselleni suodaan).

———————————-

Lokakuu oli tosiaan ensimmäinen kokonainen kuukausi jonka täällä vietin. Kokonaisia kuukausia on vielä marraskuu, joka todennäköisesti jää viimeiseksi kokonaiseksi; tulen jouluksi tosiaan takaisin Suomeen ja kuten kerroin, on vuodenvaihteen jälkeinen aika epävarmaa.

Millainen oli teidän lokakuu?