Hae
Hannamaria
Kaupallinen yhteistyö

Joulukalenterin luukku 2. Bette Box arvonta + alekoodi

Kaupallinen yhteistyö: Bette Box
*Sisältää mainoslinkkejä

Toinen luukku mun kolme + yksi-luukkuisessa kalenterissa pitää sisällään Bette Box -arvonnan sekä alekoodin! Bette Box on brändi, joka on näkynyt jo pitkäaikaisesti tässä blogissa ja jonka kanssa olen upeasti päässyt tekemään yhteistyötä aikaisemminkin.

hannamaria Bette Box

Bette Box oli upeasti osa mun viime vuoden joulukalenteria ja vuosi 2017 oli siitäkin erityinen, että pääsin sen Lokakuun bloggaajaboxiin mukaan! Brändi on kulkenut mukana jo ennen uudelleenbrändäystään parin vuoden takaa ja olenkin iloinen että mukana on näin pitkäaikainen yhteistyökumppani!

Tammikuussa tosiaan jatketaan ihanilla boxeilla ja boxien esittelytkin palaavat tähän blogiin syksyn tauon jälkeen. Ollessani vaihdossa nimittäin pyysin taukoa pressipaketeista, sillä toimituksessa ulkomaille ei ole mittään järkeä omalle kohdalle (ja Bette Boxia ei taida edes saada toimitettuna ulkomaille).

hannamaria Bette Box

Ihanana arvontapalkintona on tänä vuonna kolmen kuukauden tilausjakso yhdelle onnekkaalle ja tämähän alkaa heti Tammikuun boxista, joten voittaja pääsee heti Bette Boxin makuun, ai että! Tammikuussa myös tämä boxi ilmeisesti hiukan onnistuu ja mukana on tulevana vuonna jälleen uusia brändejä sekä tuotteita.

Viime vuoden tapaan jaossa on myös alekoodi tilauksiin mikäli arpaonni arveluttaa! Koodilla HANNAMARIA18 saat alennusta 5€ verran kaikista tilauksista! Etu koskee jatkuvan tilauksen ensimmäistä kuukautta tai määräaikaisen tilauksen kokonaissummaa, myös lahjatilauksia. Koodi on voimassa 31.12.2017 asti (eli koko joulukuun!). Tästä vielä varmuuden vuoksi joululahjat tilaukseen niin iloa riittää ensi vuodellekin!

Bette Box -arvonnan osallistumisohjeet

  • Yksi ääni: jätä kommenttiin vastaus kysymykseen ‘Mikä oli sun suosikkijuttu hannamarian (eli mun) somekanavissa tänä vuonna?’ sähköpostisi kera, jotta voin olla sinuun yhteydessä! (Sähköpostisi näkyy vain minulle kun jätät sen sille tarkoitettuun kenttään.)
  • + yksi lisä-ääni kun seuraat blogiani Instagramissa
  • + yksi lisä-ääni kun seuraat Youtube -kanavaani
  • + yksi lisä-ääni kun seuraat Facebookissa

Jätä kommenttiin myös vastaus mikäli seuraat sosiaalisen median kanavissa, jotta tiedän tarkastaa tämän. Osallistumisaikaa on tulevaan sunnuntaihin 16.12. klo 23.59 asti.

Lisätiedot GDPR:n vuoksi: Arvontaan osallistuminen on vapaaehtoista. Sähköposti vaaditaan kommentin yhteyteen sille varatulle riville, jotta voin olla voittajaan yhteydessä. Näin annat minulle oikeuden käyttää tuota sähköpostia lisätietojen (kuten osoitteen) pyytämiseen, joka tulee olemaan sen ainoa käyttötarkoitus. Kommentoimalla hyväksyt sen, että nimimerkkisi sekä antamasi lisätiedot tulevat säilymään kommenttikentässä. Mikäli haluat kommenttisi poistettavaksi, tulee sinun vastata laittamaasi kommenttiin ja pyytää kommentin (jonka kautta yhteystietojesi) poistoa sivultani. Kommentit säilytetään toistaiseksi. Arvonta suoritetaan lappuäänestyksellä osallistumisajan päätyttyä ja voittajaan ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti.

Onnea arvontaan!

71 kommenttia

  1. Jenna kirjoitti:

    Itseasiassa viimeisin juttu stressin vaikutuksista hiuksiin osui ja kolahti! Itselleni nimittäin taisi stressaavan syksyn aikana käydä samoin mutta onneksi tilanne on korjautumaan päin!

  2. Miia kirjoitti:

    Kaikki tuote-esittelyt on suosikkejani, mieleen on jäänyt bloggaus jossa esittelet kolme Lumenen meikkivoidetta. Teen monesti ostopäätöksiä tällaisten esittelyiden perusteella 🙂

  3. Susanna Posti kirjoitti:

    Itseäni kiinnostavat kaikki meikkijutut. Varsinkin jos on kokeillut jotain jne.

  4. manna kirjoitti:

    Tuote esittelyt kiinnostavat aina, koska valinnanvaraa on niin paljon ja toisten kokemukset ovat hyödyllisiä kuulla.

  5. Anniina Lång kirjoitti:

    Meikkivoide-esittely. Se on mulle tärkein kun en käytä juuri muuta. Seuraan ig kautta nimimerkillä anniinalang

  6. Kaisa kirjoitti:

    Unboxing videot ovat olleet mielenkiintoisia, ja varsinkin instastoreja kiva seurailla 🙂
    Seuraan kaikissa, eli mukana neljällä arvalla.

  7. NiinaR kirjoitti:

    Tuote-esittelyt kiinnostaa aina. Seuraan ig:ssa.

  8. Ansku kirjoitti:

    Tuote esittelyt on aina mielenkiintoisia.

  9. Minna kirjoitti:

    Seuraan instassa ja tubessa 🙂 Tykkään tuote esittelyistä!

  10. Helena kirjoitti:

    Tuote-esittelyt, Bette boxin esittely ja meikkipostaukset 🙂

  11. nina jokelainen kirjoitti:

    3 arpaa, Stressi ja hiukset juttu osui ja upposi.

  12. Tarja kirjoitti:

    Tuote-esittelyt kiinnostavat. 2 arpaa.

  13. tiiu kirjoitti:

    Kun stressi vaikuttaa hiustenlähtöön. Ja ihan siksi että myös itselläni on tällähetkellä hiukset ohentuneet ja kampaajani mukaan myös heikot latvoista. Kampaan myös jää hiuksia enemmän kuin aikoihin. Syytän itsekin tästä stressiä jota on ollut viimeiset pari vuotta ihan kunnolla. Ja minun hiukset ei koskaan edes ole olleet paksut tai runsaat ihan normaalitilanteessakaan joten ei tarvisisi kyllä tilanteen yhtään huonontua.

  14. Jenna kirjoitti:

    Mä oon tykänny eniten matkailuaiheista-jutuistasi.

  15. Elisa kirjoitti:

    Bette Box-esittelyt ja tuote-esittelyt ovat parhaita. Mukana 3 arvalla.

  16. KaroliinA kirjoitti:

    Stressi ja hiukset!
    Seuraan ig ja fb🤩

  17. Heli kirjoitti:

    Tuote-esittelyt 🙂
    Mukana neljällä arvalla

  18. Henna73 kirjoitti:

    VIDEO: Vaatekaapin suursiivous. Mukaan 4 arvalla

  19. Jonna kirjoitti:

    Tuote-esittelyt ja vaihtoon liittyvät postaukset.

    Mukana kahdella arvalla.

  20. Laura K kirjoitti:

    Tykkään videoista ja edullisen kosmetiikan esittelyistä 🙂 Mukana 2 arvalla, koska seuraan sinua myös Facebookissa. Yhteystietojani saa käyttä arvonnassa.

  21. Jessica kirjoitti:

    Meikkipostaukset! Seuraan instassa ja facessa:)

  22. Jessica kirjoitti:

    Meikkipostaukset! Seuraan instassa ja facessa:)!

  23. Jonteere kirjoitti:

    Tuote-esittelyt ja kaikki muutkin… 😀
    Seuraan Kg ja face

  24. Rose kirjoitti:

    Bette box -esittelyt ovat olleet kivoja! Myös muita tuote-esittelyjä luen mielelläni.

  25. Jade Unkuri kirjoitti:

    Hiustenvärjäysjuttu (ainakin instassa oli kuva väreistä) oli mielenkiintoinen, koska olen itsekin harkinnut lilaa väriä. Samoin korealaiseen kosmetiikkaan liittyvät jutut.
    Mukaan 4 arvalla 🙂

  26. Kirsi S. kirjoitti:

    Toimiva yksiö oli kiinnostava juttu, joka jäi mieleen. Seuraan fb:ssa.

  27. Kukka kirjoitti:

    Mun suosikkijuttu tältä vuodelta oli ”Syksyn viikonloppureissu Lontooseen”.

    Kiva lukea muiden kokemuksia kyseisestä kaupungista ja saada itse mahdollisia ideoita tulevia matkoja varten 🙂

  28. Tuija H. kirjoitti:

    Suosikkini oli Lontoon-juttu, siinä oli kivat kuvat ja hyvä reissufiilis ❤
    Kolmella arvalla mukana, seuraan instassa ja fb:ssa.

  29. MarjaKoo kirjoitti:

    Seuraan kaikissa kanavissa, eli neljällä mukana 🙂
    Tuote-esittelyt kiinnostaa aina. Ja stressin ja hiustenlähdön probleemaa pohdin omalla kohdallanikin juttua lukiessa.

  30. Jossu kirjoitti:

    Tuote-esittelyt on parhaita! Kiitos niistä!

  31. Johanna kirjoitti:

    Stressi ja hiustenlähtö! Näköjään moni muukin on kiinnostunut tuosta :O Kahdella mukana

  32. Reija kirjoitti:

    Tää joulukalenteri 🙂 ja seuraan fb ja insta

  33. marsa kirjoitti:

    youtube 🙂

  34. Sari P kirjoitti:

    Tuote-esittelyt oli ykköset ja toki nämä ihanat joulunalusjutut <3

  35. Jessica kirjoitti:

    Meikkijutut 🙂 seuraan instas ja facessa

  36. Roosa kirjoitti:

    Kaikki meikki jutut ja unboxaus videot ja se on mahtavaa kun oot sun videoissa aina niin pirteä ja positiivinen ✌️😍

  37. Hanna kirjoitti:

    Kauneusboksien esittelyt on parhaita! Seuraan instassa🙂

  38. tainav kirjoitti:

    3 arvalla mukana:) Meikkipostaukset

  39. Eve_ kirjoitti:

    Stressin vaikutus hiustenlähtöön jäi erityisesti mieleeni. Seuraan youtubessa 🙂 Eli kahdella äänellä mukana 🙂

  40. Maire-täti kirjoitti:

    Tuote-esittelyistä saa aina vinkkejä omiin hankintoihin!

  41. Maija / Kivipuuteri-blogi kirjoitti:

    Vaihtovuoteen liittyvät jutut ovat kiinnostaneet kosmetiikkaesittelyjen ohella. Kaksi arpaa, seuraan instassa 🙂

  42. Marjo kirjoitti:

    Suosikkijuttuni oli viikonloppu Lontoossa. Tuote-esittelyt kiinnostavat muuten eniten

  43. Hanna Kooo kirjoitti:

    Kaikkien boksien esittelyt kiinnostaa. 🙂

  44. Lusa kirjoitti:

    Kiinnostavin juttu, tai emmä tiedä, kivoin? oli ehkä toi vaatekaapin suursiivous -video, inspiroi itsenkin tyhjentämään oman kaapin 😀
    Seuraan youtubessa omalla nimellä, nimi löytyy sähköpostiosoitteesta

  45. ansu kirjoitti:

    Kaikki opiskelijavaihtojutut. Haluaisin joskus itsekkin päästä käymään Englannissa. Mukaan yhdellä.

  46. Nea kirjoitti:

    Suosikkijuttujani oli ehdottomasti kosmetiikan sekä meikkituotteiden esittely, kuten esimerkiksi Diorin hajuveden esittelypostaus.

  47. Kaura kirjoitti:

    Tuote-esittelyt kiinnostavat kovasti. Sun matkapostaukset esim. Lontoosta on suosikki. 🙂 Yhdellä mukana.

  48. Minna kirjoitti:

    Hmmm vaikea kyllä sanoa et mikä ois ollu paras juttu, mutta kaikki meikkiesittely ja kauneusboxi -videot on ollu parhaita 😍👌🏼 Ja tykkäsin tosi paljon Englannin opiskelijavaihto -jutuista myös 😊👍🏼 Ja seuraan kaikilla kanavilla, elikkäs kolmella arvalla mukana 🤩

  49. piitu kirjoitti:

    Tuotetestausket ja esittelyt on kiinnostavimpia..

  50. anna s. kirjoitti:

    Uutuustuotteiden esittelyt ovat aina hyviä 🙂

  51. sarita kirjoitti:

    Lontoo-jutut. Voi kun pääsisi itsekkin käymään!

  52. Ellen kirjoitti:

    3 arvalla mukana (instagram ja youtube). Opiskelijavaihtoa koskevat jutut ovat olleet mielestäni kivoimpia.

  53. Siiru kirjoitti:

    Vaihtojutut ovat olleet kivaa vaihtelua kauneuspostauksille!

  54. minttu47 kirjoitti:

    Tuote-esittelyt, erityisesti meikkivoide.

  55. Henna Holappa kirjoitti:

    Tuote-esittelyt, testaukset ovat suosikkejani, varsinkin meikkivoide koska on aika vaikea löytää se omalle iholle sopiva ja vanha tuttu meikkivoide saatetaan lopettaa markkinoilta niin sitäpä on hukassa jonkin aikaa ennen kuin löytyy taas oikea.

  56. Emilia kirjoitti:

    Päällimmäiseksi ja suosikiksi jäi varmaan se Lontoo-postaus ja sitten muutenkin kaikki vaihtopostaukset!
    Seuraan instagramissa ja youtubessa 🙂

  57. Hiisukas kirjoitti:

    Arki- ja reissujutut esim. Lontoo, jos yksi pitää valita.

  58. Saana kirjoitti:

    Tuote-esittelyt on ehdottomasti suosikkeja! Ei voi kaikkia kiinnostavia tuotteita ostaa itse testiin, niin sun blogim kautta pääsee vähän kuin itse kokeilemaan 🙂

  59. Niina kirjoitti:

    Vaihtojutut on ollut mielenkiintoisia lukea,ja tuote-arvostelut tietysti myös!

  60. henriikkav kirjoitti:

    Mun lemppareimmat jutut sulta koskee ihonhoitoa ja jos se liippaa läheltäkään K-beautyä, niin oon ihan liekeissä! Mutta rehellisyyden nimissä ehkä eniten tänä vuonna sun blogista on jäänyt mieleen ero, sen seuraukset ja vaihtoon lähtö.. Joka sekin on kiva, että uskallat kertoa blogissa myös henk.koht. asioita, saa enemmän tarttumapintaa blogiin. Stressin vaikutus hiuksiin herätti viimeisimpänä, koska oon kärsinyt samoista oireista itsekin tänä syksynä..

  61. Mari V kirjoitti:

    Tuote-esittelyt ja bette box jutut kiinnostavat eniten 🙂 Mukaan arvontaa 2 arvalla.

  62. Marikki kirjoitti:

    Mieleenpainuvin juttu on videot ylipäänsä. On aina jännää nähdä blogikuvista tutun henkilön eleet ja kuulla ääni. Mutta jos pitää mainita joku tietty juttu, niin opiskelijavaihtoprosessista oli mielenkiintoista kuulla. Seuraan kaikissa somekanavissa.

  63. hilkka kirjoitti:

    Uusien tuotteiden esitteyt, varsinkin luonnonkosmetiikka kiinnostaa 🙂 Mukana kolmella arvalla, seuraan facebookissa ja youtubessa 🙂

  64. Jonna kirjoitti:

    Tuotteiden testaukset kiinnostaa 🙂

  65. Ella kirjoitti:

    Tuote-esittelyt

  66. Donja kirjoitti:

    opiskelijavaihtoon liittyvät jutut

  67. Anne B. kirjoitti:

    Tuote-esittelyt.

  68. Sandi Österlund kirjoitti:

    kaikki tuotetestautukset huippujänniä:)
    seuraan fb ja insta
    sandi.osterlund@gmail.com /saat käyttää tietojani yhteystietojen hankkimiseen ja arvonnan tulosten käyttämiseen

  69. Noora kirjoitti:

    Parasta on sellaiset postaukset missä on itselle uusia tuotteita/brändejä. Niistä saa uusia kivoja vinkkejä 🙂 pidän tavastasi myös kirjoittaa ja tehdä somesisältöä. Ei aina samnalaista kuin muilla eli pelkkää +++

    Ja ehdottomasti seurannassa myös instassa

  70. Johanna kirjoitti:

    Stressin vaikutus hiuksiin.

  71. Nakkikastike kirjoitti:

    Nyt parhaiten on mielessä sun vaihtojutut. Seuraan kaikissa kanavissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *