Hae
Hannamaria

Tuoksutorstai: Burberry Her EdP

*Sisältää mainoslinkkejä

Virallinen tämän kesän kesätuoksuni, Burberry Her EdP, on kulkenut matkassani nyt parit reissut, ollut käytössä lähes päivittäin ja kerännyt kehuja useampaan otteeseen. Mulla vaihtelee tuoksumaku kausittain ja näköjään tänä kesänä sitruksen sijaan olen hurahtanut tähän hiukan marjaisempaan ja todella erilaiseen tuoksuun.

TUOKSUTORSTAISSA sukelletaan tuoksujen maailmaan ja kohelletaan nuottien kanssa tutustuen milloin millaiseenkin tuoksuun. Klassikot, uudet tulokkaat ja villaisella painetut hajuvedet pääsevät framille esittelyjen ja arvioiden kera.

Burberry Her EdP

Brändi – Burberry

Burberry on alun perin brittiläinen muotitalo, jonka ehkä ikonisimpia vaatteita ovat vaaleat trenssitakit. 21 -vuotias Thomas Burberry perusti merkin Lontooseen vuonna 1856 ja pian se olikin tunnettu ulkovaatetuksestaan. Vuosien mittaan ikoninen trenssitakki sekä Burberry-kuosi etenkin huiveissa ovat jääneet monien mieleen. Interbrand asetti Burberry brändinä sijalle 94 pitäen sitä hiukan auki viiden miljoonan arvoisena (brändin huippuarvio heidän mukaansa oli vuonna 2015 n. 6milj€).

Kosmetiikka ja etenkin hajuvedet ovat uudistuneet viimeisen vuoden aikana suuresti. Aiemmin julkaistuja hajuvesiä jää pois uusien tullessa tilalle, kuten niin monella muullakin brändillä. Ensimmäinen hajuvesi on merkille ilmestynyt vasta 1981, joten hajuvesitalona merkki ei ole hirveän vanha (toki jos verrataan Tiffanyyn, joka toi ensimmäisen hajuvetensä markkinoille vasta 2018, on tämä jo kokenut brändi). Yhteensä erilaisia tuoksuja on ollut yli 80. Merkillä on joitakin kausituoksuja ollut, mutta nyt niitä ei ole lähiaikoina nähty.

Burberry Her EdP

Tuoksun tarina –

Lokakuussa 2018 julkistettu Burberry Her EdP on brändin uusi ”tukipilarituoksu” ja on ensimmäinen tuoksu brändin uudella logolla. Tämä tuoksu on tehty heille, jotka tuntevat vetoa Lontoon sykkeeseen ja tuntevat olevansa aidosti Lontoolaisia; rohkeita, seikkailunhaluisia ja täynnä elämää. 

Tuoksun on kehittänyt Francis Kurkdjian ja sen mainoskasvona on esiintynyt Cara Delavigne edustaen hänen kotikaupunkiaan, Lontoota. Tämä jos mikä on aito ”signature” -tuoksu, sillä tuoksun tietäessään, sen tunnistaa jätetystä tuoksumuistosta.

Burberry Her EdP

Nuotit ja kestävyys

Latvatuoksussa esiintyy vadelmaa, mansikkaa, mustaherukkaa, viinirypäleitä, sitruunaa sekä mandariinia, joista omaan nenääni eniten tuoksuu vadelman sekä mustaherukan yhdistelmä. Sydäntuoksu on jasmiinia sekä orvokkia, pohjatuoksu puisia nuotteja, amberia, patsulia, myskiä, vaniljaa ja kasmiria.

Kyseessä on EdP, eli Eau de Parfum -tuoksu, jolloin tuote sisältää enintään n. 15% tuoksuöljyä ja pysyy iholla n. 2-4 tuntia riippuen olosuhteista (tämä tuoksu kestää itselläni sellaisen kolmisen tuntia vahvana, jonka jälkeen se on haihtunut melko huomaamattomaksi). VINKKI: Pidennä tuoksun kestoa levittämällä sitä hiukan hiuksiin ja vaatteisiin!

Burberry Her EdP

Kokonaisuus

Miellän tämän itse ympärivuotiseen päiväkäyttöön ja koen sen olevan hiukan ns. ”puuterinen” tuoksu, joka mukautuu omaani sekä yllättäen myös parin ystäväni ihoon todella kauniisti. Minulla tämä lämpiää jonkin verran, jolloin etenkin mustaherukka ja vadelma pääsevät entisestään esiin – toisenlaisen pH:n omaavalla äidilläni tässä erottuu paremmin mansikka sekä vanilja.

Olen tästä saanut parit kehut sitä minulla ollessa käytössä, joten ei kai voi kuin itse jatkaa samalla linjalla. On sitäpaitsi ihana kun tuoksun kuvaus osuu omaan mielikuvaan itsestä noinkin napakasti jatkuen pullon muotokielen ja pakkauksen kautta yhdeksi sopivaksi kokonaisuudeksi.

Myytävät koot ja ostopaikat

Suomessa suurimmasta osaa kivijaloista löytyy koot 30ml (n. 65€) ja 50ml (n. 85€), mutta saatavilla on myös 100ml (n. 119€) kokoa esimerkiksi *Nordicfeelin verkkokaupasta. *KICKS.fi- & *Bangerhead.fi -verkkokaupat (jälkimmäisessä se on muuten hyvässä alessa tätä postausta julkaistessa!). Oman 50ml kappaleeni ostin talvella Sokoksen poistoista, sillä Jyväskylän valikoimiin jäi vain 30ml.

Tänä vuonna julkaistiin myös kukkaisempi ja kevyempi versio tästä tuoksusta, nimeltään *Burberry Her Blossom EdT. Tuokin on mieleeni ja olen sitä useamman kappaleen erinäisille asiakkaille myynyt, mutta mielestäni se on hiukan liian perinteinen kukkaistuoksu päästäkseen Tuoksutorstaihin asti esittelyyn.

Onko teillä kesäsuosikkia hajuvesistä?

Mini-roadtrip Etelä-Suomessa

Muistatteko mun Summer Bucket Listin jonka tein ennen kesän alkua? Olen tuota toteuttanut melko ahkerasti nyt tässä parisen kuukautta ja yksi niistä oli jonkinmoinen Roadtrip.

Lähdin reissuun ystäväni Katrin kanssa sillä ajatuksella, että suunnitellaan mennessä. Olin toki etukäteen katsonut jo muutamat paikat joissa haluan ehdottomasti vierailla ja koska oltiin tehokkaita, oltiin reissussa vain keskiviikosta perjantaihin.

Keskiviikon kiertoajelu

Keskiviikkoaamuna lähdettiin kahdeksan maita ajelemaan ja sen päivänä aikana ajettiin Kouvolan tietöiden kautta Zsarin Outlet Villageen ja siitä Porvooseen. Jos menette Zsarin outletkylään, varautukaa pikemminkin ostoskatuun.  Jos Etelä-Suomessa ei ole muuta reissukohdetta, ei kannata vain tämän takia lähteä. Alet oli hyviä ja merkit pääosin kiinnostavia, mutta odotin isompaa kokonaisuutta käytetyn ”Village” -termin vuoksi. Löysin silti hyvät Adidaksen tennarit edullisesti!

Meillä oli tosiaan varattuna vain ensimmäisen yön majoitus Haikon kartanosta ke-to -välille. Tai no, koska varattiin majoituspalvelun kautta myytiin se kartanon kuvilla mutta yötä olimme Spa & Congress Centerin puolella. Aamupala oli todella hyvä ja huonekin perus OK hotellihuone.

Verkossa olleen tiedon mukaan keväällä avautuneen englantilaistyylisen pubin piti olla auki, mutta juuri tuona meidän iltana se oli kiinni. Oltiin pikkuisen harmissaan sillä odotettiin että saadaan siellä hetki rentoutua! Hintaan kuuluneen Span puolella ei käyty ollenkaan, itseäni ei niin vedessä lilluminen kiinnosta.

Torstain sompailut

Torstai-aamuna lähdettiin aamupalan jälkeen kohti Vanhaa Porvoota. Olen tuolla käynyt useammankin kerran ja aina se on yhtä ihana. Käytiin mm. Pirunportailla, Bypias -liikkeessä (jollainen löytyy muuten nykyään Mäki-Matista täällä Jyväskylässä) ja nautittiin jäätelöt ihanasta Vanhan Porvoon jäätelötehtaan kärrystä (suosittelen!). Kahvilla käytiin juuri ennen lähtöä upeassa Porvoon Paahtimossa, kannattaa käydä.

Tuosta ajoimme Fiskarsin kylään Fiskariin. Olen paikasta ennenkin kuullut ja halunnut käydä, mutta nyt sain erityisen syyn tajutessa että Kuura Cider pitää majapaikkaansa tuolla. Lähdin heidän Olutsatamassakin olleen Normanni -siiderin perässä paikalle,  mutta tuota ei enää myyntiin asti valmisteta! Harmi oli suuri, mutta löysin muuta ostettavaa ja erikoisempaa namijuomaa. Heidän Baski -siiderinsä muuten tarjoillaan terassille juotavaksi oikealla näkyvään tapaan!

Fiskarsin kylässä käytiin myös Fiskarsin panimolla, jossa myyjä muisti meikäläisen violetit kulmakarvat Olutsatamasta! Menin vähän hämilleen mutta oli oikein sympaattista kun muisti! Ostin tuolta itselleni venhäolutta ja tuliaiseksi siideriä sekä stouttia. Kulman takaa löytyy myös Ägräs Distilleryn ”Täg room” eli pubi-/baarihuone terasseineen, josta ostin itselleni mukaan vielä Nokkoslonkeron.

Syömässä käytiin  Kuparipaja-ravintolassa jonka ruokalista on pieni, mutta josta löytyy jokaiseen makuun jotakin (vegaaneille myös). Syötiin molemmat paikan suositut Härkäburgerit, jotka oli kyllä todella, todella hyvät. Oli myös ihana, että valikoimassa oli lähes ainoastaan paikallisten pienpanimoiden juomia (perus-valikoiman lisäksi) ja itse nappasinkin maistettavaksi Kuura Ciderin melko uuden juoman, Saiderin. Nam!

Tuosta jatkettiin yöksi Turun keskustaan Scandiciin (jos kerta saan itse etsiä ja päättää majoituksen niin sillon mennään hotelliin!). Oltiin erillisen varaussivuston kautta varattu olevinaan Twin -huone, mutta se olikin kääntynyt jostain syystä Queen-sängyllä varustetuksi huoneeksi jota ei voitu vaihtaa twin-huoneeseen täyteen buukatun hotellin vuoksi. Saatiin tuosta kuitenkin skumpat aulan baarista hyvitykseksi ja päästiin jatkamaan iltaa.

Käytiin mm. juuri Sokos Hotel Wiklundin yläkertaan avatussa Walo-kattobaarissa lasillisella. Paikka on kyllä melko hintava ja todella suosittu, mutta näkymä oli kyllä sen arvoinen. Kun lähdettiin, oli alakerrassa jonoa hissille ja baariin. Tuosta kuljettiin kaupan kautta sitten takaisin hotellille viettämään iltaa (lue, suoraan nukkumaan).

Perjantain paluu

Aamu startattiin jälleen kerran aamupalalla. Oli oikein hyvä aamupala, mutta ihmettelen edelleen miten joissakin hotelleissa perus maidonkin merkintä siitä onko se laktoositonta vai ei, on niin vaikeaa. Suurin osa oli kyllä merkitty hyvin ja mm. gluteenittomalle ruokavaliolle oli erillinen osa aamupalahuoneessa jottei kontaminaatiota varmasti pääsisi tapahtumaan. Kahvi oli aivan kauheaa konekahvia, hyih.

Mulla ei Turussa ollut sinänsä mitään minkä olisin itse halunnut nähdä, joten kierrettiin vain pikaisesti Hansakortteli lävitse ja jatkettiin siitä Aurajoen rantaan kävelemään Katrin toiveesta. Paikalla oli nyt myös Kansainväliset markkinat, jotka tulevat Jyväskyläänkin jossain vaiheessa kesää. Poikkesin myös Granitissa ja ihastuin tuohon sisustuskauppaan, luojan kiitos heillä on verkkokauppa!

Tuosta sitten jatkettiinkin autolle ja otettiin nokka kohti Naantalin vanhaa kaupunkia ja vierasvenesatamaa. Olen itse tuolla käynyt useamman kerran, joten mitään uutta siinä ei itselleni ollut. Katrille sen sijaan uutta oli valtavasti ja hiukan jopa harmitti ettei meillä vielä tuossa vaiheessa ollut yhtään nälkä, sillä ruokapaikkoja olisi ollut paljon. Parhaan buffetin saa Merisalista, parhaan Aperol Spritzin Valborgista suoraan satamasta. Jos olisi muksuja, olisin vienyt heidät Muumimaailmaan.

Naantalin jälkeen suunnaksi muodostui Tampere, mutta otettiin kevyt välipysähdys Humppilaan, jossa meitä odotti Kenkämaailma sekä keskus täynnä Iittalaa, Finlaysonia ja Marimekkoa. Kiva pieni välistoppi vaikka mitään ei tarttunutkaan mukaan, Jos olette matkalla Turusta Tampereelle tai toisin päin, pysähtykää n. 70km ennen Tamperetta tänne!

Tampereelle tähdättiin niin, että ollaan siellä about viiden aikaan iltapäivästä. Katri osti ilta-Hupirannekkeen Särkänniemeen ja itse kannoin laukkuja ja toimin äitihahmona. Oli kyllä kunnon mammaolo kun lähtiessä vielä uloskäynnillä jaettiin kuponkeja ja sellainen annettiin vain omaan käteen eikä Katrille – mikäpä muut se olisi ollut kuin perhekuponki! Hehe. Mukava oli myös huomata että nykyään Särkänniemen alueelle ei maksa mitään sisään toisin kuin vuosia sitten. Tampereelta ajeltiinkin sitten jo kotiin.

————————

Sain itse nähdä kaiken mitä halusinkin ja jos Porissa ei olisi ollut Porijazzeja (= kaikki majapaikat loppuunmyyty), olisin halunnut vielä koukata tuota kautta. Tajusin myös jälkikäteen että matkalle olisi osunut vielä pari pienpanimoa lisää, mutta olen erittäin tyytyväinen näinkin. Pidempi reissu olisi saatu aikaiseksi jos matkakumppani olisi halunnut jossakin vielä käydä, tämä riitti kuitenkin minulle oikeen hyvin.

Itse asiassa tällä hetkellä kun tämä postaus tulee ulos, olen matkalla Tallinnaan parin päivän reissulle. Sen jälkeen onkin panostettava vielä ennen kuun loppua ihan hullua tahtia opiskeluihin, sillä heinäkuun viimeisen päivän lyödessä 23.59 on pakko olla kaiken valmiina. Onneksi ollaan jo ihan hyvällä mallilla, mutta vielä on hommaa.

Ps. Kuka tykkäsi hiukan retrommasta postaustyylistä, jossa siloteltujen kuvien sijaan kuvatilan täytti Instastoorit? Minä ainakin! Ja tässä toki on vain osa stooreista, muut löytyy mun Instagramista @hannamariaw Roadtrip -kohokohdan alta.

Oletteko te käyneet reissulla tänä kesänä?