Hae
Hannamaria

Sheet mask / kangasnaamio – Suomeen rantautunut ihonhoitotrendi

Postaus sisältää affiliate -linkkejä.

Meikän yksi lemppari-ihonhoito-steppi, eli sheet mask, suomeksi kangasnaamio, on pikku hiljaa vaikuttanut tulevan entistä arkipäiväisemmäksi asiaksi myös Suomessa käyttönsä sekä löydettävyytensä puolesta. Muistan jo ikuisuuden erilaisia kangasnaamioita käyttäneeni on-off ja yleensä ne olivatkin ulkomaiden tuliaisia, sillä Suomessa valikoima on ollut melko suppeaa.

Sheet mask kangasnaamio Holika Holika Sheet mask kangasnaamio Holika Holika

No mikä se sheet mask / kangasnaamio sitten on?

Trendi on lähtöisin Aasiasta oleva, kasvoille aseteltava ”liina”, joka valmistetaan mm. puuvillasta, bambusta tai muusta samantyyppisestä aineesta. Tuohon kankaaseen on leikattu valmistusvaiheessa halkioita nenän, suun ja silmien kohtien lisäksi myös liinan reunoihin, jotta tuote on helppo asetella kasvoille. Sheet mask / kangasnaamio on lähes aina yksittäispakattuna pussissa jotta kangas pysyy kosteana.

Mukana tuleva neste (essence, seerumi) itsessään on täynnä milloin mitäkin hoitavia, rauhoittavia ja kirkastavia ainesosia riippuen aina tuotteesta. Kangasnaamioiden hinta on yleensä alle viiden euron luokkaa etenkin korealaisissa brändeissä, mutta esimerkiksi KICKS:stä saatavat Starskin -naamiot maksavat reilun kympin naamiolta.

Sheet mask kangasnaamio Holika Holika Sheet mask kangasnaamio Holika Holika

Holika Holika Lemon / Green Tea / Cucumber

Olen nykyään monen muun bloggaajan tai korealaista kosmetiikkaa käyttävän tavoin hurahtanut käyttämään kangasnaamioita. Ne ovat mieleeni niin paljon kätevämpiä ja hygieenisempiä kuin perinteiset naamiot, jotka täytyy käytön jälkeen huuhdella tai muutoin poistaa kasvoilta ja jotka saattavat ajan saatossa mennä vanhaksi, ellei ole kovin suuri naamioihminen kuten minä (toisin sanoen käytän naamiota ehkä kerran kahteen viikkoon niiden työläyden takia). Itse kuitenkin tykkään käyttää mutanaamioiden sijaan pääosin kuorintoja ja ikäväkseni käytänkin esimerkiksi melko suuresti aikanaan hypetettyä L’Oreal Pure Clay -naamiota ihan liian vähän…

Sheet mask kangasnaamio Holika Holika Sheet mask kangasnaamio Holika Holika

Holika Holika Pearl / Avocado

Sain eleven.fi -verkkokaupalta muutaman korealaisen Holika Holika -brändin sheet maskin testiin ja osan ostin itse kauneusbloggaajien Tallinna -reissulta. Nämä kaikki ovat tyyliltään joko kosteuttavia, kirkastavia tai muuta vastaavaa eikä seassa ole yhtään puhdistavaa, jollaisia sheet maskeja myös on (kuten Skin79 mutanaamio). Lempparein ei-korealainen kangasnaamio löytyy tällä hetkellä Garnierilta ja on nimeltään Skin Active Moisture Bomb (joka on muuten ”huimassa” alessa Sokkarilla ;D)

Kuitenkin, kangasnaamio -trendi on ihan valloillaan ja tykkäänkin siitä, että niitä saa nykyään suomenkielisistäkin verkkokaupoista erittäin hyvin ja vielä hyvään hintaan. Musta onkin tullut näiden suurkuluttaja ja olisin vararikossa mikäli maksaisin per naamio yli viittä euroa – näitä nimittäin kuluu vähintään yksi viikossa. Siksi nämä Holika Holikat (2,50€ hintaan eleven.fi:ltä) ovat niin hyviä, samoin Bearelilta saatava sheetmask-kokoelma on pelastanut meikäläisen. Heillä on kokonainen kategoria ainostaan sheet maskeja varten.

Sheet mask kangasnaamio Holika Holika

Erikseen en ajatellut jokaista näistä Holika Holikankin naamiosta teille esitellä, mutta koontipostausta mun lemppari sheet maskeista on tulossa, samoin myös laajempi esittely Holika Holikan tuotteista ja brändistä. Parit paikat joista Suomesta sheet maskeja saa linkkasinkin jo, mutta näiden lisäksi esimerkiksi Biodelly.fi:stä löytyy hiukan arvokkaampia Orgaid:n tuotteita ja mainitsemani Garnierin naamio löytyy Sokoksen verkkokaupasta (jossa muuten on yllättävän hyvä valikoima kangasnaamioita!)

Oletteko te sheet mask / kangasnaamio -faneja?

 

Urban Decay x Jean-Michel Basquiat -kokoelma

*Sisältää mainoslinkkejä

Kuulin tästä Urban Decay Jean-Michel Basquiat -kokoelmasta en meinannut pysyä pöksyissäni! Ensimmäisen vilauksen näinkin jo todella aikaisin keväällä jo ihan livena ja ihastuin jo silloin etenkin sarjan värikkääseen luomiväripalettiin, jonka nyt suureksi onneksi sainkin maahantuojalta itselleni testiin sarjan kasvopaletin kera.

Valitettavasti paletteja ei ole enää saatavilla, mutta kannattaa tutustua *Urban Decayn muihin paletteihin.

Urban Decay Jean-Michel BasquiatUrban Decay Jean-Michel Basquiat

Ensialkuun on pakko käyttää hetki sen taivasteluun, miten nämä pakkaukset miellyttävät graafista silmää. Vaikka tyyli on niin kaukana sellaisesta josta yleensä pidän ja jota itse tuotan, on näissä ihan oman tasonsa viehättävyys. Osaksi se varmasti syntyy siitä, että pakkauksissa on käytetty inspiraationa Jean-Michel Basquiatin graffititaidetta ja mukaan on päässyt palettien yksityiskohdissa lähes ikoninen kruunu.

Urban Decay Jean-Michel Basquiat

Tämän kokoelman myötä tutustuin kyseiseen taiteilijaan aavistuksen paremmin ja selvisi, että hän aloitti uraansa duunaamalla graffiteja New Yorkissa ja siirtyi tästä 1980 -luvun myötä menestyksessäästi avantgarde -piireihin. Wikipedia kertoo vaiheista seuraavasti: Varhaisimmalla kaudella (1980–1982) maalauksissa esiityi hahmoja, kuten luurankomaisia figuureja ja naamiomaisia kasvoja, joiden on tulkittu kuvastaneen taiteilijan lempiaihetta: kuolevaisuutta. Uran keskivaiheessa (1982–1985) pääosassa olivat moniosaiset kankaat ja työt ovat täynnä tiheää kirjoitusta ja kollaaseja. Niissä voi myös havaita Basquiat’n kiinnostuneen amerikanafrikkalaisten kulttuurista ja identiteetistä. Viimeisinä vuosinaan (kuoli 1988) Basquiat oli alkanut kehitellä uudenlaista tyyliä, johon kuuluivat erilainen maalaustapa ja uudet symbolit.

Ura oli siis melko lyhyt, mutta tuottelias. Hänen viimeisin teoksensa myytiin Sothebysin huutokaupassa 110,500,000 dollarilla, joka kertoo arvonnoususta ja hyvästä jäljelstä jälkipolville. Vaikka henkilö itse onkin jo aikaa sitten siitynyt muihin maailmoihin, on tämä yhteistyö Urban Decayn kanssa mielestäni hyvä kunnianosoitus herralle ja hänen uralleen – vaikkakin se välillä pistää miettimään mitä mieltä taiteilija itse olisi ollut mieltä meikkibrändin kanssa yhteistyöstä. Ainakin värimaailma ja muu vastaava on tässä kokoelmassa ottanut hyvin huomioon taiteilijan itsensä teokset! Mutta tuotteisiin!

Urban Decay Jean-Michel Basquiat Tenant Urban Decay Jean-Michel Basquiat Tenant Urban Decay Jean-Michel Basquiat TenantUrban Decay Jean-Michel Basquiat Tenant Swatch

Urban Decay x Jean-Michel Basquiat Tenant -luomiväripaletti, 39€

KATTOKAA NY NÄITÄ VÄREJÄ. Värejävärejävärejä. Niin kaunis paletti ja kun Jyväskylässä tätä kävin swatchaamassa olin ihan in lööv. Jokainen on sellanen jota voisin käyttää, nyt varsinkin kun tykästyin 1 paletti, 10 bloggaajaa -haasteen kautta sinisenkin sävyihin jälleen uudelleen. Näistä etenkin Neo, Boom ja Graffiti on sellasia mitä en _malta_ päästä testaamaan! Selvää korostusväriä paletista ei löydy, mutta se ei tämän paletin idea olekaan.

Sävyt ovat pigmenttisiä eikä muista kuin Les -sävystä tippunut ylimääräistä. Sävyt eivät myöskään pölisseet liiaksi. Näissä ei ole alla meikkivoidetta eikä primeria, joten sävyt tästä vaan toistuvat entistä paremmin kunnon meikissä. Tuo sininenkin on kyllä ihan toisesta maailmasta, uuh.

Urban Decay Jean-Michel Basquiat Gallery Blush Urban Decay Jean-Michel Basquiat Gallery BlushUrban Decay Jean-Michel Basquiat Gallery BlushUrban Decay Jean-Michel Basquiat Gallery Blush swatch

Urban Decay x Jean-Michel Basquiat Gallery Blush -paletti, 36,90€

Sitten tää kasvopaletti, boom. Vielä jos tässä olisi persikkainen poskipuna, voisin mennä naimisiin tän kanssa. Sori Julli. En ole koskaan nähnyt yhtä kaunista korostusväriä kuin tuo Now’s the time on, just niin täydellinen kultainen ja kesään sopiva highlight kun voi olla. Arjessa tykkään käyttää hillitympää (Lumene Nordic Light -valopisarat on must), mutta tämä on etenkin juhlaan ja päivittyneellä iholla todella kaunis.

Jawbone on oiva aurinkopuuteri, puhtaasti varjostamiseen omalle iholle liian lämpöinen. Ja poskipunat – näitä kahta näen käyttäväni paletista vähiten sillä en juuri koskaan käytä poskipunaa, mutta molemmat ovat todella kauniita sävyjä ja etenkin Noho voisi mennä ihan silmämeikissäkin!

Näiden lisäksi tähän Urban Decay x Jean-Michel Basquiat kokoelmaan kuuluu huulipunia kolmessa eri sävyssä ja eri koostumuksilla, kolme eri sävyä 24/7 Glide-On -silmänrajauskynästä sekä kolmas paletti, joka on paljon ”nakumpi” ja maanläheisempi, nimeltään Gold Riot. Tarkemmat swatchit näistä muista tuotteista löytyy mm. Eyeshadow and Flame -blogista (etenkin sävy Epigram on UPEA!).

Kokoelma on myynnissä Sokoksien kivijalkamyymälöissä sekä verkkokaupassa ainakin vielä toistaiseksi. Valitettavasti paletteja ei ole enää saatavilla, mutta kannattaa tutustua *Urban Decayn muihin paletteihin.

Mitä mieltä te olette tästä kokoelmasta?