Moleskine Alice In Wonderland -kalenteri vuodelle 2017
Tykkään hommata paperikalenterin uudelle vuodella aina todella ajoissa kuluvan vuoden puolella. Tänä vuonna kalenteri on noussut ihan uuteen arvoon opiskelujen myötä, sillä muistettavaa on aivan eri tavalla ja asiat pysyy paljon paremmin muistissa kunnon kalenteriin kirjoitettuna kuin mitä ne puhelimessa pysyvät; tästä kertoo hyvin miten hukassa olin alkuviikosta kun olin hukannut kalenterini. Paniikki.



Tulevalle vuodelle päätin tehdä paluun lempimerkkini Moleskinen pariin. Minulla on useampi Moleskinen kalenteri ollut männävuosina niin viikko- kuin päiväversiona. Vuodelle 2017 minulla ei ollut ideaa minkä hommaisi, ennenkö näin tämän upean Limited Edition Alice In Wonderland -viikkokalenterin Moleskinen sivuilla. Koska kokemusta merkin tuotteista on, uskalsin tilata kalenterin ns. sokkona.

Kuten kerroin, olen aiemmin kokeillut kaikkia muita paitsi näitä viikkokalentereita. Tähänkin päädyin ihan sen takia, että tykkään nähdä viikon tapahtumat kerralla ja rakastuin tuohon kanteen! Se itse asiassa oli paljon ratkaisevampi tekijä kuin viikkoaukeama ;D Moleskinen kalenterissa on se hyvää, että kaikissa tulee mm. travel planner-, kuukausi-, kartta- sekä aine-/mitta-aukeamat mukana. Kalenterin takana on myöskin aiheeseen sopivia tarroja, oh my god miten söpöjä nekin olivat!
Pläräillessäni linkkiä tälle kalenterille törmäsin myös uuteen Harry Potter -kokoelmaan, johon kuuluu ainakin kaksi vihkoa! Todella hyvä lahjaidea jollekin potterfanaatikolle – itse en näitä viitsi tilata tai edes toivo, sillä vihkoja on laatikot täynnä ja näin nykyaikana niille melko vähän käyttöä. Upeita ne on silti!
Millaiset kalenterit teillä on käytössä?
Flying Tiger Copenhagen on saapunut Jyväskylään!
Viime viikon tiistaina aukesi tänne Jyväskylän Sokoksen pohjakerrokseen upouusi Flying Tiger Copenhagen -myymälä! Tätä on odotettu Jyväskylään jo ikuisuus ja nyt toive viimeinkin toteutui – Jyväskylän liike on numero 29, joten harvinaisen pitkään on meidän kaupunkia vältelty ;D. Käväisin perjantaina vierailemassa myymälässä ja vaikka oltiin kaverin kanssa liikkeellä päiväsaikaan, oli porukkaa todella paljon liikkeellä – kuitenkin niin, että liikkumaan pääsi.


Flying Tiger Copenhagen (aikasemmin Tiger) on tanskalainen design-kauppaketju, joka tarjoaa omaa tuotantoa olevia, hauskoja ja hyödyllisiä tuotteita yllättävän edullisin hinnoin. Omat suunnittelijamme Kööpenhaminan design-osastolla ideoivat jatkuvasti uusia, ainutlaatuisia tuotteita ja hyllymme ovatkin aina täynnä uutuuksia – myymäläämme saapuu vaihtuvan kampanjamme johdattamana yli 200 uutta tuotetta kuukausittain.

Kattava tuotevalikoimamme pitää sisällään niin keittiövälineet, toimistotuotteet, lelut, askartelu- ja juhlatarvikkeet kuin elintarvikkeetkin, sekä paperitarvikkeet, elektroniikkatuotteet, urheiluvälineet, erilaiset vempaimet ja muotiasusteet.

Päädyin itse ostamaan joulujuttuja liikkeessä vieraillessa ja mies sanoikin että vielä ei saa joulua kotiin laittaa. Uskon sanaan vielä pari viikkoa, sitten tulee joulu meillekin! Marraskuun puoliväli on jo ihan hyvä aika pistää jouluromppeet esille ja alkaa soittaa joululauluja, right? Suurin osa joulujutuista jäi kuitenkin vielä kauppaan, sillä hey ei sitä kaikkea nyt kerralla kehtaa pyörän selässä kotiin kantaa…
Kuvissa näkyviä tuotteita tuli pr-lahjana n. viikko ennen myymälän aukeamista ja en voisi olla iloisempi! Kun otettiin yhteyttä ja kysyttiin mielenkiintoa ottaa tuotteita vastaan laitoin heti vastauksen, että etenkin toimistotarvikkeet sekä paketointijutut kiinnostaa erittäin paljon. Noita itsekin kävin aina ennen Helsinki -reissuilla entisestä ’Tigeristä’ hamstraamassa, sillä Tiimarin mentyä konkkaan ei järkevää paikkaa tälläisiä juttuja ostaa (järkevään hintaan) ole Jyväskylässä ollut. Nyt on ja I’m super happy!
Tämä alimman kuvan makeup-holder päätyy meikkipöydälle ja korvaa aiemmin ostamani isomman IKEA:n meikkitelineen. Tila ei sille enää pöydällä riitä, mutta tälläiselle pienemmälle on aina tilaa! 😀 Pr -paketin mukana tuli myös ubersöpö käsisaippua ja -voide, nekin menee testiin het!
Flying Tiger Copenhagen
Sokos Jyväskylän pohjakerros, Mestarin Herkkua vastapäätä
Ma – pe 9-20
La 9 – 18
Su 12-18


2