58 – it’s a beautiful day
Tänään oli todella nätti keli. Ajelin neljän aikoihin kaupungista kotia ja keli oli kuin keväällä – aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja oli hiukan lunta maassa. Oli hiukan kirpsakka keli ja aurinkolasit oli tottakai kotona… Täällä meillä on hiukan enemmän lunta kuin kaupungissa ja tiet jäässä. Ei isossa cityssa ole näin kaunista 😉
Tulin kotiin ja päätin lähteä salille. Tällä viikolla on jäänyt salihommat ja muukin liikunta ihan kokonaan. On laiskottanut ja opiskelijoiden syysloma aiheutti lentopallotreenien väliin jäämisen loppuviikosta. Pääsin kuitenkin sinne salille ja huomenna ajattelin mennä myöskin. Ja jos en salille asti niin ainakin kipaisen lenkillä ulkona.
Eilen juhlittiin sitten Ronjan synttäreitä pienellä tyttöporukalla. Mentiin Amarilloon syömään ja siitä jatkettiin kaupan kautta Katrille. Tytöt pisti ranttaliksi ja otti burgerit, mulle riitti kanasalaatti. Amarillosta saa muuten aivan törkeän hyvää kanasalaattia – kunhan ette syö sitä caesarsalaattia, se on Amarillossa aivan hirveää! Muut jatkoi sitten vielä Katrilta baariin, mulle iski väsymys ja päätin lähteä kotiin. Vanhuus alkaa iskeä kun ei jaksa perjantai-iltana tehdä enää mitään – ja kaippa niillä parilla viinilasillisella oli osansa… Pääsin Misterille, kävin suihkussa ja kaaduin suoraan sänkyyn. Olin jo höyhensaarilla kun Misteri kömpi viereen, sain kuulla asiasta vasta aamulla 😀
Salin jälkeen tänään oli pakko syödä jotakin ja päädyin tekemään rucolasta, tomaatista ja fetasta nopean salaatin johon heitin sekaan lohta. Ai että oli hyvää, fetan mukana tuli vielä oliiviöljyt joten salaatti ei ollut kuivaa. Tänään taas olisi ollut fiilistä lähteä kaupungille mutta päätin viettää rauhallisen koti-illan ja paneutua tähän blogiin sekä youtubeen taas pitkästä aikaa. Päivät menee nykyään niin nopeaan ettei meinaa mitään keretä tekemään. Onneksi kohta alkaa taas päivä pitenemään ja päivän tuntuu pidemmältä 🙂
Ps. Nämäkin kuvat löytyy Instasta nimimerkillä hannamariaw ! Mites teillä siellä ruudun toisella puolella muuten menee?
Translation: It was a beautiful day to drive home. The first pic is from yesterday when we celebrated Ronja’s birthday at Amarillo. The other went to the bar afterwards but I headed back to Mister’s. I was so tired and the wine didn’t help, I guess I’m too old for partying these days… The other one is from today after the gym, I made a little salad with rucola, feta cheese, tomato and salmon. Yummyh! 🙂 Just wanted to catch up a bit, the days seem so short nowadays. Luckily it’ll turn upside down after a month or two 🙂
57 – helsingin loput ostokset
Kerroin jo i love me -messuostoksista ja nyt olisi tarkoitus purkaa hieman muita ostoksia. Päätin tällä kertaa olla ostamatta yhtäkään laukkua tai vaatetta ja panostaa Lushiin sekä siihen uuteen kalenteriin. Lupaan että tämä on tämän reissun viimeinen ostopostaus, en jaksa lukea saatika kirjoittaa näitä enää itsekään ja koitankin pitää tämän kohtuuden rajoissa…
Lushilta mukaan tarttui Tea tree water-kasvovesi 100g pullossa. En ole itse testannut tätä koskaan, mutta Ronja vannoo (tai ainakin vannoi) tämän nimeen ja ajattelin ostaa itsellenikin testiin. Nyt parin käyttökerran jälkeen voi sanoa tykkääväni kaikesta muusta patisi hajusta. Se on jotenkin pistävä ja hassu… Ehkä siihenkin tottuu. Myöskin kauan haaveilemani Lemony Flutter päätyi nyt ostoskassiin. Testailin sitä jo kaupassa ja pistin Misterinkin testaamaan. Ai että tuo tuoksu on huumaava! Pitänee ottaa ennen – jälkeen kuvat kynsinauhoista, ne on nimittäin tällä hetkellä aivan hirveässä kunnossa… Tuleepahan todistettua tämän tuotteen teho sitten kun mun kynsinauhat kiiltää!
Mukaan lähti sitten myös se Moleskinen kalenteri josta aiemmin puhuin. Tässä on tarpeeksi tilaa mun kaikille turhanpäiväisille kommenteille kustakin päivästä ja kuulumisista. Tykkään kirjoittaa ihan pienet ajatuksetkin johonkin muistiin ja mun nykyisessä Moleskinen kalenterissa on hiukan liian vähän tilaa niiile. Nyt voin taas kirjoitella ja piirrellä mielin määrin 🙂
Hulluilta päiviltä nappasin mukaan hiukan joululahjoja (joita en tietenkään tänne kuvaile…) ja itselleni hiukan paksummat nahkahanskojen korvikkeet talvelle – näillä ei tosiaan ole muuten pysyä lämpimänä kuin nuo työmatkat, muulle ulkoilulle on ihan omat hanskansa. Myöskin parasta silmämeikinpoistoainetta IKINÄ ostin tuplapakkauksen kun se oli kerran samaan hintaan kuin yksittäin pakattu. Käytin tässä vähän aikaa Nivean silmämeikinpoistajaa ja se oli täyttä kuraa, ei lähtenyt mun vedenkestävät meikit pois. Onneksi paluu rakkaan luo tapahtui näinkin helposti 🙂
Siinä ne ostokset oli, huhhuh. Lupaan että on tulossa enää yksi kenkäesittely kunhan saan kunnon kuvat otettua, nappasin nimittäin ennen reissua mukaan ne Vagabondin rakkaudet joiden perään alkusyksystä kuolasin. Kuvausalustana toimi muuten tällä kertaa hotellihuoneen lattia, jollaisen ottaisin kyllä mielelläni kotiinkin. Hotellista on muuten tulossa ihan oma juttunsa samoin kuin muusta reissusta. Oli mukava taas kuvailla hiukan kun on paikka jossa niitä julkaista.
PS. Ronja, hyvää syntymäpäivää! 😉
Translation: Some more shopping I did over the weekend… Hope you enjoy reading it! … me neither.


0




