
Joulukalenterin luukku 2. Bette Box arvonta + alekoodi
Kaupallinen yhteistyö: Bette Box
*Sisältää mainoslinkkejä
Toinen luukku mun kolme + yksi-luukkuisessa kalenterissa pitää sisällään Bette Box -arvonnan sekä alekoodin! Bette Box on brändi, joka on näkynyt jo pitkäaikaisesti tässä blogissa ja jonka kanssa olen upeasti päässyt tekemään yhteistyötä aikaisemminkin.

Bette Box oli upeasti osa mun viime vuoden joulukalenteria ja vuosi 2017 oli siitäkin erityinen, että pääsin sen Lokakuun bloggaajaboxiin mukaan! Brändi on kulkenut mukana jo ennen uudelleenbrändäystään parin vuoden takaa ja olenkin iloinen että mukana on näin pitkäaikainen yhteistyökumppani!
Tammikuussa tosiaan jatketaan ihanilla boxeilla ja boxien esittelytkin palaavat tähän blogiin syksyn tauon jälkeen. Ollessani vaihdossa nimittäin pyysin taukoa pressipaketeista, sillä toimituksessa ulkomaille ei ole mittään järkeä omalle kohdalle (ja Bette Boxia ei taida edes saada toimitettuna ulkomaille).

Ihanana arvontapalkintona on tänä vuonna kolmen kuukauden tilausjakso yhdelle onnekkaalle ja tämähän alkaa heti Tammikuun boxista, joten voittaja pääsee heti Bette Boxin makuun, ai että! Tammikuussa myös tämä boxi ilmeisesti hiukan onnistuu ja mukana on tulevana vuonna jälleen uusia brändejä sekä tuotteita.
Viime vuoden tapaan jaossa on myös alekoodi tilauksiin mikäli arpaonni arveluttaa! Koodilla HANNAMARIA18 saat alennusta 5€ verran kaikista tilauksista! Etu koskee jatkuvan tilauksen ensimmäistä kuukautta tai määräaikaisen tilauksen kokonaissummaa, myös lahjatilauksia. Koodi on voimassa 31.12.2017 asti (eli koko joulukuun!). Tästä vielä varmuuden vuoksi joululahjat tilaukseen niin iloa riittää ensi vuodellekin!
Bette Box -arvonnan osallistumisohjeet
- Yksi ääni: jätä kommenttiin vastaus kysymykseen ‘Mikä oli sun suosikkijuttu hannamarian (eli mun) somekanavissa tänä vuonna?’ sähköpostisi kera, jotta voin olla sinuun yhteydessä! (Sähköpostisi näkyy vain minulle kun jätät sen sille tarkoitettuun kenttään.)
- + yksi lisä-ääni kun seuraat blogiani Instagramissa
- + yksi lisä-ääni kun seuraat Youtube -kanavaani
- + yksi lisä-ääni kun seuraat Facebookissa
Jätä kommenttiin myös vastaus mikäli seuraat sosiaalisen median kanavissa, jotta tiedän tarkastaa tämän. Osallistumisaikaa on tulevaan sunnuntaihin 16.12. klo 23.59 asti.
Lisätiedot GDPR:n vuoksi: Arvontaan osallistuminen on vapaaehtoista. Sähköposti vaaditaan kommentin yhteyteen sille varatulle riville, jotta voin olla voittajaan yhteydessä. Näin annat minulle oikeuden käyttää tuota sähköpostia lisätietojen (kuten osoitteen) pyytämiseen, joka tulee olemaan sen ainoa käyttötarkoitus. Kommentoimalla hyväksyt sen, että nimimerkkisi sekä antamasi lisätiedot tulevat säilymään kommenttikentässä. Mikäli haluat kommenttisi poistettavaksi, tulee sinun vastata laittamaasi kommenttiin ja pyytää kommentin (jonka kautta yhteystietojesi) poistoa sivultani. Kommentit säilytetään toistaiseksi. Arvonta suoritetaan lappuäänestyksellä osallistumisajan päätyttyä ja voittajaan ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti.
Onnea arvontaan!
(ALEKOODI) Bette Box Syyskuu 2018
Postaus sisältää mainoslinkkejä & Bette Box -tilausjakso saatu.
Ounou, mun viimeinen Bette Box muutamaan kuukauteen! Bette Box Syyskuu 2018 jää historiaan boxina, jossa esittelykortti koki kunnollisen faceliftin ja meikäläisen tilausjakso katkeaa ensimmäisen kerran piiiiiiiitkään aikaan. Jos aiemmat Bette Box -postaukset kiinnostaa, suuntaa tänne. Tämäkin boxi on saatu osana sponsoritilausjaksoa.

Teema on tällä kertaa käsittääkseni uudet tuotteet ja lanseeraukset. Perinteinen ”teema” on kuitenkin tainnut poistua ja nyt ainakin kortti alkaa henkilökunnan esittelystä (jes!).
Pakettikortista sen verran, että jäin kaipaamaan selkeämpää asettelua tuotteiden nimistä. Etupuoli on ihanan ylellinen ja fiiliksenä tulee heti ylellisempi kauneusboxi kuin tähän asti, mutta pitkät kappaleet voisi joko jakaa otsikoittain tai ainakin boldata tuotteiden nimet – näin ne näkisi yhdellä vilkaisulla ja tiedonhaku kävisi nopeammin!

L.A. Girl Pro Prep Primer -pohjustustuote (6,90€ / kpl) oli pitkäaikaistilaajien tuote, jolle vaihtoehtona oli saman merkin EyeLux Mesmerizing -luomiväripaletin (uusille tilaajille tuli Iberon sivellin). Kyseisen merkin tuotteet ovat edullisia, mutta laadukkaita joita käyttää todella mielellään. Tämä siloittaa ja tasoittaa hiukan ihohuokosia ja tekee meikistä pitkäkestoisemman – testiin! Saatavilla oletkaunis.fi:stä.
Affect -luomiväri (11,40€ / nappi) oli pitkäaikaistilaajien lahja (alle 30-vuotiaille, yli sen olivat luultavasti saaneet voiteen). Sävy on todella kaunis helmiäisruusukulta-pronssi ja nopealla swatchilla vaikuttaa kivan pigmenttiseltä. Napissa on jonkin verran tuoksua, joka ei itseäni haittaa – ei se levityksen jälkeen kuitenkaan tuoksu. Saatavilla kosmetiikkapuoti.fi:stä.
Manna Kadar Long-Wear Mineral Powder (21 USD / 3,4g) on hauska duo! Sävyt ovat kivat ja ajatuksena onkin, että tuotteita voi käyttää monipuolisesti poskipunana, korostustuotteena sekä luomivärinä. Kunnon monitoimituote siis! Saatavilla www.mannacadarcosmetics.com

Ziaja Acai Berry Micellar Cleansing Face Scrub Gel (7,90€ / 200ml) on itselleni ihan uusi tuttavuus. Kyseinen Ziajan sarja on kohdistettu taistelemaan ilmansaasteita vastaan sekä auttamaan ensimmäisten ryppyjen ja juonteiden kanssa. Tämä misellipuhdistusgeeli -kuorinta sisältää mm. acai-marjan uutetta, C-vitamiinia sekä sinkkiä. Päivittäiseen käyttöön herkällekin iholle. Saatavilla mm. Sokoksista sekä eleven.fi:stä.
Mukana tuli myös pieni Ziajan Acai berry -linjan päivävoidenäyte.
Rexona Maximum Protection Roll-on -deodorantti (9,50€ / 50ml) aiheutti riemunkiljahduksen! Olen kyseisen deodorantin suuri fani stick -muodossa ja käyttänyt sitä siitä asti kun se tuli vuoden 2015 kesäkuun LivBoxissa (eikä sitä turhaan valittu vuoden 2016 suosikkituotteeksi). Yleensä en dödöistä innostu sillä olen niin uskollinen tälle yhdelle, mutta tämä menee ehdottomasti testiin – saas nähdä tykästynkö roll-oniin stickin jälkeen. Itse olen ainoastaan tuosta stick-versiosta valmis maksamaan lähemmäs 10€ hinnan, mistään muusta deosta en sitä koskaan maksaisi (ja itsekin olen omani ostanut reissuilta halvemmalla jo pidemmän aikaa).
———————————
Mikäli oman Bette Boxin tilaaminen kiinnostelee, voit laittaa eripituiset tilaukset tulemaan täältä. Saatavilla siis perinteiseen tapaan jatkuva tilaus (jonka voi peruuttaa heti mikäli haluaa vain yhden kk boxin), 3kk tilaus sekä 6kk tilaus jossa tulee +1 boxi!
Alekoodilla ”SUPERVIIKKO” saat vielä kaiken lisäksi 10.-16.9. tilatuista seteistä 5€ alennuksen! (Koskee jatkuvan tilauksen ensimmäistä boxia, määräaikaisen tilauksen (3- ja 6kk) kokonaissummaa, lahjatilauksia, ja myös Limited Edition Sensai Boxia ja Miesten Boxia.)


71