Hae
Hannamaria

VIDEO + Terkut Nottinghamista (vieläkin vähän jännittää)!

Ensimmäinen viikko opiskelijavaihtoa taputeltu! Lähdin tosiaan 21.9. perjantaina kotoa ensin kohti Helsinkiä, josta lauantaina sitten kohti Brittejä ja Nottinghamia. Tämä ensimmäinen viikko on ollut täynnä sekä koulun aloitukseen liittyviä orientaatiohommia, kuin ihan pelkästään hauskanpitoakin. Kuvailin teille (sekä itselle muistoksi) tästä ensimmäisestä viikosta vlogipätkää, jonka löydät postauksen lopusta.

Opiskelijavaihto Britannia

Vaikka täällä onkin tällä hetkellä aika ihanaa, ei tänne lähtö ollut millään tavalla helppoa. Oon todella paha jännittäjä etenkin tälläisiä pidempiä reissuja ennen, joka eskaloitua viimeisen Suomi-viikon aikana siihen että itkin melkein jokainen ilta ja epäilin jo hetken, että pitäisikö sitä lähteä ollenkaan.

Viimoisena parina päivänä Suomessa mulla oli jatkuvasti vatsassa sellainen ”kipeä” tunne ja olin alakuloinen. Perjantaina lähtiessäni matkaan oli olo jo hiukan parempi (ja oli pakko skarpata haastattelun takia), mutta illalla hotellissa Helsingissä oli kyllä melko yksinäinen olo. Lauantaiaamuna en saanut aamupalalla alas melkein mitään, samoin kuin koko päivänä ennen iltaa.

Opiskelijavaihto Britannia

Jännitin mm. että kerkeänkö ajoissa klo 16 olleeseen lentokenttäkuljetukseen (lennon piti olla kentällä 15.10, mutta kone oli myöhässä yli puoli tuntia – kerkesin sitten kuitenkin ja lähdettiin kentältä bussin myöhästymisen takia klo 17), saanko täältä kavereita (mulle kavereiden saanti ei ole koskaan ollut helppoa varsinkaan kun en vieraassa kaupungissa tykkää bilettää JA olen n. 4 vuotta vanhempi kuin suurin osa täällä olevista), opinko uudenlaiseen opiskelutyyliin vai rupeaako se maistumaan puulta sekä ärsyttämään, miten arki täällä lähtee sujumaan ja kaikkea muuta vastaavaa.

Nyt kun täällä on hetken ollut on tajunnut, että pistin ihan hirveän paljon liikaa stressiä näihin aiheisiin. Oon silti aina ennen lähtöä ollut ihan hirveä jännittäjä, joten toisaalta osasin varautua tähän mutta toisaalta en sitten ollenkaan. Eniten mua harmitti jättää läheiset ja kaverit Suomeen, mutta kyllähän ne siellä säilyy!

Opiskelijavaihto Britannia

Arki ei vielä oikeestaan ole kerennyt alkaa, vaan ensimmäinen viikko on mennyt orientaation parissa. Alkuviikosta oli tutustumista koulun järjestelmiin, käytänteisiin sekä muuhun vastaavaan ja loppuviikon on saanut täyttää omalla (ja opiskelijayhdistyksen täyttämällä) ohjelmalla.

Oon käynyt mm. kolmella kaupunkikierroksella (keskustan kampuskierros, Robin Hood -kierros sekä Ghost Walk) sekä osallistumassa vaihto-opiskelijoiden päiväpippaloihin. Käytiin keskiviikkona myös pikkuisen yöelämässä, mutta oltiin takaisin kämpillä jo melko aikaiseen – hyvä ulkoilu suoritettu! Perjantaina oli tuo Ghost Walk, joka yhdistettiin Ye Olde Tour Of Nottinghamiin – kierrettiin periaatteessa vanhoja pubeja sekä niiden alla olevia luolia oppaiden kanssa).

Lauantaina opiskelijayhdistys järjesti reissun Birminghamiin Cadburyn tehtaalle (josta mm. Jali ja suklaatehdas on saanut inspiraationsa ja joka on hiukan makeisten osalta kuin Suomen Fazer), sunnuntaina taasen agendalla oli reissu Chatsworthin kartanoon (jossa on kuvattu mm. Pride & Prejudice -elokuva).

Opiskelijavaihto Britannia

Koulu myös sponssasi meille hupparit, jeij! Tämä on vielä oikeasti hyvännäköinen ja sovitettavissa omaan vaatekaappiin!

Tuosta alta muuten kannattaa katsoa videon muodossa reissusta materiaalia, saa paljon enemmän meikän viikosta irti sitä kautta! Samoten Instagramiin (@hannamariaw) päivitän joka päivä jotakin.



Tällä hetkellä odotan eniten sitä, että arki pääsee alkamaan. Sain lauantaina pienen flunssan alun kurkkukivun muodossa, mutta toivon että se jatkaa matkaansa hiljalleen jonkun muun luokse.

Mulla on täällä tavoitteena kävellä täyteen vähintään se 10 000 askelta hyötyliikunnan puolesta, joka on tähän mennessä täyttynyt joka päivä. Kävin hommaamassa myös salijäsenyyden, joten pääsen sielläkin käymään heti tämän flunssan loputtua. Tämä sali sijaitsee suoraan tuossa viereisessä rakennuksessa joten ei ole mitään tekosyytä olla siellä käymättä.

Millainen on ollut teidän syyskuu?

Syksy 2018 opiskelijavaihdossa Briteissä

Tästä syksystä tulee melko jännittävä, vaikkei ajatus vielä ihan sen ympärille olekaan kerennyt kietoutua. Tulen siis viettämään briteissä, Nottinghamissa tarkalleen, tulevan syksyn Syyskuun lopusta ainakin Joulukuun alkuun, ellen jopa tulevankin vuoden puolelle. Kaikki ei hakuprosessissa kuitenkaan mennyt putkeen, vaikka asia kääntyikin parhain päin.

Lindex dress Hanna Voutilainen Lindex dress Hanna Voutilainen

Erikoisempi hakuprosessi lyhykäisyydessään

Hain alkuvuodesta JAMKin hakuaikojen puitteissa ensimmäisenä vaihtoehtoja Hollantiin, toisena vasta Britteihin. Pääsin Hollantiin ja olin jo semi-innoissani kyseiseen paikkaan lähdössä. Ongelma tuli kuitenkin n. kuukausi tästä ensimmäisestä hyväksynnästä kun olin laittamassa itse Hollannin kouluun hakupapereita – hakemukseni tuli bumerangina takaisin. En voisi opiskella niitä Creative Business -linjan opintoja joita halusin, vaan pitäisi omalle listalle ottaa perinteisempää tradenomikurssia. En yllättäen tätä halunnut tehdä, joten hylkäsin koko asian ja tein valinnat JAMKiin tulevalle syksylle.

Kun Hollannin hakuaika oli lähestymässä, tuli heiltä muistutusmaili hakemukseni keskeneräisyydestä. Vastasin tuohon etten ole kiinnostunut opiskelupaikasta ja tähän vastaukseen oli Hollannin koulu liittänyt myös JAMKin vaihtotoimiston. Minulle oli aiemmin kerrottu vaihtokuraattorin toimesta, että haku muualle ei ole enää mahdollista – nyt sitten JAMK vaihtotoimisto väläyttikin mahdollisuutta kysyä vielä Briteistä opiskelupaikkaa.

Sanoin hell to the yes ja päivän-parin päästä sainkin suoraan Brittien koulusta hyväksymismailin, jossa oli ohjeet virallisen haun tekoon. Ja kas kummaa näin asia selvisi kun sitä selvitti useammalta kuin yhdeltä henkilöltä!

Lindex dress Hanna Voutilainen Lindex dress Hanna Voutilainen

Asioiden säätö kuntoon Briteissä – hakemus

No jotta elämä ei olisi liian tylsää, tulihan sitä hiukan säädettyä myös Brittien opintovalintojen kanssa. Täydellistä kokonaisuutta ei suoraan löytynyt, vaan parhain meikälle olisi kombinaatio kahdesta erilaisesta kokonaisuudesta. Tämän mahdollistuminen selviää vasta lähempänä syksyä, mutta opinnot joka tapauksessa vievät meikää eteenpäin kohti valmistumista enemmän kuin Hollannissa koskaan.

Muutoin hakemuksen toimittaminen ja kaikki onnistui kivutta Brittien päähän. Samalla hain myös Student Grand -rahaa JAMK:lta, jota varten tuli tehdä erikseen kielitestin (meikän englanninkieli C1!) ja lähetellä muutamat paperit. Tämän kanssa meikä itse sääti ihan urakalla hidastuttaen sen käsittelyä, huppista!

Lindex dress Hanna Voutilainen

Asioiden säätö kuntoon Britteissä – asuntolapaikka

Brittien hakemuksen ollessa hyväksytty, alkoi asuntolapaikan miettiminen. Olin jo onnellisena heidän ohjeidensa mukaan varaamassa omaa paikkaani Sandby Hallista ensi syksyksi, kun huomasin että paikkoja oli vain kokonaiselle vuodelle. Äkkiä mailia menemään asunnoista vastaavaan toimistoon Britteihin, jotten jää ilman. Olin alkuun liian myöhässä, sillä kaikki olivat menneet ja kerkesin jo muutaman päivän stressata miten ja missä sitten majoitun tulevan syksyn. Lisäsin itseni kuitenkin jonoon kyseisiä majoituspaikkoja varten.

Muutamasta päivästä viikkoon kerkesi aikaa vierähtää, kun sähköpostiin kilahti viesti että asuntolapaikoissa oli peruutus ja se olisi meikäläisen kun asian vahvistan. No äkkiä vahvistusmaili menemään ja asuntostressi laantui! (Tosin sitten aloin stressaamaan nykyisen JKL asunnon kohtaloa, mutta siitä myöhemmin). Maksoin asuntolapaikan ja onnellisena kuvasin kaiken vlogiin.

Jotta tuokaan ei olisi liian helppoa, sain vielä talousosastolta mailia jossa kerrottiin että olisi vielä 90 puntaa maksamatta. Laitoin liitteeksi vastaukseeni pankin screenshotin puntamäärästä sekä lapun, jossa kerrottiin minulle maksettava summa. Viestissäni kerroin myös, että pyysin summaa jo alun perin euroina tälläisen sekaannuksen välttämiseksi. Tuohon vastauksena sain, että voin joko maksaa summan saapuessani tai jo etukäteen, eikä heillä ole mahdollisuuksia summia antaa euroina. Noh meikähän ei luovuta ja terävästi ilmoitin että tarkistavat asian vielä, sillä summat täsmäävät enkä ole velvollinen huolehtimaan vaaluuttakurssien muutoksista. Vastauksena tuli että olisin 9 penniä velkaa (90 punnan sijaan), mutta antavat asian olla.

Summasummaarum, kannattaa olla kärppänä ja tarkistaa itse asiat.

————————–

Aikataulullisesti tämä kaikki tapahtui Helmikuu – Kesäkuun loppu -välillä. Vielä on matka sinnepäin hommaamatta lentolippuineen, mutta senkin hoidan tässä lähiaikoina vielä kun hinnat ovat edulliset. Aion muutenkin kirjoitella valmistautumisesta vaihtoon ja kaikesta mitä siihen kannattaa huomioida.

Blogi tulee syksyllä olemaan siis melko täynnä Briteistä juttua niin omien fiilisten kuin kauneusjuttujenkin osalta. Toivon myös ehtiväni kuvata vlogia ja vastaavaa todella paljon, sillä ne jäävät ihanaksi muistoksi myös itselle tuosta vaihtoajasta.

Oletteko te olleet vaihdossa tai oletteko menossa?