Uudistettu Elefit Jyväskylässä
Postaus toteutettu yhteistyössä Elefitin kanssa.
Muistatteko kun aikoinaan parisen vuotta sitten aloitin tekemään Jyväskyläläisen liikuntakeskuksen, Kuntoportin, kanssa yhteistyötä? Noh, yhteistyö jatkuu edelleen mutta nyt uudistettuna, aktiivisempana ja boostattuna uuden Elefit:n kanssa! Kyseessä on samoihin tilohin viime syksynä rempattu naisten kuntokeskus, joka jatkaa Kuntoportin hyvien puolien eteenpäinviemistä uuden nimen kera!

Salilla tuli viime syksynä käytyä melko on-off, joten uudistus tuli itselleni aina puskan takaa. Remppailusta kyllä ilmoitettiin etukäteen, mutta nimenvaihdoksesta en tiennyt ennen erästä joulukuista salikertaa. Ilme on nyt paljon freesimpi, nuorekkaampi ja muutenkin tilat, vaikka ovatkin samat kuin ennen, vaikuttavat nyt avarammilta ja paremmin organisoiduilta kuin ennen.
Yleisfiilikseen vaikuttaa ehdottomasti uudistunut lattia, jossa parketti korvattiin hyvältä tuntuvalla kokolattiamatolla. Myös vastaanoton vasemmalta puolelta löytyvä liikunnallinen sali on uudistettu ja sen puutteet, kuten epätasainen lattia ja aavituksen huono näkyvyys ohjaajaan, on nyt korjattu. Ryhmäliikuntatunneilla onkin nyt ilo käydä, kun valaistus, ilmastointi ja puitteet on erittäin hyvässä kuosissa!


Uudistus yltää myös pukuhuoneisiin ja suihkutiloihin asti. Tilaa ja kaappipaikkoja on erittäin paljon, josta suuresti plussaa! Kertaakaan ei ole joutunut kiistelemään kaapista. Jokainen kaappi on siis vapaassa käytössä eikä omia, nimettyjä paikkoja ole. Salilta löytyy myös valmiina mm. peilit, föönit ja sauna suihkutilojen yhteydestä. Vessoja on kaksi tässä 3. kerroksessa, vapaan salin yhteydessä 4. kerroksessa on myös yksi.


Valoisassa ”lämmittelysalissa” on niin kuntopyöriä kuin juoksumattoja, crosstrainereita sekä soutulaite. Laitteita on sopiva määrä ja vaikka joskus tuntuukin huoneessa ruuhka-aikoina ahtaalta, antaa sopu hyvän sijan. Itse tykkään lämmitellä joko n. 10-20 minuuttia juoksumatolla rivakkaasti kävellen tai vaihtoehtoisesti n. 10 minuuttia soutaen (tämä etenkin mikäli tiedossa on yläkropan treeni).

Perinteisen salin puolella on niin uudistettua laitetta kuin ihan perinteisiä, mutta edelleen toimivia laitteita. Löytyy vapaita painoja sekä laitteita jokaiselle osa-alueelle jota vaan voi kuvitella. Mikäli kuitenkin tykkäät treenata enemmän vapailla painoilla, löytyy 4. kerroksesta vapaiden painojen sali joka on käytössä salin aukioloaikoina. Tuolla on joskus tullut treenit tehtyä mikäli ohjelmaan ei laitteita ole kuulunut ja ainakin kesäisin kyseinen sali on ihana, sillä siellä on viileä ja raikkaampi ilma kuin alakerrassa. Elefit pitää myös hengitysilmasta huolta NAAVA -kasviseinien avulla, joita salilta löytyy ainakin kaksi.

Niinä kertoina kun perinteinen punttis ei nappaa, voi valita mieleisensä ryhmäliikuntatunnin väitettävästi Jyväskylän laajimmasta ryhmäliikuntavalikoimasta. On niin combattia, UBWtä, liikkuvuusharjoitteluja, tanssia ja jopa seniorit on otettu huomioon heille tarkoitettujen aamutuntien muodossa. Ja mikäli omat treeniohjelma on hakusessa, kuuluu kuukausihintaan mukaan PT-palvelut joista ainakin itse olen saanut todella paljon irti!
Olen ollut asiakkaana nyt kaksi vuotta ja joka kerta salille on yhtä mukava palata. Henkilökunta on erittäin ystävällistä ja PT-aikoja löytyy lähes aina omaan aikatauluun sopivasti, jotta treeniohjelman voi päivittää tasaisin väliajoin. Salilla on myös vain naisia, joka ainakin itselleni luo treeniin ”turvallisuudentunnetta” – ei tarvitse mietiskellä nauraako joku selän takana vaan ilmapiirin on kannustava ja toista autetaan mikäli tarvis. Tälläinen pullerokin saa treenata ihan rauhassa ilman ilkeitä katseita tai selän takana kikattamista.
Mulla on teille myös nyt oikeen hyvä tarjous! Mikäli haluatte liittyä Elefit:n jäseneksi, kannattaa se tehdä mun kautta laittamalla s-postia osoitteeseen hannamariav (at) hotmail.fi, sillä saat mun kautta liittyessä ilmaisen treenikuukauden tehdessäsi 12kk sopparin! Mun kautta myös saatte hinnaksi 55€/4vkoa, normaalisti 69,90€/4vkoa ( + liittyessä korttipantti 10e, jonka saa kortin palautuksen jälkeen takaisin). 12kk jälkeen sopparin saa lopettaa milloin haluaa. Nyt lähtee siis keskustasta melko hyvään hintaan suuret palvelut ja treenata saa joka päivä 6-22! Laitan tämän infon myös yhdelle sivulle tuonne yläpalkkiin, joten tarjous on mun kautta voimassa ihan niin kauan kuin vaan innokkaita riittää!
Hei ja PS! 8.3. eli huomenna on Elefitillä avoimet ovet Naistenpäivän kunniaksi! Käy lukemassa heidän Facebookista lisää! Paikalla mm. ravintoluento, ilmaisia ryhmäliikuntakertoja sekä ilmainen kehonkoostumusmittaus (arvo 30€) 15-18!
Miten ja missä te treenaatte tällä hetkellä?
Erilaista murkinaa uudella Tefal -pannulla
Yhtenä päivänä testailin kahta täysin uutta juttua – Tefal -paistinpannua sekä lehtikaalia. Kun asuttiin vielä vanhassa asunnossa oli meillä käytössä ainoastaan miehen vanha pannu (jonka pohja rupesi olemaan jo rikki), mun pikkuriikkinen Hackman Kovanaama sekä joku randompaistinpannu. Tänne uuteen asuntoon muuttaessa päätin, että vanhat lentää ikkunasta roskalavalle ja kaappiin hommataan ainakin yksi kunnon pannu. Ellokselta tarjottiin yhteistyömahdollisuutta Adtractionin kautta ja käytin tilaisuuden hyväkseni tilaamalla uuden, upean 28 sentin halkaisijalla olevan Tefal Talent-paistinpannun.

Tämä upea Tefal Talent -paistinpannu (linkki vie pienempään 20cm pannuun, meillä on 28cm) on pelastanut jo useaan otteeseen. Ennen sain vahdata kanaa paistaessa alvariinsa sillä se paloi pannuun kiinni, vahna pannu kuumeni todella hitaasti ja helposti liian kuumaksi. Tämä ei ollut todellakaan mistään halvimmasta päästä, mutta ominaisuuksiltaan sen verran hyvä etten enää kitsastele ruokailuvälineiden ostossa.
Tämä pannu kaikissa kokoluokissa sopii jokaiselle liesityypille, myös induktiolle. THERMO-SPOT® -lämpötunnistin näyttää optimaalisen paistolämpötilan, n. 180°C ja pohjassa sisäpinnalla on 6-kertainen Tefal Titatium Pro -pinnoite, jonka sanotaan olevan Tefalin paras enkä tähän mennessä muutaman viikon testailun jälkeen käy väittämään vastaan. Alumiinista tehdyssä ulkopohjassa on 4,5mm ruostumaton teräslevy. Pannu sekä kahva itsessään ovat todella jämäköitä, joka kertoo ainakin itselleni suuresti laadusta. Hintaa tällä 28cm versiolla oli lähemmäs seitsemän kymppiä, mutta pienempi 20cm versio irtoaa jo neljällä kympillä.

Ja sitten siihen toiseen uuteen asiaan, nimittäin lehtikaaliin. Meillä on Nordic Style & Beautyn ylläpitäjissä eräs terveellisen ruokavalion puolestapuhuja, jonka puoleen voi aina kääntyä vinkkejä tarvittaessa niin ruoka-aineiden kuin flunssanparannusohjeidenkin muodossa. Viime kerralla Paula iskosti päähäni ajatuksen lehtikaalista, jota nappasin mukaan seuraavalla ruokakauppareissulla ja joka päätyi pannulle sipulin, sienien ja kanan kaveriksi. Perus suolat ja pippurit riitti maustamiseen ja ai että miten nam. Toi hyvä vihreän lisän lautaselle eikä vienyt ylimääräistä aikaa valmistuksessa tai paistossa. Riisiä näiden kylkeen ja nam, kahden ruokahetken ruoat helposti valmiina.
Mies ei tosin paljoa perustanut, mutta eipä tuo ole uutta. Seuraavana päivänä teinkin makaronilaatikkoa, se loppui hujauksessa. Miehet 😉
Hifistelläänkö teillä ruoanlaittovälineiden kanssa?
Postaus sisältää mainoslinkkejä. Tefal -paistinpannu saatu.


12