Hae
Hannamaria

Alkuvuoden uusi hiustyyli

Hanna Voutilainen Kampaamo Lumo Hanna Voutilainen Kampaamo Lumo Hanna Voutilainen Kampaamo Lumo

Hyvvee torstaita! Tähän viikkoon on mahtunut ja mahtuu vaikka ja mitä. Eilen kävin magneettikuvissa alaselän takia ja tänään onkin sitten vielä jännempi päivä, kun pitää pikkasen edustaa ja osata erottua joukosta. Loppuviikko varmaankin menee niin töissä, kuin aika rennoissa sekä blogintäyteisissä merkeissä, jotenkin on blogiaika ollut kortilla nyt alkuviikosta. Mutta enough tästä, aika jutella hiuksista!

Kävin taas kerran Kampaamo Lumon Sannan hoivissa osana Timma.fi -yhteistyötä Nordic Style & Beautyn kanssa. Tällä kertaa siirryttiin puhtaasta punaisesta ja oranssista kuparimpaan suuntaan ja leikattiin mitasta useampi sentti pois. Myös jakaus vaihdettiin keskelle päätä ainakin näin alkuun. En muistanut pyytää Sannalta sävyjä joita käytettiin, mutta edelleenkin on käytössä Joicon ihanat värit ja plussana päälle tehtiin vielä Joicon neljän stepin hoito, josta kirjoittelinkin aiemmin. Samaan syssyyn tehtiin vielä ripsien värjäys, joka oli kyllä aikamoista luksusta.

Vaikka kasvattelenkin hiuksia tässä pikku hiljaa, oli niistä hyvä ottaa nyt muutama sentti mittaa pois. Arvioisin että senttejä katosi 3-5 kappaletta. Sanna sanoi, että toiselle puolelle hiusta oli syntynyt lovi, jolle ei oikeastaan ole syytä. Se voi olla hiusten kiinnipitämisen vika tai ihan vaan muuten vaan syntynyt lovi. Kuitenkin, ero taisi olla niin suuri että oli hyvä napsaista tukka tasamittaan jälleen. Myös keskelle siirretty jakaus tuo heti uutta ilmettä, jota en ihan heti osannut odottaa. Tykkään tästä hiuksestä nyt niin laineilla kuin suoranakin. Pelkkää lovee.

Millainen hiustyyli teillä on näin alkuvuoteen?

MEIKKIVOIDEMAANANTAI: IsaDora Cover Up Foundation & Concealer -meikkivoide

Olen nyt reilun viikon verran testiajanut syksyllä saamaani IsaDora Cover Up Foundation & Concealer -meikkivoidetta ja voin viimeinkin antaa tuotteesta kunnolla palautetta! Tein tällä jo aiemmin Power of Makeup -haasteeni joten mikäli se on vielä näkemättä, suosittelen tsekkaamaan. Näin viikon testien jälkeen voin sanoa, että tykkään tuotteesta todella paljon.

IsaDora Cover Up meikkivoide 60 Light Cover

Meikkivoide on keskipeittävän sekä täysin peittävän välimaastossa ja kerrostamalla tuotteesta saakin peittävän. Se ei silti jää tukkoisen tai liian paksun näköiseksi, vaan sulautuu ihoon hyvin. Itse käytin tätä niin KICKSin meikkivoidesiveltimen kuin Real Techniquesin Expert Face Brushin kanssa ja tulos on aivan upea. Todella tasainen eikä tartu omiin ihoni pintakuiviin kohtiin ollenkaan.

Tämä IsaDora Cover Up Foundation & Concealer -meikkivoide pysyy yksistään aamusta iltaan puuteroinnin kanssa ja pysyy aivan liikkumattomana kunnollisen pohjustuksen sekä viimeistelysuihkeen avulla. Arkena en edes käytä tämän kanssa mahdollisimme epäpuhtauksille erillistä peiteainetta vaan pieni määrä tätä riittää peittämään finnit. Silmänaluseni kaipaavat lisää peittoa, mutta luonnollisen lopputuloksen saa tälläkin. Ihan 5/5 -tuote, kuten kuvasta näkyy.

IsaDora Cover Up meikkivoide 60 Light Cover

Sain omani maahantuojalta sävyssä 60 Light Cover, joka on just täydellinen talvisävy. Vaikka väri näyttää siltä ettei se kasvoille sulaudu, on se lähes täydellinen pari rintakehän sekä kaulan kanssa. Ja pieni vinkki: valitse sävy sen mukaan, käykö se rintakehäsi kanssa yhteen. On erittäin hämärän näköistä mikäli rintakehä ja kasvot ovat aivan eriväriset. Pieni kritiikki tulee sävyjen nimeämisestä, (60 Light Cover, 62 Nude Cover, 64 Classic Cover), sillä ne vaikuttavat enemmänkin kertovan peittoasteen kuin meikkivoiteen tummuusasteen.

Kokonaisuutena hintaansa nähden todella hyvä tuote, josta meinaa tulla suosikkimeikkivoide Lumene Blur Foundationin ohelle markettimerkeiltä. Hintaa tuottella on n. 23€ ostopaikasta riippuen ja uskon tätä löytyvän mm. Sokoksilta, Stockmanneilta sekä isommista vähittäistavarakaupoista. Verkossa tuotetta myy Stockmann.fi ja eleven.fi.

Tämä tuote onneksi jää pysyvästi valikoimaan, joten ei ole pelkoa että se heti loppuisi! Sävyjä tosiaan toivoisin aavistuksen laajemmalta skaalalta etenkin tummemasta päästä, eiköhän niitäkin joskus saada. Kiinnostaisi testata myös heidän uusi peiteaineensa, sillä mikäli se kulkee tämän jalanjäljissä, ei sekään voi olla huono!

Mikä on teidän tämän hetken suosikkimeikkivoide?