Hit & Miss: Joulukuu 2016
Taas olisi viime kuun suosikkien ja inhokkien aika! Kuukausi hujahti ihan silmissä ja tuntuu, että vieläkin on jotenkin lomafiilis vaikka arki pukkaa melko urakalla päälle. Vielä hetki kuitenkin ennen opiskeluja on vain vapaa-aikaa sekä työntekoa, ensi viikolla se ’virallinen’ arki sitten koittaa. Pitääkin ottaa itseään niskasta kiinni myös tällä rintamalla, sillä aion vastedeksin pysytellä n. 4 postauksen viikkotahdissa ja ei ne iteksiään kirjoituta tai kuvauta itseään! Mutta asiaan, eli kuukauden hit & miss -tuotteisiin. Löydät myös edellisten kuukausien postaukset tagin Hit & Miss -alta.
Hit – ehdottomat suosikit

Dermalogica skin hydrating booster on osoittautunut aivan upeaksi pintakuivan ihon pelastajaksi! Tätä tarvitsee hiukan alle herneen kokoisen määrän ja se riittää koko kasvoille. Tämä on löytänyt paikkansa ihonhoitorutiinini illasta puhdistuksen jälkeen ja ennen yövoidetta (myönnetään, joskus jopa skippaan yövoiteen ja käytän vain tätä…!) koko kasvojen alueelle. Sain tämän oman 15ml näytekappaleeni I love me -messujen VIP-bloggaajakassista, normaalihinnaltaan tämä tuote on n. 70 euroa (50ml). Menee kyllä HQ -tuotteiden listalle, vaikka onkin hintava.

Maybelline Lash Sensational Luscious -ripsiväri saapui testiin jo alkusyksystä, mutta en sitä päässyt testailemaan kuin vasta viime joulukuussa. Pakko sanoa, että rakastuin heti – tämä meni suoraan top 2 -ripsarisuosikkeihin heti Lumenen rinnalle. Vedenkestävyys, eroittelevuus ja pidentävä efekti yhdistettynä pieneen tuuheutukseen on ihan täydellinen kombo. Tämä ei varise tai karise ja pitää taivutukset ripsissä ihan superhyvin. Hintakaan ei kirpaise, sillä sitä on vain n. 16€ verran.

Zuii Flora Ultra Powder Foundation -puuteri säsvyssä Buff on toiminut todella hyvin meikin kiinnittäjänä. Meikkivoiteena on toiminut tällä hetkellä Zuiilta aiemmin syksyllä saamani meikkivoide, joka alkaa vedellä viimeisiään ja on pakko sanoa näiden molempien testaamisen jälkeen, että käännyn tämä puuterin puoleen mikäli suosikki pitää valita. Olen tällä joskus tehnyt pelkän meikkipohjankin tiiviillä siveltimellä ja se on toiminut todella hyvin! Sävykin on juuri nappi ja taitaa olla Suomessa saatavista vaalein. Voit lukea lisää merkistä ja sen muista tuotteista aiemmasta Zuii -postauksestani.
Miss – ehdottomat inhokit
Ei tässä kuussa ollenkaan! Testiin otettiin jonkin verran uusia tuotteita, mutta mikään ei osoittautunut niin huonoksi, että saisi Miss -leiman! Vielä osan kohdalta on siis testit kesken ja kasa tuotteita odottaa vielä testiin pääsyä, mutta näistä on vielä liian aikaista sanoa mitään. Katsellaan tätä kategoriaa ensi kuussa taas uudelleen!
Random -suosikki

Pakko mainita joulu, miniloma blogista sekä uusi vuosi! Kuvassa näkyy Instagramin (@hannamariaw) yhdeksän suosituinta kuvaa, jotka kuvaavat viime vuotta aika hyvin. Teen vielä ensi viikoksi koosteen viime vuodesta, sillä jouluisen blogiloman takia (sekä yhden aika upean yhteystyöpostauksen takia) en sitä kerkeä aiemmin julkaista. Jouluaatto meni vieraillen kolmessa eri paikassa syöden, leffoja katsoen ja lahjoja aukoen. Illasta käytiin sitten kaverien luona ja sunnuntai meni, noh, sängyn pohjalla omalta osalta. Seuraavalla viikolla otinkin iisiä työnteon ohessa ja en edes katsonut blogiin päin tai miettinyt koulujuttuja. Netflix oli kovalla kulutuksella ja tuli kahlattua läpi loput kaudet Gilmore Girlsistä sekä uudet neljä 1,5h jaksoa samoiten. Uusi vuosi menikin sitten sekä töissä että kotibileissä kuskin roolissa, joten mitään turhan hullua ei tullut tehtyä. Sunnuntai loikoillessa ja tällä viikolla onkin sitten oltu kaikki päivät töissä, tämä torstai lukuun ottaen. Seuraavaksi on vuorossa neljän päivän moniloma ennen koulun alkua, vaikka maanantaina onkin töitä. On muuten outoa odottaa uudelleen palkkapäivää, tätä ei ole tapahtunut ikuisuuksiin!
Miltä teidän Joulukuun suosikit näyttävät?
Miesten hiustenlaiton kulmakivet – Biozell Professional MEN BULLETPROOF
Lokakuisilta I love me -messuilta sain miehekkeelle testiin Biozell Professional MEN BULLETPROOF-hiustenhoitotuotteita, joista osa on nyt päässyt testiin. Sarjaan kuuluu tällä hetkellä neljä tuotetta, joilla miesten pitäisi selvitä normaalista arjestaan – hiustenlaiton osalta. Miehet ovat onnekkaita, kun selviävät lähes täysin neljällä tuotteella…

Pari asiaa miehekkeestä ja hänen hiuksistaan; hän on hyvällä tavalla nirso sen suhteen, miltä tiettyjen tuotteiden pitäisi tuntua ja mitä niiden pitäisi tehdä. Ne ovat suhteellisen paksut ja hiukan luonnonkiharat ja päällisosa alkaa olla jo melko pitkä. Vaikka suurin osa päivistä menee jo työnkin puolesta hiuksia laittamatta, sillon kun hiuksille tehdään jotakin muutakin kuin harjaus täytyy tuotteiden olla kunnossa. Ja tuossa välin kun tämä postaus on seissyt luonnoksissa, on mies käynyt parturissa uudemman kerran ja tullut sieltä niin järkyttävän kuontalon kanssa pois, että vedettiin hiukset kokonaan pois ja nyt hänellä on sopivasti talven pakkasille siili. Arvionsa kerkesi kuitenkin antamaan suurimmasta osasta näitä tuotteita, joten keskitytään nyt siihen.
Pakkauksista on pakko sanoa sen verran, että ne ovat suomalaista jälkeä. Mustalle pohjalle luodut valkoiset tekstit sekä Helsingin Kattilahalli on aivan mahtava; sopivan miehekäs, tyylikäs ja suomalainen toimiakseen. Pakkaukset ovat ulkonäöltään ja toimivuudeltaan 6/5.

Biozell Professional MEN BULLETPROOF Matte Wax 100ml, 7,50€
Mies on melko tarkka vahastaan ja tämä läpäisi testin. Piti hyvin ja ei ollut liian tahmea, hiuksista tuli myös mukavan mattaiset tämän jäljiltä. Itse en ole vahoja käyttänyt ikuisuuteen, sillä ne ovat enemmän lyhyen hiuksen juttu, mutta itsekin tätä testailtuani kädelle osaan hiuksia, vaikutti tämä ihan hyvältä. Näissä tuotteissa hyvää on se, että suurimmassa osassa tuoksu on vain aavistuksen miehekäs eikä häiritse mikäli tuotetta käyttää kohtuudella.

Biozell Professional MEN BULLETPROOF Fiber Gel 150ml, 7,90€
Tämäkin geeli sai hyvän vastaanoton. Vielä kun hiusta oli, toimi tämä hyvin ja oli erittäin oiva vaihtoehto vahalle. Kehtaisin jopa väittää, että tällä oli miehekkeen tukkaan aavistuksen parempi pito kuin tuolla vahalla. Sliipattu look syntyi helposti ja toimi sekä märkään, että kuivaan hiukseen tekemättä tukasta yhtä kokonaista glönttiä. Saa plussaa myös UV-suojasta.
Messuilla minua neuvottiin ohjeistamaan miestä yhdistämään tämä sekä vaha, jotta pidosta tulee entistä vahvempi. Sitä ei vielä keretty testata, mutta hiusten kasvettua ja parturikäynnin suoritettua aion patistaa miehen kokeilemaan tätä komboa. Toimii varmasti.

Biozell Professional MEN BULLETPROOF Strong Hairspray 150ml, 6,90€
Suolasuihke onkin tästä kombosta ainoa, jota en kerennyt testauttaa. Toiminkin siis arvioni persteella kuulemani, sekä tuotekuvauksen varassa. Kuten suolasuihkeet yleensä, sopivat ne luomaan tekstuuria hiukseen ja yleensä helppona kikkana saada hiuksen näyttämään siltä, että niille on jotakin tehty etenkin hiukan messed up -lookkia tavoitellessa. Lupauksena on tuoda maksimaalista tukea ja rakennetta, mikä yleensä itselleni kääntyy karheuden luomisena hiukseen. Toimii varmasti paremmin liukkaille ja ohuille hiuksille, jotka kaipaavat lisää pintaa ja rakennetta jota työstää. En näe syytä miksei naisetkin tätä voisi testata, sillä tuoksu ei liian miehekäs tässäkään ole.

Biozell Professional MEN BULLETPROOF Strong Hairspray 300ml, 6,90€
Omasta mielestäni paras tuote koko satsista. En hirveä hiuslakka-fani ole ja vaikka sainkin perinteisen Biozell Professional -sarjan hiuskiinteen, tykästyin tähän jotenkin enemmän. Tuoksu ei ole liian miehinen, mutta pito on upea. Tämä ei jätä hiuksia tahmeiksi, mutta antaa ihan mahtavan pidon. Kokeilin myös harjata sen pois hiuksista ja pakko sanoa että lähti hyvin – ehkä jopa liian hyvin, sillä saatan harjan kanssa olla joskus liian kovakourainen ja harjata liian paljon tuotetta pois! Noh, toinen kierros ja homma kunnossa. Mieskin tykkäsi – ennen blogin kautta saatuja hiuslakkoja hän muuten oli ainoa joka, joka omisti kunnon hiuslakat L’Orealilta… Hups.
All and all todella hyvä sarja miehille ja oikeanlaisten kamman ja muiden välineiden kanssa näistä voisi koota hyvän lahjapaketin! Pakkausten ulkonäkö on myös tyylikäs ja kelpaa varmasti elämämme miehille. Näitä upeuksia löytyy hyvin varustelluista kaupoista (ainakin Sokoksilla, Tokmannilla, Prismoissa sekä Citymarketeissa olen nähnyt) ja netistä ainakin Biozellin omasta verkkokaupasta saapi näitä tilattua kotiin! Hinnatkaan ei kirpaise.


4